Kansallisarkistossa säilytetään Kultaesineiden keräystoimikunnan arkistoa (1940–1941, noin 40 hyllymetriä), johon kuuluu mm. lahjoittajista laadittu kortisto ja lahjoituksia koskevat kuitit. Kortistosta ja lahjoituskuiteista käy ilmi, mitä isoäiti tai isoisä lahjoitti: kultasormuksen, kultakellon, rintaneulan tai jotain muuta. Keräystoimikunnan puolustusministeriölle luovuttamista asiakirjoista löytyy mm. luettelo erilaisista kivistä, joita kansalaiset luovuttivat kultakorujensa yhteydessä. Hyvätuloisimmat kansalaiset luovuttivat keräykseen mm. helmiä, smaragdeja, briljantteja, rubiineja ja topaaseja. Keräyskampanjasta ja kerätyn kullan käsittelyvaiheista löytyy tietoja myös Suomen Pankin arkistosta. Rahamuseossa voi katsella Suomi-Filmin tuottamaa lyhytelokuvaa keräyshankkeesta.Kuulutin SukuForumilla käyttökokemuksia, mutta kun vastauksia ei kuulunut piti testata henkilökohtaisesti.
Ensimmäinen ja ainoa jippo oli se, että "Kultaesineiden keräystoimikunta" on luetteloitu entisen sota-arkiston Aarteeseen ja tilaus tehdään Astian vapaamuotoisella puolella. Kortit ovat aakkosten mukaisissa yksiköissä, joten oikean valitseminen ei ole hankalaa. (Paitsi, jos edellinen loppuu samaan kolmeen kirjaimeen, millä seuraava alkaa. En jaksanut tilata molempia, joten Hohenthalit jäivät tarkistamatta.) Aineisto tulee siis (käsittääkseni) Sörnäisistä eli sitä ei saa samalla vauhdilla kuin Kansallisarkiston varastoista. Kortit on pakattu nippuina koteloihin.
Ja sitten vaan aukomaan nippuja, joiden järjestäjä oli jättänyt joukkoon vanhojen kuminauhojen jäämiä. Kotiseutuarkistokurssin oppien mukaan kuminauhoja ei arkistoissa pitäisi käyttää ja esimerkkikortista näkyy selvästi miksei.
Toinen syy on se, että kuminauhat hapertuvat ja järjestetyt niput hajoavat. En kuminauhoja ihmetellessäni älynnyt tarkistaa oliko nauhalla sidottu pino todellakin alusta loppuun (edelleen) aakkosjärjestyksessä. Olisi ehkä pitänyt. Turhan hätäisen tarkistukseni perusteella nimittäin Kyläkoskea ei löytynyt, mutta kertoessani tuloksesta isälleni hän muisteli, että mummollaan oli rautasormus.
Turun kaupungin historiallinen museo osti Suomen pankilta parikymmentä keräyksessä saatua kultaesinettä vuonna 1941. Ne on luetteloitu kukin omalle päänumerolleen ja myös entinen omistaja ja jonkinlainen keräykseen liittyvä referenssinumero on mainittu.
VastaaPoistaKäytin tätä arkistoa yhtä artikkelia varten pari vuotta sitten. Kartoitin silloin yhden pitäjän osuutta keräyksessä ja huomasin, että tietyt luovuttajat olivat tehneet useitakin luovutuksia peräkkäisille kuiteille samana päivänä. Oletin silloin, että käytäntö olisi kertonut asiamiehenä toimimisesta. Jos niin on voisi se olla syynä siihen, että joitakin rautasormusten omistajia ehkä puuttuu kortistoista.
VastaaPoistaTuo juttu Aktissa oli numerossa 3/2010 (http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/Viestint%C3%A4/Aktit/Akti_3_2010_naytto_aukeamittain.pdf), s. 18-19.
Tomi Ahoranta
Kiitokset molemmille täydentävistä tiedoista!
VastaaPoistaKiitos itsellesi vinkistä perjantaiesineeksi. :-)
VastaaPoista