maanantai 21. tammikuuta 2008

Kokemäen kartanossa, taas

En ole vielä päättänyt (kun en ole vielä edes alkanut kirjoittaa) mistä ajankohdasta Kokemäen kartano koosteeni aloitan. Yksi mahdollinen piste on "viimeinen vuokraaja" eli Simon Stengrund. Olin ehtinyt unohtaa (eli sain kokea eilen ylimääräisen ahaa-hetken) että Simon kuului Stenius-sukuun eli oli esi-isäni pikkuserkku. Käytännöllisesti katsoen lähisukua siis ...

Satakunnan sukupuista olisi hienoa päästä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tekemään verkostoanalyysiä. Kuinka suuri osa alueen ihmisistä polveutuu esim. Eurajoen Mullilan Piri/Hannulasta (minä ainakin kaksikertaisesti) tai "Limnell-suvusta" (minä ainakin kaksinkertaisesti)? Muitakin supersukuja varmaan on, mutta jäänyt ehkä huomaamatta, kun en itse niihin kuulu.

Kartanon torppareita kirjoittelin eilen puhtaaksi, minkä sekaisista muistiinpanoistani selvää sain. Ainokaisesta torppakartasta olin ottanut käsivaralta tilkkutäkin tapaan kuvia ja niiden yhdistely vaati hieman askartelua. Ensimmäisestä puhtaaksipiirretystä versiosta ei tullut aivan surkea, mutta vaatii lisätyötä.


Turusta löytämissäni asiakirjoissa mainittiin, että yhden torpan sopimus purettiin, kun viljelysmaat jäivät radan alle. Vanhaa karttaa ihaillessani Kansallisarkistossa en ollut muistanut/huomannut, että saan mittakaavasta paremmin kiinni sijoittamalla paikalleen nykyisyyden radan ja kakkostien. (Joita ylläolevassa versiossa ei ole.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti