torstai 10. huhtikuuta 2008

Brooklyn 1942

Kertaalleen mainitsemastani USA:n kongressin kirjaston valokuvakokoelmasta löytyy varsinainen kuvakavalkaadi luutnantti Palmrosen kotilomasta. Kuvissa hän tervehtii äitiään, tarjoaa limsat sisarenpojalleen ja kahdelle serkulleen sekä nauttii perheillan vanhempiensa, sisarensa sekä tämän aviomiehen ja pojan kanssa. Kuvateksteissä mainitaan, että luutnantin vanhemmat ovat syntyneet Suomessa. (Klikkaamalla kuvan saa suurempaan näkymään.)

Pienellä hakemisella väestönlaskennoista löytyi kuviin sopiva perhe. Kuvatekstissä oli sanottu, että perheen isä oli rakennusurakoitsija ja lisäksi lakimies. Tässä oli ilmeisesti sekaannus, sillä ehdokasperheeni isä on rakennusurakoitsija ja poika suorittanut oikeustieteen opinnot.

Johan Hjalmar Palmroos syntyi Helsingissä 9.8.1885 sorvarinsälli Johan Gustaf Palmroosin ja hänen 24-vuotiaan vaimonsa Ida Lovisa o.s. Dorén pojaksi. Johan Hjalmar saapui Amerikkaan vuoden 1903 paikkeilla ja avioitui 7.10.1904 Dagmar Wainion kanssa. Dagmar oli syntynyt vuoden 1889 paikkeilla Suomessa, mutta oli muuttanut jo pikkutyttönä Atlantin toiselle puolelle.

Perheeseen syntyi isänsä mukaan nimetty Hjalmar J noin vuonna 1905. Tämä kuoli 17.7.1912. Vuoden 1907 paikkeilla syntynyt tytär sai nimen Dorothy ja 14.7.1909 syntynyt poika nimen Richard Albert. Tästä tuli myöhemmin lakimies. Richard värväytyi armeijaan 13.1.1941.

Isä John Hjalmar tuli jäämään eikä käymään, hän otti USA:n kansalaisuuden vuonna 1912. Taloudellisesti meni vuonna 1930 ainakin niin hyvin, että oli varaa vaimon kanssa risteillä Bermudalle ja takaisin.

Lähteet:
Helsingin kastettujen lista
New York Times 11.5.1933 "BAR TEST PASSED BY 645 STUDENTS"
New York Times 16.7.1939 "List of New Committees Named by County Bar "
Avioliittohakemisto http://www.germangenealogygroup.com/NYCmarriageresults.asp
Kansalaisuushakemisto http://www.germangenealogygroup.com/EDNresults.ASP

Ancestry.com:
- Vuoden 1910 väestölaskenta (Census Place: Brooklyn Ward 8, Kings, New York; Roll: T624_958; Page: 26A; Enumeration District: 138; Image: 743.)
- Vuoden 1920 väestölaskenta (Census Place: Brooklyn Assembly District 9, Kings, New York; Roll: T625_1158; Page: 1A; Enumeration District: 533; Image: 932. )
- Vuoden 1930 väestölaskenta (Census Place: Brooklyn, Kings, New York; Roll: 1509; Page: 5A; Enumeration District: 1156; Image: 1041.0.)
- I maailmansodan kutsuntakortit (Registration Location: Kings County, New York; Roll: 1754310; Draft Board: 42.)
- II maailmansodan kutsuntakortit, 1942 (Roll: WW2_2370329; Local board: Kings , New York.)
- USA:n armeijan värväystiedot 1938-1946
- Veteraanien hautaustiedot
- New Yorkin matkustajaluettelot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti