perjantai 6. helmikuuta 2009

Linkitystä viikonlopuksi

Kuva kirjasta Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksi

Tillman oli poiminut tutkimusidean blogistani ja tehnyt mallin mukaan. Loistavaa!
Matti Makkonen on kirjoittanut suhteesta esipolviin ja jälkipolviin materian ja ympäristön kautta.
Reijo Valta on kirjoittanut aiheesta Korkeakosken ruukki ja Fredrik Paldanius.
Työväenhistorian uutisvirta promoaa kirjaa Penttilän saha, hovi ja työläiset.
Oman ruisleivän tekemistä voi kokeilla Aleksin henkisellä tuella.
Menossa olevan helmikuun kalenterikuvaa voi katsella kotimaisessa blogissa, josta löytyy myös lokakuu ja joulukuu.
"Ajankohtaista" kertausta Johan Ludvig Runebergistä.
BibliOdyssey:n kuvat ovat aivan uskomattoman hauskoja, vaikka olisivat väkivaltaisiakin.
Amerikkalaisten maksullisten sukututkimussivustojen vertailutietoja.
Museovirasto tutkii Kokemäellä Kamariherran rakentaman (no ei henkilökohtaisesti tietenkään) Piispa Henrikin muistohuoneen kallistumista.
Menin Museoviraston sivuille, sillä mielessä on hämärä mielikuva uutisesta, jonka mukaan he haluaisivat luopua turhista rakennuksistaan. Missä merkeissä Maalainen-blogista löytyneet linkit autotalojen kuviin täällä ja täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti