lauantai 12. joulukuuta 2009

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 23

Kiettareen Purrilla asuneen Kalle Virtasen (s. 1851) vaimo Vilhelmiina Juhontytär (s. 1856) synnytti 2.3.1887 pojan, joka sai kasteessa nimekseen Kalle Veini. Perhe muutti vuonna 1890 Hintikkalan Sippolaan, josta he muuttivat Poriin vuonna 1897.

Ensimmäisen maailmansodan kutsunnoissa Kalle W Wirtanen kertoo syntyneensä tuona samaisena päivänä Kokemäellä, joten lienee kyse samasta henkilöstä. Nyt Kalle asuu New Yorkin kaupungissa osoitteessa 210 W. 147 st. Hän on ammatiltaan koneenkäyttäjä ja elätettävänä on vaimo ja lapsi. Vuoden 1920 väestönlaskennan aikaan perhe asuu edelleen samassa osoitteessa. Vaimo Aino on 32-vuotias ja poika Charles 4 vuotta 3 kuukautta. Aino on tullut maahan vuonna 1904 ja Kalle vuonna 1910. Heidän avioliittonsa on solmittu vuoden 1913 paikkeilla, mikä näkyy vuoden 1930 väestönlaskennasta, jossa perhe on samassa kokoonpanossa, mutta on muuttanut Bronxiin. Kalle työskenteli tuolloin kirvesmiehenä.

Kalle tuli vaimonsa kanssa New Yorkin satamaan 9.9.1934 Göteborgista lähteneellä Kungsholm-laivalla. Lähtemistä varten he olivat ottaneet passin saman vuoden kesäkuussa eli molemmat olivat jo Yhdysvaltojen kansalaisia.

Kalle Weini Wirtasen tiedot kirjattiin vielä vuoden 1942 kutsunnoissakin. Tuolloin hän asui Moosup Pond Roadilla, Windham Connecticutissa ja työllisti itse itsensä. Kalle kuoli elokuussa 1970.

Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1881-1890 s. 26, 204, 1891-1900 s. 256
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: New York County, New York; Roll 1786804; Draft Board: 145.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Manhattan Assembly District 22, New York, New York; Roll T625_1225; Page: 21A; Enumeration District: 1450; Image: 170.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Bronx, Bronx, New York; Roll 1477; Page: 11B; Enumeration District: 818; Image: 104.0.)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1934; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_5543; Line: 14; .)
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942 (Roll WW2_2283753; Local board: Windham , Connecticut)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 110-01-6882;Issue State: New York;Issue Date: Before 1951.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti