Takaisin kertauskurssille

Huomasin jossain lähdeluettelossa Erkki Markkasen, Toivo Nygårdin ja Heikki Rantatuvan vuonna 1976 julkaistun kirjan Opas Suomen historian lähteistöön. Sisältö ei (luonnollisestikaan) ollut pahemmin vanhentunut ja kirja osoittautui loistavaksi lyhyeksi esittelyksi oleellisimpiin lähteisiin.

Viehättävänä yksityiskohtana kirjassa oli tulkintatehtäviä, joiden vastauksille oli jopa jätetty tyhjää kirjoitustilaa. Sukututkijalle näistä sopivin oli tehtävä 17: ”Henrik Gabriel Porthan piti syntymäpäivänään marraskuun 9. päivää. Pitikö tämä paikkansa kirkonarkiston merkintöjen mukaan?” Jos syntymäpäiväsarakkeen kahdeksikko ei ole tarpeeksi selkeä, kirjan takaa voi luntata: ”Luetteloon on merkitty syntymäpäiväksi 8. marraskuuta.”

Muutamaa vuotta aikaisemmin oli julkaistu Toivo J. Paloposken Suomen historian lähteet. Se on tekstivoittoisempi (eli siinä ei ollut yhtäkään kuvaa). Alaviitteistä löytyi hyviä kirjavinkkejä.

Onko viimeiset 30 vuotta käytetty yliopistoissa ainoastaan näitä kahta kirjaa Suomen historian lähteistön esittelemiseen? Joku tuoreempi teos vielä löytämättä?

Postiluukusta pudonnutta

En minä ihan noin tanssinut, mutta ilon aihe on tietenkin että viikon sisään ovat ilmestyneet molemmat SSS:n lehdet: Genos ja Sukutieto. Sekalaisia huomioita:

• Sukutiedossa toiminnanjohtaja toteaa palstallaan: ”Genosta toimitettaessa ei pohdita millaiselle lukijakunnalle sitä tehdään; ei muuten kuin hyvästä sukututkimuksesta kiinnostuneille sukututkijoille. Tutkimustuloksia julkaiseva lehti tähtää aina yhtä aikaa tähän päivään ja tulevaisuuteen.” Kyllä tuohonkin sisältyi lukijakuntamäärittely.
  
• Tällä kertaa Genoksen ensimmäinen artikkeli käsitteli Alftan-kronikkaa. Tekstissä vilahti nimi Emerentia Tott ja jatkoin sivujen kääntämistä. Mimmiä (artikkelin loppusanojen mukaan virtuaalihenkilö) käsitellyt keskustelu Forumilla alkoi ärsyttää, vaikkei sitä tarvinnut lukeakaan.
  
• Heikki Impola oli kirjoittanut hypoteesirakennelman, jotain aloin lukea lähinnä siksi, että otsikossa oli sana Helsinki. Mutta artikkeli tarjosi mielenkiintoisia ja uusia näkökulmia aviottomien lapsien ”käsittelyyn”.
  
• Ella Viitaniemen pitäjänkokouksia esittelevä artikkeli ei tarjonnut minulle kovin paljoa uutta tietoa, mutta jatkuessaan sarja sukututkimuksen lähteistä tuo varmasti jotain hyödyllistä joka kerta.
  
• Sukutiedossa mielenkiintoinen juttu oli Korpilahden rippikirjan mikrofilmikopion ongelmat. Sivut ovat olleet kuvattaessa epäjärjestyksessä. Artikkelissa on esitetty huolellisesti eroavuuden konservoidun kirjan ja mikrofilmin välillä käyttäen SSHY:n kuvanumeroita. Jos joku innostuu vaihtamaan kuvat niin, että ne ovat oikeassa järjestyksessä niin myöhempi lehden lukija sekoittaa sitten kuvat omassa tutkimuksessaan uudestaan. Tai sitten kuvat jätetään nykymuotoon ja osa käyttäjistä ei tiedä ongelmasta mitään... Maalaan piruja seinälle. Kyseisen rippikirjan kohdalle on varsin yksinkertaista laittaa asiasta yksiselitteinen huomautus suuntaan tai toiseen. Korpilahtea (jota en saisi edes kartalle) laajemmin herää tutkijan mielessä tietenkin lisää painajaisia käyttämistään lähteistä. Jos ei voi mikrofilmiinkään luottaa...
  
• Jessica Parland-von Essen esittelee palstallaan digitoituja sanomalehtiä. Tavallaan hyvä tietää, ettei Ruotsin lehtiin pääse käsiksi – olen muutamaan kertaan niitä yrittänyt etsiä. Lyhyt juttu ei voi sisältää kaikista maista yksityiskohtaisia tietoja, muta huomautettakoon silti, että ilmaisen ja julkisen Chronicling America (www.loc.gov/chroniclingamerica/) hankkeen lisäksi USA:sta löytyy isoja kaupallisia sivustoja kuten http://www.genealogybank.com/ ja http://www.newspaperarchive.com/. Ancestry.com (käytettävissä ilmaiseksi SSS:n kirjastossa) on juuri lisännyt 20 miljoonaa kuvaa omaan kokoelmaansa ja nämä ovat tarjolla ilmaiseksi 19.6. asti.
  
• Karjala ei kuulu tutkimuskohteisiini, mutta Karjala-tietokanta kiinnostaa ajatuksena. Toiminnanjohtaja Kuusiluoman juttu kertoo, että sen verkkokäyttöliittymä on jo testikäytössä, joten voinen toivoa saavani siihen joskus tutustua myös käytännössä.
  
• Järviseudun Keisari-suku on saatu mahtavuudestaan huolimatta puristettua ihan mukavasti kolmen sivun artikkeliin. Taannoisen kirjallisuustutkimuksen mukaan kuulun siihen itsekin. Pohjanmaan juureni menivät esipolvikadon myötä sellaiseen solmuun, että selvittely jäänee vielä pitkäksi aikaa sivuun.
  
• Jouni Keskisen nettinurkka oli kärsinyt ripauksen aineistopäivän ja julkaisupäivän pitkähköstä välistä. SSHY:n osoite on ehtinyt muuttua ja jäsenmäärä nousta 1700:sta yli 2000:een.
  
• Anneli Mäkelä-Alitalon maakirjoja käsittelevän artikkelin loppupuolelta osui silmiini kohta ”Viranomaiset alkoivat merkitä nimenomaan kymmenysluetteloihin sekä vanhan ja haudatun maakirjaisännän että talossa asuvan ja elävän oikean isännän. Kymmenysluettelot laadittiin muotoon: Matti Heikinpoika eli Kalle Lassenpoika. SAY:n tekijät ovat sivuuttaneet kymmenysluettelot henkikirjojen alkaessa, siis 1630-luvusta. Tämä on aiheuttanut paljon virheitä, koska nimenomaan kymmenysluettelot auttavat sijoittamaan asukkaat oikeisiin taloihin.” Täytyy yrittää pitää muistissa.
  
• Kuvatekstistä sivulla 49 selviää, että SSS:llä on ELKA:ssa työllistettyjä tallentamassa teollisuuslaitosten työntekijäluetteloita. Tallennusprojekteja on sellainen määrä, että jaksan ilostua aina uudestaan, kun olen ehtinyt jo unohtaa asiasta kuulleeni. Ilahtumisen aihe oli myös viimeisen sivun avustajakuullutus. Tämä on omasta mielestäni oikea tapa lähestyä vapaaehtoisten hankkimista. Pilkottuja ja määriteltyjä tehtäviä. Toivottavsti joku (uusi) ihminen innostuu lehden tekemiseen.

Virtuaalisesta postiluukusta tuli jo iät ja ajat tiedote huomisesta väitöstilaisuudesta Oulussa. Otsikko on Vanhan Lapin valtamailla. Asutus ja maankäyttö historiallisen KeminLapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun joten kiinnostusta luulisi löytyvät sekä alueen sukujen tutkijoilta että yleismedialtakin.

Kokemäen Haistilan Härkälästä ja Piskusta

Kokemäellä viime viikonloppuna luettu paikallislehti paljasti, että Haistilan Härkälä on saanut uudeksi nimekseen Villa Hedberg. Siellä on ilmeisesti tarkoitus harjoittaa maatilamatkailua.

Härkälän päärakennuksen kuva digitoituna sivustolla http://sukutilat.sarka.fi/

Uusi nimi on todennäköisesti revitty seinästä. Päärakennuksen ulkoseinässä on nimittäin laatta kertomassa Hedberg-suvun juurista Härkälässä. Laatan kiinnittäjät olivat siinä ymmärryksessä, että Haistilan Härkälästä Turkuun lähtenyt ylioppilas oli sama, josta myöhemmin tuli Vetelin kappalainen ja jonka pojanpojan pojanpoika Fredrik Gabriel Hedberg perusti evankelisen liikkeen.

Jo aikoja sitten on todettu ettei näin ole. Tulin itse lopullisesti uskoon selatessani henkikirjoja, jolloin huomasin Härkälässä vuonna 1760 ”ent.ylioppilas Henrik Hidbergin”. Rippikirjasta 1760-1765 s. 216-217 näkyy selvästi, että tämä Henrik on Härkälän puolikkaita viljelleiden Antti Tuomaanpojan ja Taneli Tuomaanpojan veli. Eikä siis samaan aikaan Pohjanmaalla.

Ei voi seinälaattoihinkaan luottaa.

Katselin Härkälää henkikirjoista tarkentaakseni tilan jakaantumisajankohtaa. Mutta huomasinkin itselleni uutta tietoa, eli että edellä mainittujen veljesten isä, Härkälän isäntä Tuomas Antinpoika viljeli myös Piskua. Omaisuusverojen yhteydessä 1750 Tuomas Härkälän perään on merkitty ”med Pisku”. En tehnyt läpikäymieni henkikirjojen ensimmäisistä vuosista tarpeeksi tarkkoja muistiinpanoja, mutta ainakin vuodesta 1753 henkikirjoissa yksiselitteisesti Tuomas Härkälä on merkittynä joko sekä 1 ja 2 talojen isännäksi tai sitten taloa 2 ei ole ollenkaan.

Piskussa mainitaan henkikirjassa isäntä ensimmäisen kerran vuonna 1760. Tämä sopii hyvin rippikirjan vahvistamiin Hiski-löydöksiin, joiden mukaan isännäksi tullut Antti Jaakonpoika oli naimisiin mennessään 29.1.1756 renki Paistilan Köönikästä. Morsian ”pig” Liisa Martintytär oli samasta talosta. Esikoisen (?) syntyessä 1.9.1757 Antti oli renkinä Horellilla, mutta jo Liisa-tyttären syntyessä 21.12.1759 Antilla on ”sukunimenä” Pisku.

Suomen alustuksen yleisluettelon valossa Pisku on autioitunut vuonna 1703 ja oli sitä vielä 1713 eikä isäntiä ole merkitty ollenkaan vuodesta 1722 alkavaan osaan. Hockman toteaa (lähteinään SAY ja rippikirjat) talonhaltijaluettelossaan ”1720-luvulta eteenpäin taloa ei mainita lainkaan ennen vuotta 1752”. Kyseiseen vuoteen hän on ajoittanut Antti Jaakonpojan isännyyden alun (rohkenen edellä olevan perusteella olla eri mieltä). Tästä Hockman toteaa luettelotyylistään poiketen: ”Anders Jakobinpojan aloittaessa talonpitoa olivat talossa hänen lisäkseen vain hänen vaimonsa Lisa Mårtenintytär ja tytär Maria Andersintytär. Ei lainkaan palvelusväkeä.”

Poikkeusyksilöitä

Esivanhemman kirjoittamat muistiinpanot jäävät useimmille haaveeksi. Suomesta tunnetaan vain yksi talonpoikaisen talon muistiinpanokirja, jonka merkinnät alkavat 1600-luvulta. Sitä pidettiin Vähäkyrön Kuuttilan Pukin talossa ja säilytetään tänä päivänä Kansalliskirjaston kokoelmissa.

Merkintöjä on analysoinut Virpi Mäkinen gradussaan Säädynmukaista elämää? Henkilökohtaiset lähteet 1600-luvun ihmisten maailmankuvan heijastajina. Hän toteaa Heikki Yrjänänpojan muistiinpanojen vuosina 1664-1684 liittyneen pääsääntöisesti rahaan. Eteläpohjalaisella murteella kirjattiin mm. äidiltä ostettu lehmä.

Yhteisössään kirjoitustaitoinen Heikki oli poikkeusyksilö. Kirjoitustaitoa siirrettiin seuraaville sukupolville ja samaan kirjaan tehtiin merkintöjä vielä 1800-luvulla. Tänä päivänä Heikin jälkeläisiä on todennäköisesti tuhansia ja enemmistö näistä omasta mielestään tavallisia ihmisiä. Joukossa on kuitenkin myös yksi oman aikamme poikkeusyksilö - Jorma Ollila.

(En tiedä onko Ollilalta pyydetty lupaa juuriensa esittelyyn ao. sivustolla.)

Tål ån krunu palanvina mydä

Aina vaan uudestaan, aina löytyy uutta. Viikonlopun Kokemäen maatalousmuseovierailulla kuvasin koristeellisen viinakaupan kyltin ajatellen, että sitä voisi käyttää johonkin. Päästyäni majapaikkaan hain internetistä museon esineluettelon. Sen mukaan kyse oli viinakaupankyltistä Villiön kylästä. Koska kylä on pyörinyt tutkimuksissani ja täälläkin ollut esillä, niin mielenkiinto heräsi kunnolla. Kuka on ollut viinan myyjänä ja milloin? Käytettiinkö kolmea kruunua vielä Venäjän ajalla?

Näihin kysymyksiin maatalousmuseon niukka luettelo ei vastaa. Itselläni ei ole mitään osaamista kylttien ajoittamiseen, joten toivoa sopii, että joku muu innostuisi vastaamaan. SukuForumilla tai täällä. Alla tekstisuurennos sekä kokonaiskuva.

Lehtikatsaus

Kesäkuun Hesarin kuukausiliite ilmestyi lauantaina. Perhesiteitä palstalla Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja Jouni Hynynen 38v toteaa valaisevasti:

”Haluaisin viedä äidin syömään ja kysyä, mitä hän ajattelee kaikista asioista. Haluaisin tietää, mitä hänen elämässään tapahtui ennen miun syntymää.

Kaikki hienot aikeet ja ajatukset sotkee kuitenkin häiritsevä klisee siitä, että kun mies tulee tiettyyn ikään, hän haluaa tietää historiansa ja isovanhempiensa sukupuut tarkkaan. Vittuako se miulle oikeastaan kuuluu.”

Samassa lehdessä on sivullinen satavuotiaitten salaisuudesta. Siinä kerrotaan: ”Huhtikuussa 2008 Suomessa elää 477 sata vuotta täyttänyttä. Vuonna 2020 heitä arvioidaan olevan 863 ja vuonna 2030 jo yli 1500.”

HBL:n lauantainen Volt-liite kertoi, että Kaapelitehtaalla järjestetään 12-15- kesäkuuta historiallisten sotapelien maailmanmestaruuskilpailut. Vielä yksi tapa harrastaa historiaa.

Kuva sivustolta http://www.wargames2008.org/

Kesäpäivä Kokemäellä

Aloitin lauantaiaamun reippaasti nousemalla 140 (jos uskoo mainoksia) tai 138 (jos uskoo nuorta vierailijaa) askelmaa Kokemäen vesitorniin. Sen juurella asuin lapsena, joten jonkinlainen haave tuli nyt toteutettua.

Näkymät olivat kauniina kesäpäivänä hienot. Kuvatiedostoihin ei peruskamerallani tarttunut kaikkia kaukaisia yksityiskohtia, jotka silmilläni näin. Alla oleva kuva on luoteeseen (?) päin, joen alajuoksulle. Etualalla kirjaston tasakatto ja koulukeskus.

Vesitornista olin ulkona kymmenessä minuutissa ja kävin ajantappamisen merkeissä ottamassa Knorringien hautakivistä (jokseenkin) kunnolliset kuvat. Hautausmaalta näin maatalousmuseon ovien (yllä, kyseessä entinen pitäjän viljamakasiini) aukeavan. Suuntasin sinne ja suunnittelin maksavani ylimääräistä, että pääsisin etuajassa sisään. Hui, hai, ystävällinen opas toivotti minut tervetulleeksi ja päästi ilmaiseksi sisään.

Tarkoituksenani ei ollut varsinaisesti tutustua museoon vaan ottaa muutamasta esineestä valokuvat mahdolliseen kuvituskäyttöön. Alla Kolsin vesisahan pienoismalli.

Museolla olisi alkanut yhdeltätoista opastettu kierros, mutta ketään ei tullut paikalle. Samoin kävi ainakin ensimmäisellä päivän kulttuurikierroksista, johon olin ajatellut osallistua hengellä "sanooko jotain mitä en tiedä."

Käsityötorilla tapasin naisen, joka opetti minut kutomaan kangasta 25 vuotta sitten (kylläpä aika kuluu). Hän oli esittelemässä pellavan käsittelyä ja sain vastauksen kysymykseen haiseeko pellava liotessaan.

Matkalla lapsuuden kotiin nappasin museosillalla vielä otoksen urbaanista Kokemäestä anno 2008.