"Eteläpohjalaiset Juuret ry on puhtaaksikirjoittanut Isonkyrön rippikirjan kymmenen vuoden jaksolta 1891–1900 ja tallentanut sen tietokannaksi excel-muotoon." Näin kertoivat tiedotteet jo jokin aika sitten, mutta minun piti nähdä niitä useaan otteseen, että keksin jotain "tutkittavaa".
Eli tutkimuskysymyksen: löytyykö kokemäkeläisiä? Vähemmän yllättävästi, ei varsinaisesti.
Karkussa 11.10.1863 syntynyt eläinvälskäri Kaarle Henr. Davidinpoika Kulonen oli tullut Isoonkyröön Kokemäeltä vuonna 1895 ja 12.9.1895 mennyt naimisin isokyröläisen torpparin tyttären kanssa. Kokemäen ulosmuutoissa (SSHY, jäsenille) lähtö on kirjattu Ylistarosta 24.5. Eli muutama kuukausi jäänyt aikaa riiaamiseen ennen häitä?
Ylistaron kylässä Kaarle Kulonen oli asunut Malmilla (SSHY, jäsenille), jonne oli tullut Tampereelta vuonna 1893. En ole paikallishistoriaa lukiessani kiinnittänyt eläinlääkäreihin huomiota, olikohan nopea paikanvaihto tavallista? Ja minkälaista koulutusta hankittuna.
Vihdissä 25.8.1879 syntynyt Theodor David Sirenius oli muuttanut Kokemäeltä Isokyröön vuonna 1899 ja edelleen 13.12.1900 "Kuumoo"n. Takaisin Kokemäelle? Ulosmuutto on Kokemäen kirjoissa 28.10.1899 (SSHY, jäsenille) Kuoppalasta (SSHY, jäsenille), jossa Theodor David oli isänsä, entisen v.t. kappalaisen taloudessa.
Isän kohdalla on juuri sellainen merkintä, joiden takia kirkonkirjoja haluttaisiin pitää lukkojen takana: "Tuom 1890. juop. virassa 2 vuotiseen virkaeroon." Poikansa paluumuuttaa Kuumoon eli Kokemäelle 13.12.1900 (SSHY, jäsenille) tittelinään "maanv. koul. oppilas". Kurkistus sanomalehtiarkistoon kertoo, että hän oli kuusi vuotta myöhemmin kauppamatkustaja Turussa.
Kuvituksena 1600-luvulta hollantilainen lehmä, jonka on vapauttanut internettiin alkuviikosta Getty museum. Vakuuttaa kuviensa olevan vapaasti käytettävissä, vastineeksi pitää vaan melko tarkasti kertoa mihin käyttää. Ellei väitä olevansa yksityishenkilö ja käytön ei-kaupallista.
lauantai 17. elokuuta 2013
perjantai 16. elokuuta 2013
Viikko Koulun alkuun!
Pitkin Suomea (mutta enimmäkseen Helsingissä) järjestetään 24.8. vertaisoppimisen sessioita. Sunnuntaihin asti voi ilmoittautua opettamaan.
Ja itselläni on viikko aikaa viimeistellä tuntisuunnitelmani ja jännittää sitä tuleeko joku paikalle... Jos tunnette jonkun, joka miettii talon (tai jonkun muun vastaavan aiheen) historiikin tekemistä, vinkatkaa tunnistani, pliis! Eilisessä Opepajassa kristalloituna tavoitteena on madaltaa osallistujen kynnystä ryhtyä moiseen projektiin.
Ja itselläni on viikko aikaa viimeistellä tuntisuunnitelmani ja jännittää sitä tuleeko joku paikalle... Jos tunnette jonkun, joka miettii talon (tai jonkun muun vastaavan aiheen) historiikin tekemistä, vinkatkaa tunnistani, pliis! Eilisessä Opepajassa kristalloituna tavoitteena on madaltaa osallistujen kynnystä ryhtyä moiseen projektiin.
Miten kirjoitetaan helsinkiläisen talon historiikki? Kyseessä ei ole mahdoton urakka, mutta hyvillä vinkeillä pääsee helpommalla. Kaisa Kyläkoski, joka viimeistelee parhaillaan oman kotikerrostalonsa historiikkia, jakaa kokemuksiaan. Mistä kannattaa lähteä liikkeelle, miten suunnitella projekti? Mistä saa tietoa ja mistä apua? Mihin arkistoihin ja kirjastoihin kannattaa kurkistaa?
Arkadia International Bookshop, Nervanderinkatu 11, Helsinki
24.8.2013 12:00-13:00
Kansanomainen uskonnollisuus, luento 3
Keskiviikon luennolla jatkettiin toispuoleisia olentoja. Kerrattiin Haavion teoria Agricolan listaamien karjalaisten jumalien yhteydestä katolisen kirkon pyhimyksiin. Jatkettiin Ukolla ja Raunilla, joilla on kiistaton yhteys saksilais/skandinaavisiin jumaliin Odin/Thor ja Freya. (Joista puhuen "pakko" linkittää tämä Horrible Histories video. Sillä olihan eilen torstai.) Kv-yhteyksistä ei siis puutetta tällä kertaa.
Ukon vakat muistin hämärästi edellisestä luentokierroksesta, mutten niiden ajankohtaa keväällä. Aika hauska ajatella, että niiden paikalle kevään karnevaaliksi (juonteineen ja nainteineen) on tullut vappu. Oikeastaan halloweenin omaksuminen kekrin korvikkeeksi ei olisi niin paha asia? Ainakaan verrattuna juhlattomaan, sateiseen ja pimeään syksyyn.
Kuun vaiheista oli lyhyesti puhetta ja eräs opiskelija puuskahti "miten ne sellaista voi uskoa". Käytiin sitten läpi pappien opetukset, almanakkojen sääennustukset ja nykyajankin uskomukset. Ja sitten seuraavana päivänä tuli verkossa vastaan tutkimus, jonka mukaan sydänleikkaus kannattaa parhaiten täydenkuun aikaan... (Kuva. 16648 - The Full Moon, Yerkes Observatory, Museum of Photographic Arts, Flickr)
Pyhien paikkojen yhteydessä luennoitsija mainitsi sanojen pyhä ja hiisi tuleen omaksutuksi pronssikaudela. Jotain merkitystä silläkin siis. Olisipa hienoa kun saataisiin joskus Suomen esihistoriasta kokonaisesitys, jossa olisi mukana dna-tutkimus, arkeologia, etymologia, kansanperinne... Tai jos edes ensin se viikinkiajan monitieteellinen artikkelikokoelma. Jo ilmestynyt huomaamattani? Käsittääkseni toimittajana toimineen julkaisuluettelo ei näytä lupaavalta, mutta sisältää otsikon "Shamans, Christians, and Things in between : From Finnic–Germanic Contacts to the Conversion of Karelia" eli ehkäpä Karjalan jumalista on kuitenkin Haaviota tuoreempaa tutkimusta?
Loppupuolella luentoa esiintyi useampaan otteeseen sana väki mekityksessä voima. Kotona tarkistin vielä Nykäristä, jossa ensimmäinen esimerkkilause "sillä valta, jolla väki". Jonka jälkeen naureskelin vielä uuteen otteeseen museolaisten alkuviikon Twitter-kommentteja joista päätellen he ovat a) unohtaneet, että tontuilla oli voimia ja/tai b) eivät halua olla voimakkaita? Tai sitten kieli muuttuu ja perinteet unohtuvat.
Ukon vakat muistin hämärästi edellisestä luentokierroksesta, mutten niiden ajankohtaa keväällä. Aika hauska ajatella, että niiden paikalle kevään karnevaaliksi (juonteineen ja nainteineen) on tullut vappu. Oikeastaan halloweenin omaksuminen kekrin korvikkeeksi ei olisi niin paha asia? Ainakaan verrattuna juhlattomaan, sateiseen ja pimeään syksyyn.
Kuun vaiheista oli lyhyesti puhetta ja eräs opiskelija puuskahti "miten ne sellaista voi uskoa". Käytiin sitten läpi pappien opetukset, almanakkojen sääennustukset ja nykyajankin uskomukset. Ja sitten seuraavana päivänä tuli verkossa vastaan tutkimus, jonka mukaan sydänleikkaus kannattaa parhaiten täydenkuun aikaan... (Kuva. 16648 - The Full Moon, Yerkes Observatory, Museum of Photographic Arts, Flickr)
Pyhien paikkojen yhteydessä luennoitsija mainitsi sanojen pyhä ja hiisi tuleen omaksutuksi pronssikaudela. Jotain merkitystä silläkin siis. Olisipa hienoa kun saataisiin joskus Suomen esihistoriasta kokonaisesitys, jossa olisi mukana dna-tutkimus, arkeologia, etymologia, kansanperinne... Tai jos edes ensin se viikinkiajan monitieteellinen artikkelikokoelma. Jo ilmestynyt huomaamattani? Käsittääkseni toimittajana toimineen julkaisuluettelo ei näytä lupaavalta, mutta sisältää otsikon "Shamans, Christians, and Things in between : From Finnic–Germanic Contacts to the Conversion of Karelia" eli ehkäpä Karjalan jumalista on kuitenkin Haaviota tuoreempaa tutkimusta?
Loppupuolella luentoa esiintyi useampaan otteeseen sana väki mekityksessä voima. Kotona tarkistin vielä Nykäristä, jossa ensimmäinen esimerkkilause "sillä valta, jolla väki". Jonka jälkeen naureskelin vielä uuteen otteeseen museolaisten alkuviikon Twitter-kommentteja joista päätellen he ovat a) unohtaneet, että tontuilla oli voimia ja/tai b) eivät halua olla voimakkaita? Tai sitten kieli muuttuu ja perinteet unohtuvat.
Hyvä toimittajat, rakkaat kollegat. lakatkaa käyttämästä sanaa taideväki. Uskottavuus samalla tasolla kuin sanalla pikkuväki. #puuhastelu
— Laura Boxberg (@laurabxb) August 12, 2013
@laurabxb @Ruokola Loistavaa! Saman tien voidaan heittää roskiin sana museoväki, sen uskottavuus on korkeintaan = tonttulan väki.
— J Lehto-Vahtera (@LehtoVah) August 12, 2013
@eholkeri @laurabxb Väki on hupaisa, tuo mieleen yön pimeydessä puuhastelevan tonttujoukon. Ehkä niihin ei haluaisi ammatillisesti lukeutua.
— HannaKaisa Melaranta (@HKMelaranta) August 13, 2013
torstai 15. elokuuta 2013
Kaksi koulumuistoa Helsingistä
Selaillessani Helmi Krohnin kirjaa Kulissien takaa. 20 suomalaisen näyttelijän lapsuus- ja nuoruusmuistoja (1924) kiinnitin huomiota kahteen koulumainintaan, jotka sopinevat julkaistavaksi näin koulunaloitusviikolla.
Varhaisempi on lyhyempi. Adolf Lindforsista (s. 18.5.1857) kerrotaan
Nuoremman sukupolven Lilli Tulenheimo (s. 22.6.1880) "joutui 5 vuoden vanhana neiti Rothmanin lastentarhaan, joka sijaitsi Aleksanterinkadun varrella." Nyt sanomalehtihaut tuottavat paljon tietoa ja sitä löytyy muiltakin verkkosivuilta, sillä Hanna Rothman on Wikipedian sanoin "suomalaisen lastentarha-aatteen ja toiminnan uranuurtaja". Sanomalehtien avulla Aleksanterinkadun toimipisteen osoitekin tarkentuu Mikonkadun kulmaan. (Oheinen ilmoitus Hufvudstadsbladetissa 29.8.1884.)
SLS:n tarjoama kuva Aleksilta on oikeaan suuntaan, mutta on otettu Lillin kouluaikojen jälkeen.
Mikonkatu Espalta päin:
Lillin muisto Rothmanin lastentarhasta:
Varhaisempi on lyhyempi. Adolf Lindforsista (s. 18.5.1857) kerrotaan
"Koulunkäyntinsä Adolf Lindfors alotti erään vanhan ranskalaisen neidin luona, joka piti pientenlastenkoulua Iso-Robertinkadun varrella. Mademoiselle de Marre eli signorina Mara, niinkuin lapset häntä nimittivät, oli ollut kotiopettajana jossakin hienossa perheessä Helsingissä ja oppinut ruotsia, jotta hän vanhoilla päivillään saattoi opettaa aakkosia lapsille."Ranskalaisen neidin nimi on haaste Kansalliskirjaston sanomalehtihauille, mutta sana småbarnskola tuotti enemmän kuin tarpeeksi tuloksia. Niitä selaten löytyi oheinen Helsingfors Postenin 10.12.1864 julkaisema koululistaus. Siinä on mukana "Mamsell Demarez", joka lienee "Mademoiselle de Marre". Haku uudella kirjoitusasulla tuo esiin ilmoituksen kauppias DeMaresin kuolemasta (Finlands Allmänna Tidning 28.1.1837) ja herättää epäilyksen, että mamsellin tausta ei ollut Lindforsilla välttämättä oikein tiedossa.
Nuoremman sukupolven Lilli Tulenheimo (s. 22.6.1880) "joutui 5 vuoden vanhana neiti Rothmanin lastentarhaan, joka sijaitsi Aleksanterinkadun varrella." Nyt sanomalehtihaut tuottavat paljon tietoa ja sitä löytyy muiltakin verkkosivuilta, sillä Hanna Rothman on Wikipedian sanoin "suomalaisen lastentarha-aatteen ja toiminnan uranuurtaja". Sanomalehtien avulla Aleksanterinkadun toimipisteen osoitekin tarkentuu Mikonkadun kulmaan. (Oheinen ilmoitus Hufvudstadsbladetissa 29.8.1884.)
SLS:n tarjoama kuva Aleksilta on oikeaan suuntaan, mutta on otettu Lillin kouluaikojen jälkeen.
Mikonkatu Espalta päin:
Lillin muisto Rothmanin lastentarhasta:
"Tavallisesti ei tyttösen tarvinnut kuitenkaan yksin mennä kouluun, vaan hänellä oli Tarkka koira toverina. Tuo uskollinen eläin seurasi mukana luokkahuoneeseenkin ja asettui Lillin pulpetin alle makaamaan, ja siinä sen annettiin olla, kunnes tunnit loppuivat. Lilli ja Tarkka olivatkin niin eroamattomat, että kun pienet oppilaat saivat ommella paperille tytön ja koiran kuvan, niin opettajatar sanoi, että siinä oli Lilli ja hänen koiransa. Se ei kuitenkaan ollut Lillille mieleen, vaan hän häpesi kuvaa."(Kuvassa nimetön koira, SLS:n Helsinki-setistä.)
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Stereotyyppistä
Stereotypiat ovat jotenkin ilmassa? Anna Perho muistuttaa tämänpäiväisessä blogitekstissään, että
Stereotyyppiset suomalaisugrilaiset tuohivirsut Eesti Rahva Muuseum (viisud, ERM B 7:35/ab)
P. S. Oppikirjoista pari gradulinkkiä lisää
Holopainen, Mari K: Tiedon omaksujista tiedon rakentajiksi. Tutkiva oppiminen ja Pietarin muuttoliike historian oppikirjoissa ja opetussuunnitelmissa sekä oppilaiden tiedon prosessointi tutkivan oppimisen opetuskokeilussa
Latvala, Elisa E: Kylmän sodan historiatiedon muuttuminen oppikirjoissa historian oppikirjojen sisällöllisen tiedon muuttuminen ja lukion opintosuunnitelmien perusteiden lähtökohdat muutoksille
Vanhuus, homous, leijonakorutyyli, ihonväri, maalaisuus, naiseus, vihreäsilmäisyys tai nuorisolaisuus ovat aivan liian laajoja määreitä, että ihmisestä voi niiden perusteella päätellä mitään yleispätevää.Eikä jokainen menneisyyden talonpoika ollut samanlainen oli kulttuuri kuinka yhteisöllinen tahansa. Perho jatkaa
Yksilön ominaisuudet, valinnat, ympäristö ja persoonallisuuden piirteet muokkaavat ihmisen identiteetin, eivät helposti havaittavissa olevat kattomääritelmät kuten ikä tai väri. Tai miten kokonaisen kansan voisi bulkittaa yhdeksi ryhmäksi? Suomen kansa sellaista, kreikkalaiset tällaista. Ei totta.Jari Järvelä esitteli viime perjantaina vuonna 1918 painetun maantiedon kirjan tekstiä Italiasta ja jatkoi maantieteellisistä stereotypioista maanantaina. Ne olivat esillä tällä viikolla muutenkin, sillä useammalla kanavalla uutisoitiin Eeva Rinteen tutkimusta, jossa oppikirjoista on kriittisellä luennalla nähty muun muassa, että
Suomi nähdään oppikirjoissa varsin yhtenäisenä sekä etnisesti että kulttuurisesti. Historian kirjoissa ei kerrota esimerkiksi Suomen vähemmistöistä. Monikulttuurisuus paikannetaan uudeksi asiaksi. Eikä myöskään Suomen itäisistä kulttuurivaikutteista puhuta. Suomi kuuluu joko läntiseen Eurooppaan, EU:hun tai Pohjoismaihin, Rinne lisää. (Aikalainen)Rinteen gradu Spatiaalinen maailmankuva ja kansallinen identiteetti suomalaisissa maantiedon, historian, yhteiskuntaopin ja kotitalouden oppikirjoissa on verkossa samoin kuin varmaankin myös mielenkiintoinen Mari Lyytikäisen gradu Tuntematon Musta Afrikka : 'neekerit' kansakoulun maantiedon oppikirjoissa 1920-luvulla.
Stereotyyppiset suomalaisugrilaiset tuohivirsut Eesti Rahva Muuseum (viisud, ERM B 7:35/ab)
P. S. Oppikirjoista pari gradulinkkiä lisää
Holopainen, Mari K: Tiedon omaksujista tiedon rakentajiksi. Tutkiva oppiminen ja Pietarin muuttoliike historian oppikirjoissa ja opetussuunnitelmissa sekä oppilaiden tiedon prosessointi tutkivan oppimisen opetuskokeilussa
Latvala, Elisa E: Kylmän sodan historiatiedon muuttuminen oppikirjoissa historian oppikirjojen sisällöllisen tiedon muuttuminen ja lukion opintosuunnitelmien perusteiden lähtökohdat muutoksille
Kansanomainen uskonnollisuus, luento 2
Maanantain luennolla tarkkailin ensimmäisen luennon johdosta erityisesti kv-yhteyksiä muualle kuin itään. Ilmeisesti moiset eivät kuulu tällaisen esittelevän peruskurssin ydinsisältöön, sillä turhaan odotin Kalevin poikien kohdalla mainintaa virolaisten kansalliseepoksesta. (Kalevipoeg oikealla Oskar Kalliksen näkemys, sivustolta Kalevipoeg.)
En siitä luennoitsijalta kysynyt, sillä olin pari hetkeä aiemmin häneltä tarkistanut, että tonttuperinteellämme oli vahva yhteys länteen. (Ja maanviljelyskulttuuriin eli mikä tuli mistä?)
Joskin se oli "muuttunut suomalaiseksi", luennoitsijan mukaan. Hänen näyttämänsä perinnekeräysesimerkit pulautti mieleeni täälläkin jakamani sanomalehtilöydön käärmeestä saunan suojelijana. Onkohan SKS:n kortistossa (tms.) muuten kaikki sanomalehtiin painettu? Epäilen, ettei.
Luennoitsija kiinnitti huomiomme siihen, että vaihdokastarinoissa kyse oli usein selvästi kehitysvammaisesta lapsesta. Perinnekeräyksistä aineistoa mikrohistorialliseen tarkasteluun?
Vammaisten historia on ollut mielessäni, sillä olen kesän mittaan epäjärjestelmällisesti kuunnellut BBC:n keväistä radiosarjaa Disability: A New History (edelleen kuunneltavissa ja ladattavissa). Siinä esitellään paikallista tuoretta tutkimusta, jonka valossa sokeat, kuurot, rammat ja lyhytkasvuiset olivat 1700- ja 1800-luvulla aktiivisia toimijoita. Joko missään jaksossa ei käsitelty vakavaa kehitysvammaisuutta tai moinen on jäänyt minulta väliin.
Väliin on jäänyt myös mahdolliset havainnot Suomen vammaishistorian varhaisten vuosisatojen tutkimustuloksista. Verkkosivusto Suomen vammaishistoriaa kertoo 1900-lukua edeltäneestä lyhyesti, mutta hallinnollisesta näkökulmasta. Saman huomion voi tehdä sivuston Ihan epänormaalia - Vammaisuuden historia Suomessa aikajanasta. (Ja varhaisempaa aikaa jäin kaipaamaan myös kuurojen historiassa.)
Ruotsissa on julkaistu Claes G. Olssonin väitöskirja Omsorg & kontroll: En handikapphistorisk studie 1750-1930. Föreställningar och levnadsförhållanden, joka ainakin rajavuosiensa perusteella aloittaa ennen 1800-lukua.
En siitä luennoitsijalta kysynyt, sillä olin pari hetkeä aiemmin häneltä tarkistanut, että tonttuperinteellämme oli vahva yhteys länteen. (Ja maanviljelyskulttuuriin eli mikä tuli mistä?)
Joskin se oli "muuttunut suomalaiseksi", luennoitsijan mukaan. Hänen näyttämänsä perinnekeräysesimerkit pulautti mieleeni täälläkin jakamani sanomalehtilöydön käärmeestä saunan suojelijana. Onkohan SKS:n kortistossa (tms.) muuten kaikki sanomalehtiin painettu? Epäilen, ettei.
Luennoitsija kiinnitti huomiomme siihen, että vaihdokastarinoissa kyse oli usein selvästi kehitysvammaisesta lapsesta. Perinnekeräyksistä aineistoa mikrohistorialliseen tarkasteluun?
Vammaisten historia on ollut mielessäni, sillä olen kesän mittaan epäjärjestelmällisesti kuunnellut BBC:n keväistä radiosarjaa Disability: A New History (edelleen kuunneltavissa ja ladattavissa). Siinä esitellään paikallista tuoretta tutkimusta, jonka valossa sokeat, kuurot, rammat ja lyhytkasvuiset olivat 1700- ja 1800-luvulla aktiivisia toimijoita. Joko missään jaksossa ei käsitelty vakavaa kehitysvammaisuutta tai moinen on jäänyt minulta väliin.
Väliin on jäänyt myös mahdolliset havainnot Suomen vammaishistorian varhaisten vuosisatojen tutkimustuloksista. Verkkosivusto Suomen vammaishistoriaa kertoo 1900-lukua edeltäneestä lyhyesti, mutta hallinnollisesta näkökulmasta. Saman huomion voi tehdä sivuston Ihan epänormaalia - Vammaisuuden historia Suomessa aikajanasta. (Ja varhaisempaa aikaa jäin kaipaamaan myös kuurojen historiassa.)
Ruotsissa on julkaistu Claes G. Olssonin väitöskirja Omsorg & kontroll: En handikapphistorisk studie 1750-1930. Föreställningar och levnadsförhållanden, joka ainakin rajavuosiensa perusteella aloittaa ennen 1800-lukua.
tiistai 13. elokuuta 2013
Esimerkilliset Paldani ja Palander
Sanomia Turusta kertoi 17.2.1852 lyhyesti
Sekä Paldani että Palander olivat SKS:n jäseniä. Paldanin nimellä hakemalla, kiitos SSHY:n vapaaehtoisten, löytyi hänen muuttokirjansa Ruovedelle Kauttuan ruukilta. Palanderin nimi taas toi esiin poikansa Olli Suolahden Wikipedia-sivun eli kiinnostus kansanperinteeseen periytyi seuraavalle sukupolvelle.
Apropoo Suolahti ja Palander. Jos joku olisi kertonut minulle, että Hämeenlinnan Palanderin talossa asui Gunnar Suolahden isä vuosina 1884-1904 (eli Gunnarkin lapsena?!) olisin suhtautunut keväiseen vierailuuni huomattavasti suuremmalla kunnioituksella. Vasta jälkikäteen yhdistin museon verkkosivun lehtori E.W. Palanderin Wikipedia-sivuunsa.
Yllä Daniel Nyblinin mv-valokuva Werner Holmbergin maalauksesta Talonpoikaistalo Kurussa (1859)
Tampereen tienoilla kuljeskelevat Tutentit B. Paldani ja O. Palander, kansan huulilta suomalaisia satuja, lauluja, runoja, sananlaskuja, arvoituksia j.n.e. keräämässä. Paldanin matka-kulungit kustantaa Länsi-Suomalainen osasto Yli-opistossa; 50:llä hop. ruplalla. Keräämisen sanoovat hyvin onnistuvan.Sama uutinen oli ilmestynyt ruotsiksi ainakin Helsingfors Tidningarissa 24.1.1852 ja siihen viitattiin jo 24.2.1852 englantilaisessa lehdessä Morning Chronicle, ihailevasti!
The two literary pilgrims have already collected rich treasures of Finnish folk-lore. Why do we not follow their example? When will some of our accomplished young scholars wander over the hills and dales of merry England, rescuing from oblivion our rich traditions, before they pass for ever from among us? Surely the Society of Antiquaries might arrange similar visits for a similar purpose. There is no want of men able and willing to undertake the task, only the ARRANGING HAND is wanting. In the meantime let every man do what he can in his own neighbourhood.Verkkohapuilujen ja Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin perusteella B. Palandi lienee ollut Berndt August Paldani. O. Palanderiksi tarjoan Karl Otto Palanderia, jonka matrikkelitiedoissa todetaankin "Gjort en resa för runoskörd till Ruovesi och Karkku vintern 1852".
Sekä Paldani että Palander olivat SKS:n jäseniä. Paldanin nimellä hakemalla, kiitos SSHY:n vapaaehtoisten, löytyi hänen muuttokirjansa Ruovedelle Kauttuan ruukilta. Palanderin nimi taas toi esiin poikansa Olli Suolahden Wikipedia-sivun eli kiinnostus kansanperinteeseen periytyi seuraavalle sukupolvelle.
Apropoo Suolahti ja Palander. Jos joku olisi kertonut minulle, että Hämeenlinnan Palanderin talossa asui Gunnar Suolahden isä vuosina 1884-1904 (eli Gunnarkin lapsena?!) olisin suhtautunut keväiseen vierailuuni huomattavasti suuremmalla kunnioituksella. Vasta jälkikäteen yhdistin museon verkkosivun lehtori E.W. Palanderin Wikipedia-sivuunsa.
Yllä Daniel Nyblinin mv-valokuva Werner Holmbergin maalauksesta Talonpoikaistalo Kurussa (1859)
maanantai 12. elokuuta 2013
Kirje "Skandinaviasta"
The British Critic julkaisi kirjasta "Letters from Scandinavia, on the past and present State of the northern Nations of Europe. 2 Vols. Robinsons. 1796" arvostelun, johon oli lainattu näinkin herkullista tekstiä suomalaisista (tai mahdollisesti suomensukuisista):
Kuva. Zentralbibliothek Zürich, Wikimedia
"Sometimes you would have found me in a Finland hut, conversing by means of an interpreter with the family; sometimes making love to a Finland or a Russian girl, which needed no interpreter. One day I got half seas over with a Russian, the next day with a Cossac; nothing can be done with the Scythians without the help of brandy.
"Whenever any traveller arrived at the post-house, I placed myself by his side; and having an interpreter at hand, I enquired of him whatever related to his journey, or to his country. I did not satisfy myself with this; I took my pencil and delineated his figure, physiognomy, and dress.
"You would have seen me sometimes sitting by the highway; before me passed a variety of nations: sometimes walking with a band of gypsies; at other times journeying with a Russian boor upon a cart; sometimes examining into the houshold œconomy of a Finland matron; or seated with them at a feast upon their saint's day. Not a wedding, nor a christening, nor a burial occurred, that I did not attend as punctually as a clerk of the parish."Kiitos Googlen digitointien, kyseinen kirjakin on luettavissa verkossa! Selviää, että yllä oleva lainaus on Pietarissa huhtikuussa 1791 kirjoitetusta kirjeestä. Inkerinmaalta marraskuussa 1790 William Thomson (jos Googlen metadata oikein) kirjoittaa
No two nations differ more from each other than the Russians and Finlanders. The former are as active, acute, and sensible, as the latter are slow, heavy, and stupid.No, alkoi ainakin lupaavasti.
Kuva. Zentralbibliothek Zürich, Wikimedia
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Kansanomainen uskonnollisuus, luento 1
Keskiviikkona alkoi avoimen yliopiston kurssi Kansanomainen uskonnollisuus, jossa käsitellään geneerisestä nimestä huolimatta vaan suomalaista perinnettä. Risto Pulkkisen piirtoheitinkalvot palauttivat hyvin mieleen hänen luentonsa kaksi vuotta sitten. Silloin hätkähdin siitä, että Ilmatar oli Lönnrotin keksintö ja taisi käydä muutamille nytkin samoin. "Mutta Kalevalassa..."
Pulkkinen sanoi selvästi, että muinaisuskon esitys on virtaviivaistettu arvaus/rekonstruktio esikristillisestä maailmankuvasta. Joka ei ollut "uskoa" vaan silloista jaettua tietoa, jossa oli varmasti ajallista ja paikallista variaatiota, jota emme voi enää tavoittaa.
Rekonstruktion lähteinä on primaariaineisto kuten kalliomaalaukset ja kalevalaiset runot, myöhempi kansanperinne, kansantieteelliset vertailuaineisto ja johdonmukaisuuden tavoittelu. Muinaisusko eli pitkään kristinuskon rinnalla, kuten olen tainnut täällä muutamaan kertaan mainitakin.
Kun olen tullut miettineeksi viime aikoina myös "suomalaisuutta" ja esihistoriaamme, aloin luennolla kiinnittää huomiota siihen, että "suomalainen kulttuuri on kantauralilainen". Onko todella yksipuolisesti? Pulkkinen tunnusti, ettei arkeologiaa hyvin tunne ja totesi käsityksekseen "ettei pronssikaudella Suomessa merkitystä". Eli rannikon kiviröykkiöillä ei ole ollut vaikutusta uskonelämään?
Vähäisen tiedon pohjalta heräsi epäilys, että 1800-luvunitäisten juurien etsinnässä on voitu laittaa silmät strategisesti kiinni läntisiltä vaikutteilta. Pitänee lukea lisää, varasin kirjastosta Anna-Leena Siikalan uutuuden. Sitä odotellessa voisi kuunnella viime vuodelta Tiedevartin Missä Kalevalan kertomukset ovat syntyneet?
Luennolla käytiin läpi suomalaisia maailman synnyn myyttejä, joita esiteltiin myös Ylen kesäisessä ohjelmakokonaisuudessa:
Pulkkinen sanoi selvästi, että muinaisuskon esitys on virtaviivaistettu arvaus/rekonstruktio esikristillisestä maailmankuvasta. Joka ei ollut "uskoa" vaan silloista jaettua tietoa, jossa oli varmasti ajallista ja paikallista variaatiota, jota emme voi enää tavoittaa.
Rekonstruktion lähteinä on primaariaineisto kuten kalliomaalaukset ja kalevalaiset runot, myöhempi kansanperinne, kansantieteelliset vertailuaineisto ja johdonmukaisuuden tavoittelu. Muinaisusko eli pitkään kristinuskon rinnalla, kuten olen tainnut täällä muutamaan kertaan mainitakin.
Kun olen tullut miettineeksi viime aikoina myös "suomalaisuutta" ja esihistoriaamme, aloin luennolla kiinnittää huomiota siihen, että "suomalainen kulttuuri on kantauralilainen". Onko todella yksipuolisesti? Pulkkinen tunnusti, ettei arkeologiaa hyvin tunne ja totesi käsityksekseen "ettei pronssikaudella Suomessa merkitystä". Eli rannikon kiviröykkiöillä ei ole ollut vaikutusta uskonelämään?
Vähäisen tiedon pohjalta heräsi epäilys, että 1800-luvunitäisten juurien etsinnässä on voitu laittaa silmät strategisesti kiinni läntisiltä vaikutteilta. Pitänee lukea lisää, varasin kirjastosta Anna-Leena Siikalan uutuuden. Sitä odotellessa voisi kuunnella viime vuodelta Tiedevartin Missä Kalevalan kertomukset ovat syntyneet?
Luennolla käytiin läpi suomalaisia maailman synnyn myyttejä, joita esiteltiin myös Ylen kesäisessä ohjelmakokonaisuudessa:
Suomen synty, osa 1: Maailman synty ja merenpohjan muotoiluja Siikalaa haastatellaan myös näissä:
Suomen synty, osa 2: Iso tammi ja Päivän päästö
Suomen synty, osa 3: Sammon taonta ja ryöstö
Suomen synty, osa 4: Kanteleen soitto
Suomen synty, osa 5: Hirven hiihto
Suomen synty, osa 6: Tulen ja raudan synty
Suomen synty, osa 7: Polvenhaava ja Käärmeen synty
Suomen synty, osa 8: Vipusen virsi
Suomen synty, osa 9: Lemminkäisen virsi
Suomen synty, osa 10: Vellamon neidon onginta ja Kultaneito
Suomen synty, lisäosa 1: runonlaulaja Jussi Huovinen
Suomen synty, lisäosa 2: akateemikko Anna-Leena Siikala
Aristoteleen kantapää. Murtamattomat myytitKuva on viite kantauralilaisen kulttuurin piirteeseen "vesiteiden keskeisyys tämän- ja tuonpuoleisen yhdistäjinä". Arthur Wesley Dow: The Derelict (The Lost Boat). Zimmerli Art Museum at Rutgers University, Wikimedia
Minna Pyykön maailma. Suomalaisten mytologia ja luonto