keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kuvitusta ja tutkimusta 1600-luvulta

Jostain keskustelupalstalta muistan valitusta siitä, miten hankalaa on köyhästä suvusta tehdä sukukirjaa, kun ei ole vanhoja valokuvia. Ei ole mikään este. Muuten jäisi sukukirjat ajoista ennen valokuvan keksimistä kokonaan tekemättä.

Kieltämättä kuvituksesta tulee välillä vähän tekemällä tehtyä. Olen itse kuitenkin kerännyt kaikkea mahdollista ja jos niille ei lopulta ole järkevää paikkaa niin jätän pois ja säästän seuraavaan projektiin.

Kirjasta Orbis sensualium pictus = Then synlige werlden löytyy ammattikuvia ja vähän muutakin. Kirja on painettu Ruotsissa, mutta osa kuvista on euroopplaista tekoa, eikä niiden näin voi suoraan väittää olevan kuvia "suomalaisesta 1600-luvun kaupungista". Mutta sinne päin.

O. W. Ålundin kirjassa Gustaf II Adolf. Ett trehundraårsminne on kuvitusta 30-vuotisesta sodasta, jos se on jollekin relevanttia, ja myös kartta Euroopasta sen jälkeen. Puolan koko yllättää.

Kuninkaiden kuteet tuskin olivat niinkuin kaikilla muilla, mutta eivät myöskään aivan erilaisia kuin muilla? Kuvat kirjasta Bilder av märkligare föremål i kungl. livrustkammaren






Kertyneitä linkkejä 1600-lukua koskeviin tutkimuksiin:

Hanna Kietäväinen-Sirén: Hyväksytty ja kielletty aviollinen väkivalta 1600- luvun loppupuolen itäsuomalaisissa maaseutuyhteisöissä

Mari Välimäki: "Kevytmielisellä intohimolla ei kenenkään tule itseään saastuttaman." Yliopisto-opiskelijoiden esiaviolliset suhteet ja avioliitto 1600-luvun Ruotsissa

Mia Korpiola: "The Fall and Restoration of Elin Tönnesdotter": Land, Noble Property Strategies and the Law in Early Seventeenth-Century Sweden

Petri Karonen: "Raastuvassa tavataan" Suomen kaupunkien hallinto- ja oikeuslaitoksen toimintaa ja virkamiehiä suurvalta-aikana

Susanna Eskola: Rajamerkkien vartijat : Maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1630 - 1669

Mari Immonen: ”MITAS SINÄ ANNAT WASICAS CUOLA, COSKA JUMALA COTONA ON” - Noidan maine ja sen vaikutus talonpojan asemaan 1600-luvun paikallisyhteisössä (Tutkimuskohteena punkalaitumelainen talonpoika, Markku Matinpoika Kouvo)

Seppo Kärpänen: Esivalta, pappi ja paikallisyhteisö: Pernion kirkkoherrat Perniön pitäjäyhteisössä 1645-1700

Mikko Huhtamies: Sijaissotilasjärjestelmä ja väenotot : Taloudellis-sosiaalinen tutkimus sijaissotilaiden käytöstä Ala-Satakunnan väenotoissa vuosina 1631-1648

Pekka Toikkanen: Sanelupolitiikkaa vai vuorovaikutusta. Turun maistraatin ja porvariston suhteet keskushallintoon itsevaltiuden ajan Ruotsissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti