Sarjakuvien pohjana käytetty Ruusuvuoren Ryöstetty pyhimys oli joskus hyllyssänikin, mutta en sitten pitänyt siitä niin paljoa, että olisin jättänyt myymästä eteenpäin. Kirjastosta kannetut albumit olivat sarjakuvia vähemmän lukeneelle vaikeita seurata. Kolmososassa lyhyesti vilahtanut Ulvila oli Satakunta-intoilijalle paras kohta.
Mutta kuvista palasi mieleeni aikoinaan Porin Kaupungin Sanomista talteen keräämäni jatkokertomus Vuosien sadoista, joka löytyi kotikoneelta. Sekin sijoittuu 1300-luvun alkuun, mutta läpi paistaa (niinkuin tyypillisesti historiallisessa fiktiossa) oma aika, eli julkaisuvuosi 1862. Tapahtumat poistuvat Suomesta Saksaan turhan pian, mutta alusta näyte:
Suuri kansan-paljous liikkui Kokemäen joki-reunalla. Se oli helmikuussa v. 1322. Pakkanen oli erinomaisen kova, mutta kylmään oli joka mies tottunut Suomen-maassa.Koko tarina...
Syy mainittuun kansan paljouteen oli se, että nykyisin oli pidetty juhlaa Ulvilan uudessa kirkossa, johon väkeä liki-seuduilta oli kokountunut ei ainoastaan synteinsä tähden ja juhlan vietäntöön, vaan myös kaupan tähden.
Oli näet tavallista, että kun rahvas tuli kirkolle eli kaupunkeihin, jonkun ”pyhän” muistoa viettämään ja saamaan synnin päästöä, niin pidettiin myös samassa markkinoita. Ne ovatkin saaneet alku-nimensä niistä ”messuista”, joita papit pitivät pyhäin ylistykseksi.
Sentähden ovatkin ”markkinat” niin juurtuneet kansan mieleen muinaisista ajoista, ettei niitä, nykyaikana tarpeettomia väen kokouksia, saada häviämään.
Ulvilan kirkossa oli vietetty Marian kirkonkäymisen juhlaa, jona kynttilät ylennettiin alttarilla, jonka tähden se juhla myös on nimetty kynttilän-päiväksi.
Vaan messuin välillä oli kauppiasten juhla.
Niitä oli tänne ilmaantunut Turusta, joka silloin oli miltei ainoa kaupunki Suomessa.
He myivät maakunnan väelle suolaa ja – koreillus-tavaraa, jonka perään naisilla siihen aikaan oli yhtä suuri ahku kuin nytkin, ehkä itse tavara lienee ollut nykyistä erilainen. Vaan löytyi silloinkin kaupaksi monenmoisia renkaita, sormuksia, priskiä, solkia ja helmiä. Vaate aineita ei suurin ostettu, kun käytiin kotona kudotuissa pukumissa. Kuitenkin osasivat naiset jo silloin koreilla ulkomaan hopeisissa ja liinasissa.
Kauppiaat puolestansa ostivat melkein ainoastaan metsän-nahkoja, joista tässä maassa oli suuri rikkaus, vaan jotka menivät kauppioille mitättömiin hintoihin, ehkä niistä ulkomailla maksettiin suuret rahat.
Tässä oli nyt myytävänä saukon ja tuhkurin, näädän ja kärpän, oravan ja ketun-nahkoja, myytiinpä suden ja karhun ja ilveksen nahkojakin.
Kuormia tuli ja kuormia meni Turun ja Kokemäen välillä.
Kertoisimme väärin jos sanoisimme kaikkien kauppiasten olleen Turkulaisia. Kokemäellä oli jo aikaa ollut vireä kaupan-liike, ja puhutaanpa jonkinmoinen kaupunkikin siellä olleen. Varmaan sopii päättää siellä olleen kauppiaitakin asumassa, jotka omilla aluksilla kuljettivat tavaroita Kokemäen jokea myöden merelle, Ruotsiin ja ehkä aina Saksan maalle.
Mutta näin talvella ja kelin aikana tuli Turkulaisia heidän kilvallansa kauppaa tekemään ja tulipa niiden muassa joku saksalainenkin, niinkuin useammat Turun kauppamiehistäkin lienevät olleet Saksalaisia.
He majailivat näin matkoillansa talonpoikain kodissa, vaan itse kauppansa he tekivät ulkona, laudoista kokoon lyödyissä vara-majoissa, niinkuin nykyisillä markkinoilla tapa on.
Yhdessä tuvassa, lähellä sitä paikkaa, johon kauppiaat olivat asettaneet vara-majansa, asui niinikään saksalainen. Hän oli nyt itse kauppansa rehkinässä, vaan hänen vuorooma huoneensa ei kuitenkaan ollut asujamesta tyhjä; siinä oleskeli nuori vaimonen henki. Ellei suuri valkia olisi palanut liedellä, olisi huone ollut aivan pimeä; siihen aikaan nimittäin ei löytynyt klasi-akkunoita, vaan puu-ikkunat, joita avattiin ja suljettiin
Se tuvassa olia avasi yhden ikkunoista, mutta pakkanen ulkona ja lämmin sisällä, loi semmoisen höyryn kulkemaan edes ja takaisin, ettei mitään sopinut nähdä. Hän siis puettihe talvi-vaatteihinsa, ja näemme hänen pian ulkona.
Se oli nuori, aivan nuori neito. Hänen yllänsä oli kallis flanderin verkainen haljakka, saukon nahkaisella sisustalla ja reunoilla; se oli tiveästi suljettu hänen ympärillensä kiiltävillä soljilla. Hänen kasvoissansa oli ihana nuoruuden ja terveyden muoto, ja ne saivat vielä helevämmän verevyyden ilmasta.
Neito astui keveillä askelilla kauppa-majoja kohden ja läheni yhtä niistä, jossa vanhahko saksalainen oli täydessä kaupan tohinassa miesten ja naisten kanssa, jotka hänen majaansa piirittivät.
Hän osteli metsän nahkoja rahalla taikka vaihetteli niitä sota- ja metsä-aseihin, joita hänellä oli kaikenmoisia, niinkuin joutsia, miekkoja, vasamoja y. m. Hänellä oli liion nais-koristuksia, joita pojat ostivat tytöilleen.
Miekan ostaja - Porin Kaupungin Sanomia no 1 (4.1.1862)
Pyhän Henrikin juhla - Porin Kaupungin Sanomia no 2 (11.1.1862)
Klaus Götrikkinen - Porin Kaupungin Sanomia no 4 (25.1.1862)
Agnes Lichtenau - Porin Kaupungin Sanomia no 5 (1.2.1862)
Merellä - Porin Kaupungin Sanomia no 6 (8.2.1862), no 8 (22.2.1862)
Tappo-kedolla - Porin Kaupungin Sanomia no 9 (1.3.1862), no 10 (8.3.1862), no 12 (22.3.1862)
Luostari-neito - Porin Kaupungin Sanomia no 13 (29.3.1862)
Tähtien tutkija - Porin Kaupungin Sanomia no 16 (19.4.1862), no 17 (26.4.1862)
Yömatka - Porin Kaupungin Sanomia no 18 (3.5.1862)
Behmgerichte - Porin Kaupungin Sanomia no 19 (10.5.1862)
Jumalan tuomio - Porin Kaupungin Sanomia no 20 (17.5.1862)
Pääte - Porin Kaupungin Sanomia no 21 (24.5.1862)
[Lisäys 26.1.2016: Anton Wilhelm Lindgrenin novelli "Klaus Götrikkinen" ilmestyi Mansikoita ja mustikoita albumin 4:nnessä vihossa 1863]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti