Lomailun merkeissä lainaan Anders Ramsayn muistoja:
Kaupungin koko kauppa ja liike-elämä oli siihen aikaan keskittynyt Kauppa- ja Senaatintorin seuduille ja näiden torien välillä oleviin kortteleihin. Tämän alueen ulkopuolella tapasi vain pienempiä, yksinäisiä puotipahasia. Sittemmin, kaupungin laajentuessa, on liike alkanut ulottua yhä enemmän ja enemmän länteenpäin. Tämän lisäksi on huomattava, että kauppa ei silloin vielä ollut ensinkään erikoistutettua, vaan samassa myymälässä myötiin mitä erilaisimpia tavaroita. Niinpä oli m. m. Etholénin myymälä, kaupungin silloinen paras kauppaliike Etelä-esplanaadin- ja Unioninkatujen kulmauksessa (nykyisin Pletschikoffin), avonaisten holvien kautta jaettu kolmeen eri osastoon. Ensimäisessä osastossa sisäänkäytävän vieressä oli myötävänä kaikenlaista siirtomaatavaraa, yksinkertaisimmista alkaen aina hienompiin mausteaineisiin saakka, keskimäisessä taas lasitavaroita, posliineja ja rihkamaa, sisimmässä sitävastoin koru- ja vaatetavaraa hamaan silkkiin ja samettiin, hajuvesiin, hansikkaisiin ja kaikenkalttaisiin pukukoristeihin y. m. höpeneihin saakka. On luonnollista, ett'ei kauppavarastot tällaisissa olosuhteissa voineet olla niin hyvin lajiteltuja kuin erikoisliikkeissä yleensä, mutta eipä sellaisia vaatimuksiakaan siihen aikaan ollut. Siihen aikaan ei myymälöissä seisottu kahdenvaiheilla ja pulassa mitä ottaisi, vaan ostettiin mitä oli tarjolla ja liikkeessä mahdollisesti löytyi ja maksettiin se hinta, mikä pyydettiin ja siihen tyydyttiin.
Tämän Etholénin liikkeen kanssa kilpaili Deckerin kauppaliike Aleksanterinkadun varrella, (nykyisin on sillä paikalla lääninkanslia), ja oli tämäkin myymälä jaettu kolmeen osastoon. Kun nämä kaksi kauppaa sitten lopetti liikkeensä, ilmestyi niiden sijaan Schiefner (Pohjoismaiden pankin talo) ja Bolin & Einighorst (Kleinehn hotellin paikalle), Göhle & Aspelin ynnä muut. Huomattavammista senaikuisista liikkeistä on vielä mainittava I. H. Lindroosin rautakauppa (nykyisen Yhdyspankin paikalla) sekä Gaddin laaja rahvaan tavarain liike (nyt Sidorowin kalustokauppa).
Paitsi näitä harvoja suurempia kauppaliikkeitä, oli kaupungissa silloin joukko venäläisiä kauppapuoteja, joiden hallussa oli milt'ei kokonaan kaikenlainen siirtomaatavaroiden kauppa, ja ylenmäärin levittivätkin nämä kauppaliikkeet kaupunkiin venäläisiä tavaroita ja tehdastuotteita, johon lienee erityistä kiihoitusta ja vilkkautta antanut silloinen tullitaksa. Heidän kauppaliikkeensä, »lafkansa», jotka olivat usein sangen epäsiistejä, olivat jo järjestäytyneet erikoisliikkeiksi. Sellaisia oli esimerkiksi kahden Baranoff-veljeksen puoti Senaatintorin laidassa, jossa tuskin muuta tavaraa löytyikään kuin messinkisiä teekeittiöitä, loistenahkapieluksia ja venäläisiä yönuttuja, Duldinin teemyymälä Unioninkadun varrella, Uschakoffin leikkikalukauppa Erottajalla, Scharinin venäläisten nahkatavarainkauppa Kauppatorin varrella, j. n. e. Pitkäpartaisia, ketunnahka-kauhtanoihin puettuja venäläisiä »kupetsoja» oli siihen aikaan niin paljon, että heidän nimistään sepitettiin oikein erityinen laulunpätkä, jonka jokainen kaupungin koulupoika osasi laulaa:
»Uschakoff ja Kudrakoff
Baranoff ja Tabunoff
Duldin! Duldin!
