Kirkonkirjat eivät täyttäneet 1800-luvulla täysin ajan vaatimuksia. Niitä pidettiin eri hiippakunnissa eri tavalla, ja valtiovalta vaati yhtenäistämistä. Niistä ei myöskään löytynyt kaikkia tietoja, joita maallinen valta tarvitsi. Lisäksi osa kansalaisista alkoi käyttäytyä poikkeavasti ja jätti lapsensa kastamatta. Mihin heidät kirjattaisiin? Erityisesti liberaalit ja vapaakirkolliset vaativat siviilirekisteriä tai sitä, että pappi pitäisi kaikki kirjoissaan.Tällaisestä irtolaiskeissistä en muista koskaan olleen puhetta sukututkimuspiireissä. Paljonko tapauksia oli? Selvinnee mahdollisesti väikkäristä, joka julkaistaan sarjassa Tilastokeskuksen tutkimuksia.
Kirkko myötäili osittain valtiovallan vaatimuksia, mutta kastamattomia kirkonmiehet eivät suostuneet viemään kirjoihinsa. Heistä tuli uskonnollisia ”irtolaisia”. Tilanne oli kohtalokas, sillä vain kirkonkirjoihin merkityillä oli kansalaisoikeudet. Kastamaton ei päässyt kouluun eikä avioliittoon. Hänestä ei ollut todistajaksi, virkamieheksi eikä perijäksi. Kukaan ei voinut virallisesti todistaa hänen olemassaoloaan. Katkerassa kiistassa juristeilta ja lopulta talonpojiltakin löytyi enemmän myötätuntoa vähemmistöä kohtaan kuin papeilta.
lauantai 30. elokuuta 2008
Väitös väestökirjanpidosta 27.9.2008
H-verkon listalta huomasin tiedon ensi kuun mielenkiintoisesta väitöksestä. Otsikkona Kirkon vai valtion kirjat? Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma. Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904. Tiivistelmässä todetaan mm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti