torstai 25. syyskuuta 2008

Paikkatietoa

Kuuntelin ja katselin eilen aamupäivällä verkon kautta Paikkatietoakatemian esitykset. En odottanut paljoa, niin yllätyin positiivisesti.

Heikki Rantatupa oli saanut puoleen tuntiin aika moisen määrän kartoittamisen historiaa. Muun muassa oheisen Klaus Hermanninpoika Flemingin sotaretkikartan vuodelta 1579. Oikealla näkyy Laatokka ja linnoja.

1700-luvulta Rantatupa näytti Kokemäenjoen vesistökartan, joka pitänee jäljittää. Salminen on todennäköisesti (?) käyttänyt Kokemäen ja Harjavallan historiassa. Saman vuosisadalta pitäjänkarttoja on digitoitu ja Rantatupa varovaisesti lupasi, että ne tulevat internettiin "syksyn mittaan". Ovat tähän asti olleet nähtävissä vain Ruotsissa?

Samaisesta esityksestä opin myös, että Suomen ensimmäinen tiekartta on vuodelta 1740. Tehtiin sotavalmisteluina. Muisti-tietokannasta löytyy vuodelta 1743 "Wäge Charta Öfwer Finland och Norrland" - ilmeisesti tämä on eri, sillä on kahdessa osassa eikä seitsemässä.

Toinen verkkoseuraaja lähetti kysymyksen sukututkimuksesta ja kartoista. Paikan päältä tuli yleisöstä tietävä kommentti siitä, että isojakokartan selosteissa voi olla hyvinkin yksityiskohtaista tietoa tilan omistushistoriasta. Pitäisi siis minunkin päästä yli maanmittauslaitosfobiastani.

Seuraava esiintyjä oli Mikko Huhtamies. Hänen linkkivinkkinsä oli www.statensarkiv.se/geometriska .

Kotuksen esityksestä selvisi, että heidän nimiarkistonsa on muuttamassa Sörnäisistä Kaisaniemeen. Eli ovat lähitulevaisuudessa vähän paremmalla etäisyydellä keskustajaliikkujalle.

Maanmittauslaitoksen esitys oli otsikoitu Matka sinne mitä ei enää ole. Luovutetun Karjalan kartat Maanmittauslaitoksen verkossa. Mielenkiintoista oli kuulla sodan jälkeisestä karttojen luovutuksesta, josta en ollut tietoinen.
"Yhteensä luovutettiin Neuvostoliittoon
lähes 16 miljoonaa karttalehteä
yli 300 000 valojäljennöstä
yli 4000 kopiovedosta
yli 2500 painolevyä
yli 94 000 negatiivia"

Itse verkkoprojekti on vasta alkuvaiheessa, joten 2001 (?) tuotetut CR-ROMit ovat vielä jonkin aikaa paras lähde Karjalan historialliselle karttatiedolle.

2 kommenttia:

  1. Ja tulossa tätä:

    19.11.2008 ke klo 18.00
    Jyrki Tiittanen, Maanmittauslaitos; Paikkatietojen käyttö
    SSS Suomen Sukututkimusseura
    Tietotekniikkajaosto
    Tieteiden talo, sali 505, Kirkkokatu 6, Helsinki

    VastaaPoista
  2. Mainitsemani esitykset katseltavissa verkossa osoiteessa http://www.maanmittauslaitos.fi/Tiedotus/Webcasting/

    VastaaPoista