keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Kansallisarkistossa, vaihteeksi

Tutkimusten tekeminen ei ole viime aikoina huvittanut eikä edistynyt. Eilen ajattelin kokeilla "raakaa työntekoa" aavistuksella, että jotain innostavaa tulisi todennäköisemmin esiin siellä kuin kotisängyllä maaten.

Niinpä rullailin parissa tunnissa parinkymmenen vuoden henkikirjat Kokemäeltä läpi. Huikaiseva vauhti verrattuna käräjiin. Samalla kertaa pääsin kuitenkin keräämään tietoa useampaan kysymykseen. Olin valmistautunut tulostamalla pohjan, ettei yhdenkään vuoden kohdalla mikään tarkistettava asia unohtunut.

MP3-soitin on lataamatta, joten ehdin työn lomassa ajatella ihan omiani. Läänintileistä tuli mieleen ylellisyysverot, joiden metsästys on ollut pitkään työlistalla etenemättä mihinkään. Jostain sukututkimusoppaasta olen poiminut tiedon, että ne on merkitty verifikaattikirjaan, mutta tarkkoja vuosia tai veromääritelmiä en ole nähnyt toistaiseksi missään.

Vuoden 1750 henkikirjaa esiin kelatessa silmiin osui koneella kirjoitettu sisällysluettelo ja lukaisin sen läpi. Ta-daa: rahvaan ikkunavero, yleinen paloviinan kulutusvero, säätyläisten kahvi-, tee-, puuterivero sekä rahvaan tupakkavero. Ja kysessää oli verifikaattikirja. Kotihommat odottivat, joten merkitsin päivystyshuoneen luettelosta muistiin muutamalle vuodelle mikrofilmitiedot ( totesin, että useita vuodia ei oltu mikrofilmattu) ja pääsen tänään toivottavasti jatkamaan - auringonpaisteesta huolimatta.

Mutta täytyyhän jossain olla veronkantovuodet ja verokuvaukset...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti