maanantai 26. tammikuuta 2009

Edistymisraportti

Osa viime viikon Cajanus-draamasta (vai oliko se kuitenkin jankkaava tragedia?) ratkesi kun yksi henkilö osasi hakea Hiskistä oikeaa asiaa. Tekemällä saa aikaiseksi...

Ja sillä linjalla, heti kun lauantaina heräsin... (olin perjantai-iltana katsomassa dokumenttielokuvaa Chigaco 10 ja pääsin vasta keskiyöllä nukkumaan. Leffa oli hyvä esimerkki siitä, miten eläväksi elää kuva tuo historian. Mutta myös siitä, että asiat voidaan esittää (tarkoituksettoman) yksipuolisesti.)

... kaivauduin työpöydällä joululoman yli levänneisiin muistivihkoihin ja papereihin. Löysin (taivaan kiitos) erään yhdistyksen kokouksessa tehdyt muistiinpanot marraskuulta – minun kun piti kirjoittaman pöytäkirja. Siirsin riippuvia lankoja tällä hetkellä käytössä olevaan A5-vihkoon.

Tämän pienen lämmittelyn jälkeen Knorring-käsikirjoituksen pariin. Olen tammikuussa ehtinyt tehdä yhden tekstin tarkistussession, mutta korjaukset olivat jääneet. Väsäsin niitä paikalleen. Pari tuntia siihen van meni, kun oli pari viikkoa vetkutellut. Kauhian tsempin jälkeen otin puhtaan tulosteen ja jatkoin vielä hetken sunnuntai-iltana. Kuvalista tarkistamatta, lähdeluettelon voisi tarkistaa ristiin viitteiden kanssa... ja kuivahtaneet tulppaanit laittaa pois?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti