tiistai 25. maaliskuuta 2008

Su-ma

Pääsin maaseuturetkeltä kotiin sunnuntai-iltana. Sen sijaan, että olisin keskittynyt arkistoimaan kertyneitä muistiinpanoja, rupesin kaivelemaan vanhoja. Osittain ihan asiallista, sillä halusin mm. tarkistaa olinko oikeasti löytänyt Historiallisesta sanomalehtikirjastosta uusia Helsingin käytännöllisen talouskoulun oppilaita. En.

Samasta arkistolaatikosta löytyi muistiinpanoja aikanaan Brages Pressarkivetissa lukemistani Hohenthaleista kerätyistä lehtileikkeistä. Yksi näistä oli päivätty Hbl 23.11(?).1917 ja otsikoitu ”Poliittisia vangitsemisia”. Jutussa kerrottiin, että toissayönä oli vangittu Helsingissä asunnostaan Liisankatu 15:ssa Sportartiklar Oy: toimitusjohtaja Arno Hohenthal, Raumalla vangitun merikapteeni Eino Hohenthalin veli. Molemmat vangitsemiset toimitti vastavakoiluosasto. Hohenthalin kotona suoritettiin kotietsintää 4 tuntia, mutta mitään merkittävää ei löytynyt.

Tämä resonoi lyhytmuistissa edelleen tallessa olleeseen lauantaina Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivuilla ilmestyneeseen hienoon artikkeliin 1917-1918 valkoiseen toimintaan Helsingissä osallistuneesta Verna Eriksonista. Muistiin hypähti myös S. A. Hariman (os. Hohenthal, isoäitini setä) muistelmakirjan tarinanpätkä alkuvuodelta 1918, jolloin hän oli jumissa Helsingissä, perheensä ollessa Vaasassa.


Ovea avatessa työntyi esiin ensin uhkaavia kiväärinpiippuja. Niiden takana oli miehiä, jotka meitä tähdäten astuivat sisään. Heidän päällikkönään oli räätäliä muistuttava puoliherrasmies, joka heilutteli kädessään isoa revolveria. Tämä tiukkasi heti: ”Kuka teistä on Hohenthal?”

Nyt ymmärsin, että oli kysymys minun kohtalostani. Nousin ja sanoin: ”Minä olen.”

Ei ollut enää pienintäkään pelastumisen mahdollisuutta aseellisen ylivoiman edessä, mutta komennuskunnan päällikkö kysyikin: ”Oletteko Vaasan Hohenthal?”

”En,” keksin vastata, ”en ole Vaasan Hohenthal, olen täkäläisen Urheilutarpeiden Hohenthal.” Tiesin, että serkkuni oli paennut Ruotsiin, joten jatkoin: ”Vaasan Hohenthal on mennyt Ruotsiin”

S. A. Harima: Myötä- ja vastatuulta. 1957


Maanantaina kaivelin muistiinpanopinoa ja hahmottelin artikkelia Barbro Elisabet Procopaeuksesta. Teemasta tuli mieleen taksvärkkityönä kuvaamani käräjäjutut, joita en ollut siirtänyt kamerasta tietokoneeseen enkä myöskään lajitellut, puhumattakaan lukemisesta. Siis toimeen. Sekä lajittelu että lukeminen osoittautuivat melko haastavaksi, sillä mikrofilmilaite, jolla olin istunut, jätti nurkat melko pimeiksi. Ja käsivaralta kuvattuna erinäisistä kuvista ei tärähdyksen vuoksi saanut mitään tolkkua.

Käräjäpöytäkirjaprojektilla hain lähinnä ”lisäväriä” tuntemiini henkilöihin, en niinkään vahvistusta sukulaisuussuhteisiin, tms. Mutta silmiin osui (ja melko skarppina kameraan tarttui) omaa tutkimustani sivuten Kokemäen talvikäräjiltä vuonna 1752 (KOa62 115v-. Kansallisarkisto) juttu, josta selviää, että Johan Hyltingin leski Margareta Callia oli 25.9.1745 tehdyllä sopimuksella luovuttanut Hannulan rusthollin Kokemäen Kiettareesta itsensä ja tyttäriensä (Catharina, Margaretha, Anna Elisabeth, Hedwig, Justina, Maria, Christina ja Johanna) puolesta poikansa Nils Hyltingin leskelle Valpuri Tuomaantyttärelle ja tämän uudelle aviomiehelle Tuoman Erkinpojalle.

Rippikirjassa 1727-1732 Hannulassa näkyy vain:


Hiskin perusteella (joku, todennäköisesti edellä mainittu) Johanna Hylting avioitui 14.5.1751 Kokemäellä räätäli Henrick Hertolinin kanssa. Ja Hedwig Helena Hylting lukkari Math. Faworinin kanssa 29.12.1751 Kokemäellä. Ja Anna Elisabeth Hylting lukkari Lars Sawoniuksen kanssa 3.10.1754 Kokemäellä. Samaisen seurakunnan kastettujen perusteella Maria Hylting on nainut 5.12.1750 mennessä pitäjänkutojan Israel Killströmin. (Iso-Iivarin isäntäluettelosta näkyy, että sisarten veljenpoika Nils Nilsson Hylting asui aikuistuttuaan Kiettareen Takussa.)

Näin taas oppi uutta, ei ollut harmainta aavistustakaan, että Kokemäellä on ollut pitäjänkutoja. Favorinista toteaa Aino Hallamaa gradussaan ”Seurakuntaelämää Kokemäellä vuosien 1721-1809 välisenä aikana”:
Achander kuoli 8/IV 1751. Jo hänen sairautensa aikana oli tuomiokapituli lähettänyt lukkarinapulaiseksi ylioppilas Mathias Favorinin. Nyt lähetti tuomiokapituli seurakunnalle kehoituksen valita hänet vakinaisesti virkaan. Pian sen jälkeen seurakunta valitsikin Favorinin lukkarin toimeen ja 15/V 1751 hän
sai tuomiokapitulilta vahvistuksen virkaansa. Samalla tuomiokapituli määräsi, ettäFavorinin tuli yhden armovuoden ajalta maksaa Achanderin leskelle viisi tynnyriä viljaa. Mathias Favorin oli Kokemäellä lukkarina kuolemaansa asti v. 1771.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti