Kansakoulun perustamisen haasteet

Kaapro Jääskeläinen (oik. August Bernhard Mäkelä) kertoo otsikolla "Kansakoulun perustaminen Savossa. Sivistyshistoriallinen kuvaus." (julkaistu kokoelmassa Iloisia Juttuja II):

Eräänä kuumana lauantaina, vähä ennen heinäntekoa, vääjäilee porttikäytävässäni pari kolme maamiestä. Käyvät välistä eteisen ovella katsomassa, mutta aina vetäytyvät takaisin. Kuluu puoli tuntia, kuluu tunti. Minua alkoi vaivata uteliaisuus, että mikähän niillä on asiana.

Viimeinkin pujahtivat he eteisen ovesta, hiljaa ja varovasti kuin varkaat. Tiedustivat piialta, "onko herra kotona." Tarpeeton kysymys, sillä olivathan he nähneet minut ikkunasta kymmeniä kertoja.

Astuvat huoneeseeni ja tarkastelevat ensin, onko missään nurkassa mitään vaarallista. Rykästelevät sitte aikansa.

"Työkö sitä outta --?"

"Kyllä minä olen. -- Käykää istumaan."

"Lämminpä nyt on seä."

Mennään sitte vähitellen läpi viimeisten vuosien ilmat ja nykyiset vuodentulon toiveet, kunnes lopulta laukiaa asia, jota varten olivat tulleet.

"Myö on koulua tuumattu sinne meijännii kylälle, kun on nuitai lapsia siunautunna..."

"Mistä kylästä te olette?"

"Korpsalamesta."

"Vai jo Korpisalmeenkin kansakoulua!" Kylä, jolla joitakuita vuosia takaperin ei vielä ollut muuta yhteyttä "sivistyneen maailman" kanssa kuin että nuoret miehet juhannusaattoisin kävivät kaupungissa ja jahtailivat katupoikia, kun ne heitä haukkuivat "piimäpunniksi." Mutta sitte oli kylän rantaan rakennettu laituri, jossa aina pyhän seutuna pistiin höyryvenhe, tuo jumalisten vaimojen kauhistus, ennenkuin he siihen tottuivat. Vanha kirkkovene poltettiin muutamana juhannusaattona suuren kokon keskessä, sillä sitä ei oltu tarvittu moneen aikaan. Siitä päivin vietettiin juhannusaatot omassa kylässä.

Kohta oli Korpisalmeen myös alkanut ilmestyä kerman-erottajia, sekä separaattoreja että sentrifuugia. Vaimot kyllä siinäkin koettivat vetää vastaköyttä, sillä nyt kokoontui isäntäin taskuun mikä ennen oli mennyt emäntäin lihavuudeksi. Mutta ei auttanut. Maailma ja sen turmelus kulkivat vaan eteenpäin. Ja nyt oli kansakoulu hankkeissa.

Muutamain mielessä se ajatus oli kytenyt jo puolikymmentä vuotta. Ristiäispaikoissa ja häissä siitä oli miehissä juteltu. Joku oli innoissaan jo lahjoittanut koulun sijaksi maata, toinen hirsiä, kolmas tiiliä ja muita rakennustarpeita. Mutta sikseen oli asia aina jäänyt.

"On tuumattuna kokkousta pittee siellä kylän kesken. Neuvoivat pyytämään Teitä pitämään. Kyllä myö matka maksettas."

"Milloinka se pidettäisiin?"

"No, tässä jonakuna pyhänä. Mitenkäs Työ joutasia?"

"Vaikka viikko huomisesta."

"Passoohan se."

"Sitte pitää huomiseksi laittaa kuulutus kirkkoon ja ensi viikolla lehteen."

"Jos pitänöö... Tullookko siitä mitä maksoo?"

"Maksaa se sanomalehdessä muutamia markkoja, -- pari kolme!"

Kirjoitin sitte kuulutuksen, että "Korpisalmen kylään perustettavan kansakoulun harrastajat kokoontukoot" j.n.e.

"Oisko siihen vielä panna, että poikessa olijat soap tyytyvä läsnä olleihen peätöksiin?"

"Turha se on; ei niihin kuitenkaan tarvitse tyytyä kenenkään, joka ei tahdo. -- Teidänkö nimet tähän pannaan alle?"

"Kun nuo ei tuosta --? Pannoo voan!"

Ukot lähtivät viemään kuulutusta kirkkoon ja sanomalehden konttoriin. Näyttivät olevan vähän niinkuin jotain vailla, kun eivät saaneet asiasta enemmän "tuumata", vaan piti niin äkkiä ryhtyä toimeen. Lähtiväthän kumminkin.

Sitte viikon päästä sunnuntai-iltapuolella tulin höyryveneellä Korpisalmeen. Laituri ja sen läheinen ranta kiehui kirjavana väkeä. Kokoustalon pihamaa ja sitä ympäröivät aidat olivat puolillaan. Seurakunnan kirkkoherrakin oli saapunut paikalle. Sanoi hyvän ilman viehättäneen lähtemään. Oli sitäpaitsi aina erityisesti huolehtinut tästä puolikunnasta, joka oli muita jälempänä lasten lukutaidon ja kaiken sivistyksen suhteen. Minua hänen läsnäolonsa ei erityisesti ilahuttanut, sillä kansakouluasioissa en ole tottunut odottamaan mitään vilpitöntä harrastusta siltä taholta. Minusta hän ei nytkään näyttänyt tyytyväiseltä, vaikka oli huoleton olevinaan.

Juotiin kahvit aluksi, isäntäväen ja etevimpäin naapurein seurassa, ja "tuumattiin". Kirkkoherra oli jo saanut selville, että tällä kertaa ei tainnut tulla koulun perustamisesta mitään; olivat niin erimielisiä _paikasta_. Toiset tahtoivat koulun sijoitettavaksi rantapuolelle kylää, toiset taas manteren puoleiseen laitaan. Molemmissa oli vankkoja taloja ja muita hyviä etuisuuksia, eikä kumpanenkaan puoli aikonut antaa perään. Kirkkoherran mielestä oli aivan mahdoton keksiä keinoa tämän eripuraisuuden sovittamiseksi. Ja hänen olennostaan tuntui kuin olisi se ollut hänelle mieleinen vahinko.

Sitte kokoonnuttiin pirttiin. Joukossa oli miehiä ja vaimoja, vanhempia ja nuorempia, talollisia ja talottomia; juuri kouluijän yli päässeitä, aikamieheksi saapia poikia sekä vinkuvia sylilapsia, joita viimeksi mainituita välttämättä pitää kulettaa kaunistamaan kaikkia tilaisuuksia.

Aluksi puhuin kansakoulun tarkoituksesta, opin ja taidon arvosta y.m. vanhaan tavalliseen suuntaan. Ja kansakoulun vastustajat maalasin niin mustiksi, ettei luullakseni kenenkään olisi haluttanut näyttäytyä semmoiseksi, vaikka olisi siinä mielessä tullutkin kokoukseen.

"Nyt on ensiksi päätettävä, ryhdytäänkö kansakoulun perustamiseen, vai eikö. Lausukaa ajatuksenne!"

Vasten ei ollut kukaan, kun se vaan jaksettaisiin saada toimeen.

"Päätetäänkö se sitte perustaa?"

"No peä -- peätetään voan."

Toistaiseksi oli koulu sijoitettava vuokrahuoneihin ja siihen oli otettava naisopettaja, koska se tulisi ehkä huokeammaksi kannattajille kuin mies.

Tuli sitte kysymykseen koulupiirin puolesta maksettava palkkalisä opettajalle. Päätettiin vuokrata kouluhuoneen yhteydestä asetuksen määräämä asunto ja potaattimaa, antaa hänelle polttopuut ja öljyvalo sekä hänen lehmälleen kesälaidun kylän yhteisellä laitumella ja talvirehuksi tarpeellinen määrä heiniä.

Mutta nyt tuli tiukka ottelu siitä, kuinka paljo lehmä talvessa tarvitsee heiniä. Joku arvioi sen vaativan 250 leiviskää.

"Eiköön piisois 200?"

"Jo tok -- taikka 180."

"Pannaan ies 240."

"Ei panna liikoo!"

Tästä kiisteltiin enemmän kuin mistään muusta seikasta koko kansakoulun perustamisasiassa. Muuan kielevä emäntä sai siitä aiheen kertoa karjataloutensa edistymisestä viime aikoina, kuinka he "Iivo-vainoon kanssa alottivat viiellä lypsävällä, mutta nyt on viijettä kymmentä peätä." Paljo heille oli karttunut lapsiakin näiden kahdenkymmenen vuoden kuluessa, mutta enemmän sentään karjaa. Ja vaikka naapurikateuden vuoksi heille oli pantu suuret verot, ei häntä eikä lapsia kuitenkaan saatu maantielle...

Kiistojen lopettamiseksi koetin selittää, kuinka vähäpätöistä oli näin kauan neuvotella yhden lehmän talvirehusta -- tämmöisen kylän, jossa on kymmenittäin vankkoja taloja ja niissä satoja lehmiä. Viimein suostuttiin määräämään 200 leiviskää.

Sitte kirjoitettiin sitoumus kaikkein nyt tehtyjen päätösten täyttämisestä, huoneiden ja koulukapineiden hankkimisesta ja palkkalisän suorittamisesta. Sitoumuksen alle pantiin nimiä, vaikka se tahtoi käydä hitaasti. Kukaan ei olisi kirjoittanut nimeään ensimäiseksi, kun ei tiennyt, kuinka monta siihen karttuisi, Useat koettivat hiljakseen puikkia pois tästä vaarallisesta tilaisuudesta. Saatiin kuitenkin kokoon kymmenkunta nimeä. Loput arveltiin kyllä saatavan, kun kirjaa käytetään heidän luonaan.

