torstai 2. lokakuuta 2008

Oikea trulli

Lapsena (koulussa?) kuulin moneen kertaan tarinat lehmän nahkaa leikkaavista trulleista, jotka liikkuivat pääsiäisen aikaan. Otinko todesta? Miksi tämä oli perinne, jota jaettiin?

Ilmari Havun kirjasta Pietari Päivärinta, kirjallisuushistoriallinen tutkimus (1921) selviää sivuilta 101-102, että trulleja todella oli, vielä 1800-luvulla. Siinä nimittäin kerrotaan, että Päivärinnan kertomuksen Noidan rangaistus päähenkilö oli todellinen ihminen, haapajärveläinen Juho Pekanpoika Harju (s. 1774 k. 1844). Hiskin haudatuista löytyy 8.8.1844 kuollut Gl B:de Johan Pehrs:s Laurikkala. Iän puolesta sopisi olemaan tämä.

Kojolan kruununtilalistasta löytyy vahvistusta, Laurikkalan tilan nimi on muuttunut Harjuksi. Verkosta löytyy myös sukutaulu, josta löytyy Juhon lisäksi kertomuksessa mainittu veli Pekka, jonka elinvuodet Havun mukaan olivat 1779-1847.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti