Helsingin yliopiston käsityönopettajan koulutus ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjasto on syksyksi järjestänyt luentosarjan otsikolla Puhetta vuoteessa ja vuoteesta. Tällä kerralla aiheina olivat Pellavasta puuvillaan – kotitekoisesta tehdasvalmisteisiin (Riikka Räsänen) sekä Liinavaatekaapin arvokas sisältö (Marja Anttila).
Ekasta selvisi, että mikään ei muuttunut ennen 1800-luvun loppua. Eli luennoitsija ei aloittanut ajasta ennen kankaita. Vaan ensin maattiin oljilla. Jos oli varaa niin laitettiin kangas päälle. Jos oli enemmän kangasta ja halua vaivannäköön niin kankaasta muotoiltiin pussi ja täytteet työnnettiin sinne. Jos oli hinkua hienosteluun, niin olkien sijaan saattoi käyttää villaa tai puuvillaa. Ja sitten siirryttiin joustinpatjoihin/hetekoihin/superlonpatjoihin yms.
Kysymysosiossa pälkähti päähäni kysyä luennoitsijalta, onko Suomessa tehty tilkkutäkkejä tarpeesta, samaan tapaan kuin USA:n maaseudulla 1800-luvulla. No eipä tietenkään. Preerialla oltiin ostokankaiden varassa (ainakaan Laura Ingalls Wilderin kirjoissa ei muistaakseni kudota kangasta, kylläkin ommellaan). Suomessa sen sijaan vielä 1950-luvulla:
”Ostin neljä kiloa pellavansiemeniä ja kylvin koulun pihan kukkapenkkejä ja perunamaata myöten pellavaksi. Minulla pitää vuoden päästä oleman hienot pellavaiset liinat ja lakanat. Kesäkuulla kudoin opettajaneidin hylkyvaatteista mattoja ja hetekanpeiton. Hän sävähtäisi varmasti vihreäksi, jos näkisi millaisen arvokkaan omaisuuden olen loihtinut vanhasta roskasta, jonka hän arvottomana hylkäsi.” (Hilja Valtonen: Neiti Talonmies)1950-luvun tunnelmilla aloitti myös illan toinen luennoitsija ja käsitteli lähinnä 1900-luvun kulutuskäytöksen muutoksia. Kauniita kuvia lakanapitseistä kalvojen koristeena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti