Helsingin sanomien toukokuun kuukausiliitteessä oli ilouutinen: verkossa on nyt vanha juttu ”Koskematon Helsinki”, jota metsästin viime vuonna. Jolloin opin, että mikrofilmiltä on varsin tylsä lukea värillistä aikakauslehteä.
Juttu liittyi Petter Sund-projektiini. Hänen aikansa rakennettu Helsinki kattoi niin pienen alueen, että suurin osa oli lähes luonnonvaraista.
Ympäristöhistoria on sukututkimukselle varsin olennaista, minun mielestäni. On hyvä katsoa karttoja ja matkustaa paikan päälle katsomaan maisemia, mutta pitää myös muistaa, että maisemat ovat viimeisen sadan ja 200-400 vuoden aikana muuttuneet merkittävästi erilaisista syistä.
Itse hätkähdän joka kerran kun mummoni toteaa, ettei Kokemäenjoki hänen lapsuudessaan ollut sellainen kuin nyt. No ei tietenkään ollut, sillä sen jälkeen on rakennettu lukuisia voimalaitoksia. Ja 1700-luvun koskenraivaukset luultavasti tekivät joesta erilaisen kuin se oli ollut edeltävinä aikoina. Eroosio on syönyt eri rantoja eri tahtia. Ja niin edelleen.
lauantai 10. toukokuuta 2008
perjantai 9. toukokuuta 2008
torstai 8. toukokuuta 2008
Ei sillä että valittaisin...
... mutta olisi kiva, että hakukoneita käytettäisiin ennenkuin kysymyksiä laitetaan keskusteluryhmiin eikä vasta sitten kun joku on jo vaivautunut vastaamaan.
No, kyseisessä kysymyksessä oli sentään otsikko asiallinen eikä "Onks tietoo", joita harvemmin viitsin edes avata.
No, kyseisessä kysymyksessä oli sentään otsikko asiallinen eikä "Onks tietoo", joita harvemmin viitsin edes avata.
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
Jos pääsisi selaamaan mikrofilmiä kotoa käsin?
Kimberly Powell kirjoittaa palstallaan, että USA:ssa on sellaisiakin ihmeitä kuin etäkäytettävä mikrofilminlukulaite. Ilmeisesti kyse on melko uudesta teknologiasta ja (selvänä) rajoittena on, että henkilökunnan pitää pujotta filmi paikalleen. Mutta mielenkiintoinen idea yhtä kaikki.
Nettiradio?
Juhalla on parhaillaan kysely "Kiinnostaisiko sinua kuunnella sukututkimusaiheista nettiradiolähetystä tältä sivulta?" Miettii podcastin tekoon ryhtymistä?
Minä olen kuunnellut podcasteja satoja tunteja ja tullut siihen tulokseen, että tekijöiden pitää laittaa niihin suunnaton määrä työtä, jotta kuuntelija jaksaa kuunnella. Löytämäni sukututkimusaiheiset podcastit Amerikasta ovat kaikki kiinnostaneet muutamien jaksojen ajan, mutta viime aikoina näiden kuuntelu on jäänyt aika vähille.
Genealogyguys taisi olla ensimmäinen. Siinä juttelee kaksi kaveria tunnin verran viikottain. Toisinaan ihan mukavia, mutta monissa jaksoissa puhuvat toistensa päälle niin että verenpaineeni lähtee nousuun.
Genealogy gems alkoi erinomaisella konseptilla: pari vinkkiä per jakso ja siinä kaikki. Puhelias esittäjä alkoi kuitenkin vähitellen lisätä materiaalia niin että mukana oli jopa pitkiä musiikkikappaleita. Ja viimeisimmässä jutussa näyttää olevan grafologiaa...
Dear Myrtle's Family Hour on jäänyt vähimmälle kuuntelulle. Äänen laatu on huono enkä pidä esittäjän tyylistä.
Minä olen kuunnellut podcasteja satoja tunteja ja tullut siihen tulokseen, että tekijöiden pitää laittaa niihin suunnaton määrä työtä, jotta kuuntelija jaksaa kuunnella. Löytämäni sukututkimusaiheiset podcastit Amerikasta ovat kaikki kiinnostaneet muutamien jaksojen ajan, mutta viime aikoina näiden kuuntelu on jäänyt aika vähille.
Genealogyguys taisi olla ensimmäinen. Siinä juttelee kaksi kaveria tunnin verran viikottain. Toisinaan ihan mukavia, mutta monissa jaksoissa puhuvat toistensa päälle niin että verenpaineeni lähtee nousuun.
Genealogy gems alkoi erinomaisella konseptilla: pari vinkkiä per jakso ja siinä kaikki. Puhelias esittäjä alkoi kuitenkin vähitellen lisätä materiaalia niin että mukana oli jopa pitkiä musiikkikappaleita. Ja viimeisimmässä jutussa näyttää olevan grafologiaa...
Dear Myrtle's Family Hour on jäänyt vähimmälle kuuntelulle. Äänen laatu on huono enkä pidä esittäjän tyylistä.
tiistai 6. toukokuuta 2008
Taas jonkun kadulla
Sunnuntain Hesarissa julkaistiin sunnuntaina uusi osa sarjaa ”Kenen kadulla asut”. Tällä kertaa vuorossa oli kultaseppä Henrik Sohlberg. Lähteenä oli Kansallisarkistosta tutun Pertti Vuorisen kirjoitus, joten asiat olivat toivottavasti kohdallaan.
Sain taas kuitenkin ihmetellä (tai nipottaa?) sukukysymystä. Tekstissä lukee: ”Suomessa tunnetaan kolme Sohlberg-sukua, joista kaksi on lähtöisin Ruotsista ja kolmas Suomesta. Viaporin rakentamisen alkuaikoina 1750-luvulla Suomeen tulleilla suvuilla on ilmeisesti yhteiset esi-isät. Toinen Sohlbergin sukuhaara jäi Helsingin seudulle ja toinen asettui Pohjanmaalle.”
Ilmeisesti yhteiset esi-isät? Jos ei ole varmaa, pitääkö tuon pituisessa jutussa mainita mitään?
Kirjallisuuteen tutustumalla paljastuu, että lausekokonaisuus periytyy Wilskmanin Släktbok II:sta, jonka esittelykappale alkaa saman tapaisesti. Wilskmanin kolme Sohlberg-sukua ovat ne, joiden taulustot hän esittelee. ("Kolmannesta Sohlberg-suvusta" kirjoitti Juha taannoin.)
Alkuteksti kuitenkin jatkuu toteamalla, että Suomessa on muitakin Sohlberg-nimisiä. Tämä ei ollut minulle suuri yllätys, sillä ensimmäinen mainittu on esi-isäni Jonas Sohlberg, joka tuli Oravaisiin Kimon ruukille vuonna 1759. Jonaksen ja hänen vaimonsa esipolvia selvittelin viime vuonna omakustanteessani ”Brita Maria Sohlbergin esivanhemmat”. En välttämättä päässyt kaikkien lapsien jäljille, mutta ymmärtääkseni sukua jatkoi vain esiäitini Brita Maria.
Wilskman maitsee lisäksi Pohjanmaan rykmentin sotilaan, tavallisen kansan (allmoge) perheitä Sääksmäeltä ja Inkoosta sekä että nimeä on käytetty sotilasnimenä. Käytetään sanaa suku siten miten vaan niin summa taitaa olla enemmän kuin kolme.
Sain taas kuitenkin ihmetellä (tai nipottaa?) sukukysymystä. Tekstissä lukee: ”Suomessa tunnetaan kolme Sohlberg-sukua, joista kaksi on lähtöisin Ruotsista ja kolmas Suomesta. Viaporin rakentamisen alkuaikoina 1750-luvulla Suomeen tulleilla suvuilla on ilmeisesti yhteiset esi-isät. Toinen Sohlbergin sukuhaara jäi Helsingin seudulle ja toinen asettui Pohjanmaalle.”
Ilmeisesti yhteiset esi-isät? Jos ei ole varmaa, pitääkö tuon pituisessa jutussa mainita mitään?
Kirjallisuuteen tutustumalla paljastuu, että lausekokonaisuus periytyy Wilskmanin Släktbok II:sta, jonka esittelykappale alkaa saman tapaisesti. Wilskmanin kolme Sohlberg-sukua ovat ne, joiden taulustot hän esittelee. ("Kolmannesta Sohlberg-suvusta" kirjoitti Juha taannoin.)
Alkuteksti kuitenkin jatkuu toteamalla, että Suomessa on muitakin Sohlberg-nimisiä. Tämä ei ollut minulle suuri yllätys, sillä ensimmäinen mainittu on esi-isäni Jonas Sohlberg, joka tuli Oravaisiin Kimon ruukille vuonna 1759. Jonaksen ja hänen vaimonsa esipolvia selvittelin viime vuonna omakustanteessani ”Brita Maria Sohlbergin esivanhemmat”. En välttämättä päässyt kaikkien lapsien jäljille, mutta ymmärtääkseni sukua jatkoi vain esiäitini Brita Maria.
Wilskman maitsee lisäksi Pohjanmaan rykmentin sotilaan, tavallisen kansan (allmoge) perheitä Sääksmäeltä ja Inkoosta sekä että nimeä on käytetty sotilasnimenä. Käytetään sanaa suku siten miten vaan niin summa taitaa olla enemmän kuin kolme.
Unelmien varjot
Työpäivän jälkeisen yhdistyksen hallituksen kokouksen sekä lyhyehkön arkistokäynnin jälkeen poikkesin kirjastoon, missä odotti varaamaani uutuus: Raili Mikkasen romani Unelmien varjot. Aloitin lukemaan kahdeksan maissa ja lopetin varttia vaille 12.
Kirjan alaotsikkona on Romaani Viipurin ja Pietarin suomalaiskohtaloista. Se perustuu todellisten ihmisten elämiin ja esipuheen perusteella omaelämänkerrallisiin nauhoitteisiin sekä Etsivän keskuspoliisin kuulustelupöytäkirjoihin. Lopputulos oli elävää tekstiä. Muistutti äskettäin lukemiani Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita, mutta oli vieläkin mielenkiintoisempi. (Aamulehden arvostelu löytyi verkosta.)
maanantai 5. toukokuuta 2008
Mikrohistorian CSI
Näin oli otsikoitu tuoreessa Voimassa Matti Peltosen kirjan Lukkari Saxbergin rikos ja herännäispappilan etiikka esittely. Kirja ei ole tuore, vaan vuodelta 2006. Sarjassamme ohi-menneitä.
Itse tapahtuma sijoittuu Keuruulle vuonna 1839. Voiman tyyliin esittely alkaa rajusti eikä selviä onko kirja kovin tieteellistä tekstiä vai jotain mitä maallikkokin jaksaa lukea. Selvinnee kirjaston kautta. Varaus tehty.
(Ennen ja nyt on julkaissut arvostelun, jossa on kirjasta lisää tietoa)
Itse tapahtuma sijoittuu Keuruulle vuonna 1839. Voiman tyyliin esittely alkaa rajusti eikä selviä onko kirja kovin tieteellistä tekstiä vai jotain mitä maallikkokin jaksaa lukea. Selvinnee kirjaston kautta. Varaus tehty.
(Ennen ja nyt on julkaissut arvostelun, jossa on kirjasta lisää tietoa)