Tilaustyöstä

Löysin pari kuukautta liian myöhään Anna Mårdin kolumnin kesäkuulta. Hän oli halunnut suvustaan tietoa ulkomailta käsin ja oli lähestynyt maakunta-arkistoa. Odotusaika oli pitkä ja hän kirjoittaa:

"Miksi ihmeessä arkistot eivät palkkaa väkeä näitä selvityksiä tekemään? Niiden hinta riittää taatusti tekijöiden palkkaan, sosiaalikuluihin ja työpisteiden kiinteisiin kustannuksiin.

Isot arkistot sijaitsevat yliopistokaupungeissa, joista luulisi löytyvän ainakin opiskelijoita tietoja hakemaan. Arkistojen kaivelunhan ei tarvitse olla kokopäiväistä, kiinteävirkaista ja ikuista työtä – vaikka voihan sen niinkin järjestää.

Sukuselvitykset ovat tuote, jossa työ on kannattavaa, kotimaista, saastuttamatonta ja vielä kilauttaa voittonsa yhteiseen kassaan. Yhtälö on liian hyvä ollakseen totta. "

Lukuisissa kommenteissa on paljon hyviä pointteja, mutta Mårdin loppuvastauksen perusteella häneltä oli mennyt ohi se, että tilaustutkimusta tekevät Suomessa yksityiset ihmiset (toisinaan yritysten kautta). Luulisi, että Taloussanomien kirjoittaja kannattaisi tällaista yksityisyritteliäisyyttä eikä julkisen talouden laajentamista.

Mård vertasi myös suomalaista tilannetta Britanniaan:"Jos esi-isäni olisi Angus Anderson Aberdeenistä, saisin hänestä kertovat väestönlaskentatiedot internetistä visaa vinguttamalla. Innostuisin varmaan etsimään muitakin muinoisia sukulaisia. ". Hmm... rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta ovat verkkolähteet sitten maksullisia tai (enimmäkseen) maksuttomia niin sukututkimus vaatii muutakin kuin luottokortin. Kansallisarkiston digitaaliarkistostahan Mård saisi (todennäköisesti) esivanhempiensa henkikirjatiedot - vaivautuiko edes hakemaan? Ehei, hän rajoitti sinnikkyytensä 4 kuukauden odotukseen. Toivottavasti sai virheettömän selvityksen.