sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Uutiskatsaus

Epävirallisesti sain kuulla SSS:n eilisen kokouksen valinneen uuden puheenjohtajan ja ilahduttavasti asia on esillä jo myös seuran etusivulla. Kursoristen havaintojeni perusteella uusi puheenjohtaja ei ole tönkkösuolattu ja on todistettavasti saanut projekteja valmiiksi. Molempien ominaisuuksien soisi tarttuvan seuraan.

Tosin ilman yhteistyötä vapaaehtoistoimijat saavat uhrautumalla paljonkin aikaan. Pitkän kaipauksen jälkeen Hasse Nygård toi näkyville vanhat Suku-listan viestit. Mutta uusilla toimijoilla ei ole samanlaisia vapauksia ja pitäisikö tekemisistä päättää yhdessä?

Tiedotus seuran toiminnasta on hitusen kohentunut, mutta potentiaalisena SSS:n jäsenenä ihmettelen, miksi minun pitää olla jäsen ennenkuin saan nähdä syyskokouksen hyväksymän toiminta- ja taloussuunnitelman 2010-12. Erityisesti toiminnan osalta se olisi melko oleellinen päätöksentekoon varsinkin kun jäsenedut näyttävät edelleen olevan tyhjää täynnä.


Toinen omituinen tyhjä sivu ei-jäsenille on 350-juhlavuosi, jonka järjestelyn luulisi olevan jo sillä tolalla, että voi paljastaa kyseessä olevan vuoden 2010? Sampolan sukututkimuspäivää on markkinoitu SSS:n etusivulla ja sen kuvauksessa todetaan "Juhlistamme tapahtumassa myös alkavaa Suomalaisen sukututkimuksen 350 -juhlavuotta pienellä näyttelyllä erilaisista sukutauluista aina 1500-luvulta nykypäivään asti." Osa juhlavuotta on myös Turun valtakunnalliset sukututkimuspäivät, joita en löydä seuran tapahtumakalenteristakaan. Mutta onneksi on Google. Päivämäärät on kerrottu arkistolaitoksen tiedotteessa jo toukokuussa: 5.-7.3.2010. "näyttelyn pöytämyynti alkaa syksyllä"? Turun seudun sukututkijat rajaavat päivät viikonloppuun 6. - 7.3.2010 ja "Näillä sivuilla ilmoitetaan tapahtuman suunnitelmien etenemisestä". (Freesit uudet sivut, onnittelut, mutta miksi noin korkea otsikkokuva?? )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti