torstai 12. kesäkuuta 2008

Kokemäen Haistilan Härkälästä ja Piskusta

Kokemäellä viime viikonloppuna luettu paikallislehti paljasti, että Haistilan Härkälä on saanut uudeksi nimekseen Villa Hedberg. Siellä on ilmeisesti tarkoitus harjoittaa maatilamatkailua.

Härkälän päärakennuksen kuva digitoituna sivustolla http://sukutilat.sarka.fi/

Uusi nimi on todennäköisesti revitty seinästä. Päärakennuksen ulkoseinässä on nimittäin laatta kertomassa Hedberg-suvun juurista Härkälässä. Laatan kiinnittäjät olivat siinä ymmärryksessä, että Haistilan Härkälästä Turkuun lähtenyt ylioppilas oli sama, josta myöhemmin tuli Vetelin kappalainen ja jonka pojanpojan pojanpoika Fredrik Gabriel Hedberg perusti evankelisen liikkeen.

Jo aikoja sitten on todettu ettei näin ole. Tulin itse lopullisesti uskoon selatessani henkikirjoja, jolloin huomasin Härkälässä vuonna 1760 ”ent.ylioppilas Henrik Hidbergin”. Rippikirjasta 1760-1765 s. 216-217 näkyy selvästi, että tämä Henrik on Härkälän puolikkaita viljelleiden Antti Tuomaanpojan ja Taneli Tuomaanpojan veli. Eikä siis samaan aikaan Pohjanmaalla.

Ei voi seinälaattoihinkaan luottaa.

Katselin Härkälää henkikirjoista tarkentaakseni tilan jakaantumisajankohtaa. Mutta huomasinkin itselleni uutta tietoa, eli että edellä mainittujen veljesten isä, Härkälän isäntä Tuomas Antinpoika viljeli myös Piskua. Omaisuusverojen yhteydessä 1750 Tuomas Härkälän perään on merkitty ”med Pisku”. En tehnyt läpikäymieni henkikirjojen ensimmäisistä vuosista tarpeeksi tarkkoja muistiinpanoja, mutta ainakin vuodesta 1753 henkikirjoissa yksiselitteisesti Tuomas Härkälä on merkittynä joko sekä 1 ja 2 talojen isännäksi tai sitten taloa 2 ei ole ollenkaan.

Piskussa mainitaan henkikirjassa isäntä ensimmäisen kerran vuonna 1760. Tämä sopii hyvin rippikirjan vahvistamiin Hiski-löydöksiin, joiden mukaan isännäksi tullut Antti Jaakonpoika oli naimisiin mennessään 29.1.1756 renki Paistilan Köönikästä. Morsian ”pig” Liisa Martintytär oli samasta talosta. Esikoisen (?) syntyessä 1.9.1757 Antti oli renkinä Horellilla, mutta jo Liisa-tyttären syntyessä 21.12.1759 Antilla on ”sukunimenä” Pisku.

Suomen alustuksen yleisluettelon valossa Pisku on autioitunut vuonna 1703 ja oli sitä vielä 1713 eikä isäntiä ole merkitty ollenkaan vuodesta 1722 alkavaan osaan. Hockman toteaa (lähteinään SAY ja rippikirjat) talonhaltijaluettelossaan ”1720-luvulta eteenpäin taloa ei mainita lainkaan ennen vuotta 1752”. Kyseiseen vuoteen hän on ajoittanut Antti Jaakonpojan isännyyden alun (rohkenen edellä olevan perusteella olla eri mieltä). Tästä Hockman toteaa luettelotyylistään poiketen: ”Anders Jakobinpojan aloittaessa talonpitoa olivat talossa hänen lisäkseen vain hänen vaimonsa Lisa Mårtenintytär ja tytär Maria Andersintytär. Ei lainkaan palvelusväkeä.”

1 kommentti:

  1. Hei! Eksyin taas pitkästä aikaa blogiisi ja sen ansiosta muistin aikomukseni käydä tutustumassa maisemiin, joissa esivanhempani Anders Jacobsson Pisku ja Lisa Mårtensdotter ovat aikoinaan asuneet ja vaikuttaneet. Tämän aion siis toteuttaa tulevana kesänä.

    VastaaPoista