Nyt vasta uskalsin ottaa puheeksi, missä taloissa olisi sopivia huoneita. Mainittiin kolme, neljä taloa ja tehtiin selkoa niistä. Kiistojen välttämiseksi jätettiin johtokunnan huoleksi vuokrata sopivat huoneet sopivalta paikalta. Johtokunta valtuutettiin myös pyytämään apuvaroja kunnalta sekä valtioapua, niinkuin asetukset säätävät.

Lopuksi lausui kirkkoherra muutamia sanoja kokoontuneille korpisalmelaisille. Hän tahtoi vastustaa sitä ajatusta, jota "eräältä taholta" levitettiin, että muka papisto vastustaa kansakoulua. "Ei papisto vastusta kansakoulua, vaan hartaasti puolustaa sitä ja iloitsee niiden perustamisesta." Sen hän vaan tahtoi sanoa. -- Parasta onkin, ajattelin minä, tulla mukaan vaan, kun ei muuta taida. Puhe kävi häneltä väkinäisesti, ja kasvot olivat happaman näköiset.

Meni useita viikkoja, ennenkuin valtioavun hakemus joutui matkalle. Samoin viipyi kuntakokouksen kuulutus kovasti. Kirkkoherra, joka oli kunnan esimiehenä, odotteli kunnes asioita karttuisi enemmän.

"Eihän koulu kumminkaan voi vielä tänä syksynä alkaa", oli hän arvellut. Ja ukot rupesivat itsekin luulemaan, ettei siitä vielä tule mitään.

Eräänä kauniina päivänä tulivat entiset korpisalmelaisten lähettiläät luokseni kertomaan, minkä uuden aatteen he nyt olivat keksineet. Aikoivat erota kunnasta omaksi koulupiirikseen ja perustaa -- _kiertokoulun_. Kirkkoherra oli sanonut heidän toistaiseksi tulevan toimeen kiertokoululla, joka olisi senkintähden mukavampi, kun kylä oli niin laaja ja hajallinen. Jos he pääsisivät kunnan yhteisistä kansakoulumaksuista, saisivat he kiertokoulun ilman uusia uhrauksia.

Vai sieltä se tuulee!

"Mutta te ette pääse kunnan kansakoulumaksuista, jos ette perusta kansakoulua, -- ettekä saa valtioapua."

Se oli ikävä uutinen ukoille. Ei muuta kuin ruveta vaan kiireimmiten hankkimaan koulukapineita, siinä toivossa että kunta ja valtio antavat apunsa.

Pian tiesivätkin sanomalehdet kouluylihallituksen puoltaneen valtioavun antamista Korpisalmen koululle. Vähä myöhemmin tuli asia kuntakokoukseen. Kirkkoherra valitteli kansakoulukassan suurista menoista viime aikoina, mutta kuntalaiset eivät kuitenkaan tahtoneet kieltää tältä koululta samanlaista apua kuin mikä muillekin oli annettu.

Ennen koulun alkua ilmoittivat sanomalehdet senaatin myöntäneen pyydetyn valtioavun. Mutta itse päätös ei vielä ollut joutunut, ja kirkkoherra oli uskotellut, ettei koulua saa alottaa, ennenkuin senaatin päätös on käsissä. Pelastettuani ukot tästä harhaluulosta, alkoi koulu kuin alkoikin ennen määrättynä aikana. Oppilaita tuli paljoa enemmän kuin tilan puutteessa voitiin vastaanottaa.

Ensimäisinä vuosina yksi ja toinen juonitteli päästäkseen koulumaksuja suorittamasta. Mutta nykyään ei siitä enää ole mitään kuulunut. Päinvastoin sanotaan korpisalmelaisten olevan hyvin ihastuneet kouluunsa.

Faktaa koulujen perustamisesta voi lukea Päivi Lipposen väitöskirjasta Kansakouluhanke valtion, kunnan ja kyläyhteisöjen vallanjaon haasteena : Kansakoulujen perustaminen Kuopion maalaiskunnassa vuoteen 1907 mennessä. Verkosta löytyy myös Tero Parkkosen gradu Kansakoululaitoksen perustaminen 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun loppuun - kuntakokouksen suhtautuminen kansakoulukysymykseen tasa-arvon ja alueellisuuden kannalta. Ja Tuija Kultalahden gradu "Kirjat kaivoon" : Evijärven ja Kortesjärven kuntien kansakoulutaistelujen taustat, muodot ja seuraukset 1800-luvun lopulla. Jaana Koivistoisen gradun otsikko on Rihvelitaulusta romppuun. Kaavin kunnan koululaitos 1876-1996. Ylen sivuilla on kokonaisuus otsikolla Kansakoulussa.