Uschanoff ja Jablokoff,
Koroloff ja Durakoff
Scharin! Scharin!»
He olivat hyvänahkaisia, yksinkertaisia ja vaatimattomia miehiä ja elivät yksinomaan vain ammattinsa hyväksi, tietämättä vähääkään kaupungin ja maan harrastuksista ja asioista, mongerrellen kieltämme usein tavattoman naurettavalla tavalla. Useat heistä saivat kauppansa kehittymään huomattaviksi toiminimiksi, mutta kun heillä ei ollut täällä todellista ja vakiintunutta jalansijaa, ovat he sittemmin palanneet takaisin maahansa tahi kuolleet ja hävinneet näyttämöltä.
Kun nykypäivinä kävelee ympäri kaupungin katuja, täytyy ihmetellä viini- ja herkkutavarakauppojen paljoutta. Siihen aikaan näet harjoitti tuollaista kauppaa ainoastaan Stenberg (vastapäätä yliopiston porttia) ja Hardén Pohjoisesplanaadinkadun varrella, jonka kauppa samalla oli kaupungin ainoa herkkutavarapuoti, jossa nimittäin oli kaupan hedelmiä, juustoa, silliä, sardiineja ja -- suolattuja hummereja, joita, sittenkuin niitä oli muutamia päiviä huljutettu vedessä suolan liuoittamista varten, pidettiin erinomaisen hienona ruoka-aineena. Jos joku arvelee, miksi tuollaisten n. k. herkkutavarain kysyntä siihen aikaan oli niin vähäinen, saa hän arveluunsa vastauksen siitä, että jokainen perheenemäntä silloin piti jonkun verran kunniataan loukkaavana, tai ikäänkuin todistuksena hänen puuttuvasta kyvystään, jos hänen olisi pitänyt kauppapuodeista hankkia täytteet ryyppypöytään, jotka hänen olisi pitänyt osata valmistaa paremmin kotonaan -- lukuunottamatta kuitenkaan kaviaaria, sardiineja ynnä muita sellaisia. Nykyjään sitävastoin hyllyvät pöydät täynnä koreita, nimilipuilla varustettuja säilykerasioita ja törppöjä -- helposti ostettavissa olevia, joista ei ole vähääkään vaivaa eikä puuhaa, ainoastaan rahasta on kysymys!
Alhaisella kannalla olevain herkkukauppojen räikeänä vastakohtana esiintyivät kaupungin kirjakaupat, jotka jo silloin olivat jotakuinkin hyvälle asteelle kohonneet. Siihen aikaan oli näet olemassa jo kolme suurta kirjakauppaa, nimittäin Frenckellin (nyt Edlundin), Wasenius & Kumpp:in Pohjoismaidenpankin talossa ja Öhmanin (Tikkanen) Pohjoisesplanaadin- ja Fabianinkatujen kulmassa. Kaikissa niissä löytyi runsas varasto ja valikoima ei ainoastaan uudenaikaisen kaunokirjallisuuden tuotteita vaan myöskin täysikelpoista, hyvää muutakin ja tieteellistä kirjallisuutta, samoinkin joukottain kallisarvoisia kuvateoksia ja loistopainoksia, jollaisia nykyjään vain harvoin enää tapaa. Siihen aikaan oli ihmisillä enemmän halua ja harrastusta ja myöskin aikaa lukemiseen kuin nyt, jolloin sanomalehdet ja aikakauskirjojen, katsauksien ja kaikenlaisten julkaisujen tulva täyttää ihmisten henkisen ravinnon tarpeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti