Eilistä tarinaa jatkaen
Antti Koukkunen joutui nyt vaatimattomaan haudankaivajan toimeen. Virka ei ollut niin suuri tulonen, että sen pois riistämisellä ei olisi enää luullut kenenkään haluavan Koukkuista rangaista. Mutta mitäs ollakaan. Antti Koukkunen kerta hautaa kaivaessaan, näki rovastin seurassa tulevan hautausmaalle erään eron saaneen everstin, nimismiehen ja apteekkarin. Koukkunen otti yhden ihmispääkallon käteensä, jota hän herrojen sivukulkiessa tiedemiehen huomaavaisuudella tutki. Eversti seisattui miestä katsomaan ja lausui:
- No mitä se Koukkunen niin tohtorimaisesti pääkalloa tarkastelee?
- Nähkääs herra eversti! Tämä minusta näyttää herrojen pääkallolta.
- Mistä te tiedätte mikä on herrojen, mikä talonpoikien?
- Ky — kyllä herra eversti minä tunnen herrojen pääkallon. Tämä juuri näyttää siltä, että se on herrasmiehen säännöksiä.
- Minkä merkin nojalla voit sen päättää?
- Nähkääs herra eversti! Tässä on hampaat käykertyneet takapäähän eli noin niinkun sanotaan: vatsaan päin!
— Thyi, saakeli sinua lurjus!, kiljasi eversti ja läksi noituen toisten herrojen kanssa jatkamaan matkaansa.
Muutaman päivän perästä pitäjän kirkkoväarti kävi ilmoittamassa, että kirkkoneuvosto on päättänyt eroittaa herra Koukkusen toimeensa sopimattomana haudankaivajan toimesta. Koukkunen kun tottunut oli tämmösiä tapauksia vastaan ottamaan, vasten sanomatta alistui kohtalonsa alle.
***
Pienten, varomattomien sanojensa johdosta, oli Antti Koukkunen menettänyt kaikki virat. Koukkusen vihamiehet olivat erittäin iloissaan siitä, että tuo "suupaltio" on saanut ansiosta päällensä koko pitäjän mahtavien vainon
- Suu saa suden ritahan, kieli kärpän lautasehen, lausuttiin Koukkusesta. Antti Koukkunen ei sentään ottanut hämmästyäkseen noista vastoinkäymisistä. Hän pänttäsi päähänsä kahta lujemmin lakia ja asetuksia. Hän rupesi varsinaisesti ajamaan talonpoikien riita-juttuja. Tämän ammatin kun Koukkunen otti vakituiseksi elinkeinokseen, oli pitäjän mahtiniekat hänen kanssaan pahemmassa kun pulassa. Koukkusen "revisoonit" ja uudistusmullistukset tulivat paikkakunnalla erittäin kuuluiksi. Sakkoja ruunulle, ja takaisin maksuja talonpojille, lankesi rahamiesten päälle kun räntää taivaasta.
Paikkakunnan kihlakunnantuomari joka talonpoikien kesken oli tunnettu ahnaaksi mieheksi, oli Koukkusen nostamien juttujen takia kovasti kyllästynyt. Tuomariakin vastaan uskalsi Antti Koukkunen olla tavattomasti pisteliäs. Harva oli se juttu, josta hän ei vedonnut Hovioikeuteen. Saakoon tässä tilansa pieni esimerkki hänen rohkeista tempuistaan asianajotoimessa:
Eräässä perintö-riitajutussa esiintyi Antti Koukkunen vastaajan asiamiehenä ja kantajan puolelta niin ikään asiamiehenä eräs virkaheitto-nimismies Björk. Kun kantajan asiamies oli tunnettu rapajuoppo, oli Koukkusella tämän johdosta edellä suunniteltu juoni valmiina. Vähä ennen oikeuden istuntoa vei Koukkunen Björk'in majataloon, jossa tiuttasi toisen "advokaatin" pään alkoholia täyteen. Itse lienee Koukkunen myös kieltänsä hyvin voidellut, mutta ainoastaan siinä määrin, että kykeni kyllin toimimaan. Tuossa reilassa menivät nyt asiamiehet vastaamaan oikeutta. Koukkunen talasi käsipuolesta Björk'iä oikeuspaikkaan. Sisäänhuudon kuultuaan menivät asianajajat oikeussaliin. Björk jäi varovasti ovipieleen, seinää vasten seisomaan. Sisälle tullessa kun oikeuden puheenjohtaja oli kiintynyt kirjoihinsa, ei hän huomannut miesten ulkomuodossa mitään erinomaista. Tuomari aloitti keskustelun, lausuen:
- Mitä kantaja vaatii tässä perintöjutussa?
Ei vastausta.
- Tehkää kanne, mitä te vaaditte!, kiljasi tuomari Björk'ille.
Björk oli kuitenkin niin mykkänä juovuksissa että hän ei saanut sanoja suustansa. Tämän seikan huomattuansa meni Koukkunen Björkin vierelle ja lausui supattamalla riitakumppaninsa korvaan:
- Kun tuomari kysyy mitä sinä vaadit, niin sano hänelle rohkeasti: "puolet käräjä kapoista".
Tuomari uudisti kysymyksen:
- Mitä te vaaditte tässä jutussa?
- Pu — puolet käräjäkapoista! kuului kova ja änkyttävä ääni Björk'iltä kun ensi keksinnön alaisista fonograafeista.
- Ulos senkin lurjukset!, kiljasi tuomari, jota käskyä miehet tottelikin.
Selittämättäkin arvaa, että juttu sillä kertaa meni — penkin alle.
***
Noina Antti Koukkusen asiamiesaikoina lähetettiin lääninhallituksesta paikkakunnalle uusi nimismies. Niin kun sanotaan, että "uusi luuta lakasee paremmin", niin samaa saattoi toimeensa nähden lausua tästäkin uudesta kruununpalveliasta.
Asianajaja Antti Koukkusta oli uusi nimismies jo tullut vähin tuntemaan lääninhallituksesta käsin. Hän kyseli paikkakunnan herroilta minkämoinen mies tuo Koukkunen oikeastaan kotioloissaan on. Tähän tietysti nimismiehelle vastattiin: että Koukkunen on paikkakunnan pahin harmi ja hyvän jarjestyksen rikkoja. Tämän kuultuaan aikoi mmismies muiden epäkohtien poistamisiensa ohella myöskin kujeet oikoa Koukkusesta.
- Elä sentään varomatta puutu sen miehen kimppuun, sillä kyllä siitä on muutkin tarpeensa saanut, lausui ruununvouti uhkausten johdosta.
- Kyllä minä näytän miten lurjusten tanssa menetellään, tenäsi nimismies.
Muu'anna päivänä noiden uhkausten perästä piti nimismies kirkonkylässä pakkohuutokauppaa. Eräs tavaralaji, jonka nostohinta huudettaessa oli noussut 50 markkaan ja kysyttäessä kenen huuto oli viimenen, kuului ääni joukosta:
- Antti Koukkusen huuto se oli.
- Vai Antti Koukkusen! Muut saavat kahdeksan vuorokauden maksuajan, mutta Koukkusen tulee heti tuoda rahat pöytään, lausui nimismies.
- Ky — kyllä herra nimismies ja teidän ylhäisyytenne! Mutta saanko parin minuutin ajan käydäkseni ulkona? Saat, mutta rahat tultuasi tänne! Koetappas junkkari minun kanssani koukutella
Koukkunen meni ulos ja etsi sieltä noin 6 kyynärää pitkan kepin, halkaisten vähän kepin päätä pihdiksi, johonka hän pisti 50 markan setelin. Keppi kainalossa hän tunkeutui huutokauppahuoneesen, jossa joukon ylitse ojensi vartaan nenässä rahan nimismiehelle.
- Etkö sinä katala voinut ihmisiksi tuoda rahaa? Vai tällä tavalla!, kiljahteli nimismies.
- Niin kun minä herra nimismiehen nähden en luullut olevani ihminen. — En siis katsonut velvolliseksi kun korkeintaan kuuden kyynärän päähän lähestyä teidän korkeaa virkamahtianne!
- Ulos ja peijakkaan joutuin! Siltavouti, katsokaa tarkoin tuon miehen perään, äytäröi nimismies.
Antti Koukkunen tästä huolimatta, noudatti entistä elämänsä tapaa, eikä ottanut ojentuakseen uuden nimismiehen ohjeista. eli Korhosen aiemmalla asuinalueella.