perjantai 27. marraskuuta 2009

Hoosianna, Davidin poika

Kouluissa taitaa suomalaisten perinteiden nimissä kajahtaa tänään Hoosianna. Muistan hyvin ala-asteen a.o. aamunavaukset. Koko koulu oli seisomassa jumppa/juhlasalissa. Oli niin ihana biisi, että piti kailottaa vaikka ei vielä osannut sanoja eikä melodiaa.

Wikipedia kertoo "Sitä on 1800-luvulta lähtien laulettu kirkoissa ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalveluksessa, alkujaan kuorolauluna, myöhemmin seurakunnan yhteislauluna." Historiallisesta sanomalehtikirjastosta löytyy lukuisia mainintoja Hoosiannan laulamisesta ja laulamatta jättämisestä. Varhaisemmasta päästä (ruotsinkielisissä sanomalehdissä mainintoja jo 1840-luvulla):

Suometar 5.12.1862: "Seurakunnallisia seikkoja. Se ei ole ensimäinen kerta kuin viime sunnuntaina Suomalainen seurakunta tuli hartaudessaan sorretuksi sen kautta että Ruotsalaiset, tällä kertaa pyrkien kuullaksensa "hosiannaa" laulettavaksi koululasten, ylioppilaisten ja hantverkkarien yhdistetystä suusta, tunkeusivat Suomalaisen jumalan-palveluksen kestäessä kirkkoon ja häiritsivät suomalaisten hartautta."

Sanomia Turusta 9.1.1863: "Nousiaisten pitäjään jouduttuani ... Vieläpä kuultiin samassa kirkossa sellaista laulua, jota en suinkaan olisi maankirkossa odottanut, sillä nuoriso oli herra ylioppilaan Rancken'in johdosta oppinut niin kauniisti neljässä nuotikkeessa laulamaan Hosiannaa että ilolla sitä kuultelin, ehkä urkuin johdantoakin puuttui. En taida siis muutakun kiittää hr R:n ahkeruutta ja pitkämielisyyttä tässä asiassa; sillä tieten on hänelle siinä ollut paljon työtä, ennen kun on saanut niin puhtaasti ja selvästi oppimaan, koska enin osa laulajista oli talonpoikaista kansaa."

Sanomia Tampereelta 15.01.1866 :"Hämenkyröstä ... Ensimäisenä adventtisunnuntaina veisasi kirkossa opetettu laulukunta Hoosiannaa jota eräs lukiolainen johdatti. Veisu kävi neliäänisesti ja oli aivan somaa kuulla."

Tapio 5.12.1868: "Kuopiosta... Oikeen hartautta ylös herättävä on tuo hosianna veisuu, joka tapahtui neli-äänisesti sekä ruotsalaisessa että suomalaisessa jumalanpalveluksessa. Tästä ansaitsee kiitoksen laulunopettaja herra tirehtööri Enckel, joka on saanut kokoon ihmis-äänillä yhteen sopu-soinnin. Toivomme että lukkarit maaseurakunnissakin rupeaisivat harjoituttamaan nuorukaisia hosianna veisuussa neli-äänisesti! Että saisimme kaikki, niinkuin yhdestä suusta huutaa: Hosiannaa Davidin pojalle! Kiitetty olkoon se, joka tulee Herran nimeen! Hosianna korkeudessa!"

1 kommentti:

  1. On se hyvä että joku muukin tykkää Hoosiannasta. Tässä joku aika sitten paikallislehdessä kyseltiin ihmisten lempivirsiä ja aloin sitten miettimään omaani ja kyllä se olisi tuo mahtipontinen Hoosianna - sitä ei kukaan lehdessä ollut maininnut! Ehkä ajankohta vaikuttaa omaan mielipiteeseeni...

    Mutta onpahan tuo veisuu näemmä tunteita herättänyt aiemminkin. Minua jäi mietityttämään, että minkäköhän muiden seikkojen johdosta suomalainen kirkkoväki oli joutunut ruotsalaisten toimesta "häirityksi"? :)

    VastaaPoista