Vaikka on kaksi tutkimusprojektia kesken, (tiskit tiskaamatta) ja luvattu arvostelu aloittamatta niin pitää keksiä sijaisaktiviteettia. Varasin Helsingin kaupunginkirjaston verkkopalvelusta kaiken maailman sukututkimuskirjoja (ja huomasin, että varauksia saa tehdä korkeintaan 20 kappaletta) ikään kuin kertausopintoja varten. Jo samana päivänä kirjastossa odotti kirjoja. (Mukavuudenhaluisena varasin nekin kirjat, jotka ovat vakikäyntipaikkani hyllyssä. Maksamalla 50 senttiä säästää hakemisen vaivan. Tämä ihanuus tuskin kauan kestää.)
Selasin saamani kirjat samana iltana. Pinossa olivat
- Leila K. Tuominen: Sukujulkaisu opas. 1995
- Selvitä sukusi. Tietoa sukututkijalle. Toim. Marja-Liisa Putkonen. 1992
- Kari Rahiala: Meidän suvun voima. Opas suvun ja sukulaisten yhteydenpitoon. 1999
Tuomisen kirjaan muistan tutustuneeni aikaisemminkin. Parhaiten jäi tuolloin mieleen henkilöhakemiston pois jättämisen perusteluna kustannukset. Tällä kertaa huomasin ”epätäydellisen avioliiton”, josta ei ollut mitään muistikuvaa. Vuosina 1734-1928 aviottoman lapsen äiti saattoi käräjillä saada lapsensa tämän isän aviolapsen asemaan. Luuloni oli, että mahdollisuus oli saada vain huoltoapua.
Kirjassa viitattiin myös Turun yliopiston kansanperinteen laitokseen, mistä palautui muistiin hämärä mielikuva ao. laitoksen perinnekeräysten luettelon näkemisestä, jossain, joskus. (Ei löytynyt ainakaan enää laitoksen sivuilta, ollut ehkä ennen?)
Selvitä sukusi oli laajempi artikkelikokonaisuus. Opin uudet sanat askendentti (esipolven edustaja) ja deskendentti (jälkeläinen), joita kuvattiin ”tieteellisemmiksi”. En ole sitten todella tieteellisiä sukututkimuksia lukenutkaan? Kotikirjahyllyn Nykysuomen sanakirjan sivistyssanaosa ei tuntenut kumpaakaan sanaa. (Sen sijaan sieltä sain tietää että hyyfi on sienirihma, mikä täytyy muistaa seuraavissa Alfabet/Scrabble-otteluissa.)
Hyödyllisempää tietoa oli toteamus siitä, että lasten kastetiedot toimittivat kummit eivätkä vanhemmat. Kirkottamaton äiti ei ”tietenkään” ollut läsnä, mutta en muista koskaan lukeneeni ettei isäkään. Laittaa uuden säväyksen tiedon laadulle.
Maininta ”Seurakuntien tilikirjat sisältävät selityksiä vaivaisrahan ja ruoturahan saajista” tuotti uuden kohdan tehtävälistalleni. Jos vaikka tutkimukseni köyhä leskirouva olisi saanut kirkoltakin avustusta?
Eräässä artikkelissa todetaan, että tutkijat harvoin käyttävät ”kruununvoutien tarkastuspöytäkirjoja, jotka selvittävät asutuksen muutoksia ja isäntien vaihdoksia”. Juu, ei ole tullut käytettyä. Tekstin mukaan tarjolla maakunta-arkistoissa.
Käräjäurakkaani tuli lisäpituutta kun kirjassa huomautettiin jaon varsinaisiin ja ilmoitusasioihin tapahtuneen 1700-luvulla. Jotenkin olin tullut ajatelleeksi, että vasta 1800-luvulla... Täytyy kuitenkin katsoa oleelliset luettelot ja itkeä vasta sitten.
Rahialan kirjan punainen lanka ei minulle aivan selvinnyt. Komea ulkonäkö tosin. Löysin kirjan Helsingin Sanomien verkkosivujen arvostelun perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti