sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Poimintoja

A K-H:n blogissa on vanhoja valokuvia Kuopiosta. Niko Lipsanen kertoi jokin aika sitten löytämistään Suomi-kuvista vuosilta 1957 ja 2007. Vastavalon sivustolla voi katsella historiallisia valokuvia Turusta.

Pekka Hannulan blogista löytyy nostalgisia lehtileikkeitä.

Miika Vanhapiha (ei Vanhapiika) on jatkanut suomalaisen kansanperinteen ajoituksen taidon esittelyä .

Hannu Salmi kertoi Järnefelt-seminaarin annista. Jyrki Ilva raportoi Historiantutkimus ja arkistojen digitaaliset aineistot -seminaarista. Anu Lahtinen puolestaan symposiumista Materiaaliset maailmat. Aineellinen kulttuuri ja sosiaaliset verkostot Itämeren alueella 1300-1700-luvuilla. Olisi se ollut kiva ehtiä kaikkia kuuntelemaan, mutta kun pitää töissä käydä.

Terhi Willman on kirjoittanut kyläkirjoista ja sukuromaaneista.

2 kommenttia:

  1. Miika VanhaPIHA... :)

    VastaaPoista
  2. Sunnuntain postaus oli ajastettu aikaisemmin viikolla enkä älynnyt tarkistaa sitä, vaikka muistelin linkittäneeni blogiisi toisenkin kerran. Mutta tulipa todistettua, että mitä minun päässäni liikkuu. Valitettavasti.

    VastaaPoista