Helsingin sanomien toukokuun kuukausiliitteessä oli ilouutinen: verkossa on nyt vanha juttu ”Koskematon Helsinki”, jota metsästin viime vuonna. Jolloin opin, että mikrofilmiltä on varsin tylsä lukea värillistä aikakauslehteä.
Juttu liittyi Petter Sund-projektiini. Hänen aikansa rakennettu Helsinki kattoi niin pienen alueen, että suurin osa oli lähes luonnonvaraista.
Ympäristöhistoria on sukututkimukselle varsin olennaista, minun mielestäni. On hyvä katsoa karttoja ja matkustaa paikan päälle katsomaan maisemia, mutta pitää myös muistaa, että maisemat ovat viimeisen sadan ja 200-400 vuoden aikana muuttuneet merkittävästi erilaisista syistä.
Itse hätkähdän joka kerran kun mummoni toteaa, ettei Kokemäenjoki hänen lapsuudessaan ollut sellainen kuin nyt. No ei tietenkään ollut, sillä sen jälkeen on rakennettu lukuisia voimalaitoksia. Ja 1700-luvun koskenraivaukset luultavasti tekivät joesta erilaisen kuin se oli ollut edeltävinä aikoina. Eroosio on syönyt eri rantoja eri tahtia. Ja niin edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti