Edellisessä osassa mainittu Charles eli Kalle Pisku otti passin Amerikkaan 2.1.1903 tittelinään "entisen talollisen poika". Kallen syntyessä Kokemäen Haistilassa 22.5.1872 hänen vanhempansa Josef Josefesson (s. 1839 Kokemäki) ja Justina Henriksdotter (s. 1835 Kokemäki) olivat hallinneet Piskun taloa.
Kalle oli perillä 5.3.1903 mennessä, sillä tuolloin Westernland-laivalla Philadelphian satamaan Liverpoolista saapuneet kokemäkeläiset ilmoittivat hänet vastaanottajakseen Minnesotan Duluthissa. Matkalaiset olivat Kallen veli Axel Alfred (s. 22.3.1870) sekä Hjalmar Mikola ja Tyko Wekara. (Työläisen poika Juho Jalmari Mikola (s. 1876) Kokemäeltä oli ottanut passin 2.1.1903)
Axel Afred teki uudet matkat Atlantin yli ja saapui New Yorkin satamaan 27.12.1906 Liverpoolista tulleella Oceanic-laivalla. Samalla kyydillä tuli Kokemäeltä Huittisissa syntynyt Väinö Pelto sekä Frans ja Kalle Mikola. Axelin kohtalosta tämän saapumisen jälkeen ei ole löytynyt tietoa. Minnesotan kuolemien listassa on Kalle Pisku päivämäärällä 14.7.1914.
Frans ja Kalle Mikola ovat todennäköisesti Haistilan Ala-Mikolassa syntyneet veljekset Frans Willehard (s. 6.4.1876 Kokemäki) ja Kalle Heikki (s. 17.6.1863 Kokemäki). Heidän veljensä Nestor Henriksson (s. 1871) oli ottanut passin Amerikkaan 19.12.1902. Hän tuli (uudelleen?) Atlantin yli Bristolista Kanadan satamaan St John, New Brunswick Royal Edward-laivalla 22.1.1914.
Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1869-1879 s. 714,
Siirtolaisuusinstituutti - passitietokanta
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Census Place: Maple, Douglas, Wisconsin; Roll T624_1707; Page: 4B; Enumeration District: 86; Image: 298)
Ancestry.com. Philadelphia Passenger Lists, 1800-1945
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1906; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_814; Line: 2; .)
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 1160
lauantai 26. joulukuuta 2009
Joulu Porvoon lähistöllä 1850-luvun alussa
Helsingissä vieraillut ranskalainen Louis Léouzon Le Duc sai kutsun joulun viettoon Porvoon lähistöllä asuvalta talonpojalta. Tämä oli kotoisin Pohjanmaalta ja oli rakentanut kodikseen kaksikerroksisen puurakennuksen.
Le Duc saapui taloon jouluaaton iltapäivällä. Paikalla oli jo talonpojan enemmän tai vähemmän kaukaisia sukulaisia, yhteensä noin neljäkymmentä henkeä. Suuressa tuvassa oli oljet lattialla, puiset pöydät ja penkit pestyinä, tiiliset uunit valkoisina.
Kirkkoon lähdettiin reellä. Koska uskottiin ensimmäisenä kotiin ehtivän saavan parhaan sadon, nuoret pojat olivat hiipineet kesken jumalanpalveluksen riisumaan toisten hevosia valjaista, sitomaan rekiä toisiinsa, vaihtamaan länkiä ja sotkemaan valjaita eli tekemään kaiken mahdollisen lähdön hidastamiseksi.
Le Ducin havaintojen mukaan Suomessa "jouluna juoman pitää". Tarjolla oli viinaa, olutta, taaria eli kaljaa, mettä eli simaa, mustikkaviiniä ja kaupungista ostettuja oikeita viinejä. Ruokatarjoiluun kuului lipeäkalan ja riisipuuron lisäksi karhupaistia, silavaa, savustettua poroa, kuivattua kalaa ja hirvipaistia. Kunniasijalla oli joululeipä, jota ei syöty. Se olisi esillä koko joulun ajan, kunnes nuutinpäivänä se ripustettiin kattoon ja leipää leikattaisiin vasta ensimmäisenä kyntöpäivänä.
Kesken aterioinnin tuli tupaan tiernapoikaesitys. Sitten nostettiin maljoja ja aloitettiin leikit.
Lähteenä Louis Léouzon Le Duc: Pariisista Pohjantähden alle s. 90-97
Le Duc saapui taloon jouluaaton iltapäivällä. Paikalla oli jo talonpojan enemmän tai vähemmän kaukaisia sukulaisia, yhteensä noin neljäkymmentä henkeä. Suuressa tuvassa oli oljet lattialla, puiset pöydät ja penkit pestyinä, tiiliset uunit valkoisina.
Kirkkoon lähdettiin reellä. Koska uskottiin ensimmäisenä kotiin ehtivän saavan parhaan sadon, nuoret pojat olivat hiipineet kesken jumalanpalveluksen riisumaan toisten hevosia valjaista, sitomaan rekiä toisiinsa, vaihtamaan länkiä ja sotkemaan valjaita eli tekemään kaiken mahdollisen lähdön hidastamiseksi.
Le Ducin havaintojen mukaan Suomessa "jouluna juoman pitää". Tarjolla oli viinaa, olutta, taaria eli kaljaa, mettä eli simaa, mustikkaviiniä ja kaupungista ostettuja oikeita viinejä. Ruokatarjoiluun kuului lipeäkalan ja riisipuuron lisäksi karhupaistia, silavaa, savustettua poroa, kuivattua kalaa ja hirvipaistia. Kunniasijalla oli joululeipä, jota ei syöty. Se olisi esillä koko joulun ajan, kunnes nuutinpäivänä se ripustettiin kattoon ja leipää leikattaisiin vasta ensimmäisenä kyntöpäivänä.
Kesken aterioinnin tuli tupaan tiernapoikaesitys. Sitten nostettiin maljoja ja aloitettiin leikit.
Lähteenä Louis Léouzon Le Duc: Pariisista Pohjantähden alle s. 90-97
perjantai 25. joulukuuta 2009
Joulunvietosta 1860
"Kaikin paikoin valmistetaan joulua, vaan kukin valmistaa sitä eri-lailla. Käykämme rikkaitten kotiin sinä ehtoona, kun kaikki on valmissa. Siellä on valoa yltäkylläisesti. Lapset, jotka tuskissaan ja uteliana ovat odottaneet tätä ehtoota, pitävät nyt sen isompaa meteliä. Heillä on koko kuusi täynnä kynttilöitä ja sen oksille on heitä varten ripustettu kaikenlaista hyvää, josta he tepastain poimivat omaansa vähin erin. Vanhemmatkin, ja erittäin isä ja äiti, innostuvat vähitellen tästä lasten melskeestä. Ovi avetaan ja sieltä viskataan joulu-lahja, jonka omistaja saadaan tietä päälle-kirjoituksesta. Vähän-päästä tulee toinen joulu-lahja ovesta ja kolmas j. n e. Harvat ne ovat joiden mieli ei kävisi hyväksi; mutta iloisin kaikista on äiti; hänen ilonsa ei ole lainattua, se on hänen omaansa, ja on yhtä suuri kuin lastensakin ilo, joka myöskän ei ole lainattua." …
"Vaan käykämme köyhäin kotiin. On sielläkin valmistettu juhlaa vastaan-ottamaan, ehkä varat ovat olleet vähissä. Isä on ollut työssä ja äiti on ollut työssä nyt, niinkuin ainakin ja ansio on ollut kehnoa. Siitä ei muulloisin liikene mihinkän ylöllisyyten. Mutta nyt pannaan vähätkin säästöt liikkeelle paremman atrian ja paremman valon hankkimiseen — lasten tähden, joille äiti on tehnyt haara-kynttilän. Joulu ehtoo on lähestymäisillään. Äiti teke vielä viimeisiä askareitansa ja nuorin poika käy hänen perässänsä pitäen hänen liepeestänsä kiini, ja kyselee, eikö jo haara-kynttilää viritetä. Mutta isä ei ole vielä tullut työstä, ja äidilläkin on askareita tehtäviä. Vihdoin valmistuu kuitenkin kaikki: isä on tullut, huone on siivottu, lapset ovat kaikki puetetut. Tähän asti on oltu huonon kynttilän valolla; mutta nyt viritetään haara-kynttilä! Eikä sen enempää iloa tarvita; siinä sitä jo on kyllä. Mutta kun vielä saadaan erinomaisen hyvää ruokaa!"
(Porin Kaupungin Sanomia 22.12.1860)
"Vaan käykämme köyhäin kotiin. On sielläkin valmistettu juhlaa vastaan-ottamaan, ehkä varat ovat olleet vähissä. Isä on ollut työssä ja äiti on ollut työssä nyt, niinkuin ainakin ja ansio on ollut kehnoa. Siitä ei muulloisin liikene mihinkän ylöllisyyten. Mutta nyt pannaan vähätkin säästöt liikkeelle paremman atrian ja paremman valon hankkimiseen — lasten tähden, joille äiti on tehnyt haara-kynttilän. Joulu ehtoo on lähestymäisillään. Äiti teke vielä viimeisiä askareitansa ja nuorin poika käy hänen perässänsä pitäen hänen liepeestänsä kiini, ja kyselee, eikö jo haara-kynttilää viritetä. Mutta isä ei ole vielä tullut työstä, ja äidilläkin on askareita tehtäviä. Vihdoin valmistuu kuitenkin kaikki: isä on tullut, huone on siivottu, lapset ovat kaikki puetetut. Tähän asti on oltu huonon kynttilän valolla; mutta nyt viritetään haara-kynttilä! Eikä sen enempää iloa tarvita; siinä sitä jo on kyllä. Mutta kun vielä saadaan erinomaisen hyvää ruokaa!"
(Porin Kaupungin Sanomia 22.12.1860)
torstai 24. joulukuuta 2009
Joulupukki ei pettänyt
Toisin kuin Amazonista tilatut kirjat, BBC:n DVD:t ehtivät perille jouluksi. Ei näitä kyllä jouluna ehdi katsomaan, taitaa mennä pitkälle ensi vuoteen. Ripaus sekalaista, aika paljon historiaa ja kolmekymmentäyksi (31) jaksoa sukututkimuksellista sarjaa Who do you think you are? Joka on kuulemma tulossa suomalaisena versiona televisioon, mutta kun en sopivaa laitetta omista (enkä hanki), niin jäänee näkemättä. Katsomatta jäi aikanaan myös Sukupuu-ohjelman jaksot. Yritin parhaani, mutta muutaman minuutin sisään oli sanottu jotain niin raivostuttavaa mössöä, että verenpaineeni pelastamiseksi katsominen ja kuunteleminen oli lopetettava.
Olisikohan kuitenkin pitänyt ostaa joku meditaatio-ohjeistus?
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Tästä ei joululahja parane!
Surffasin Historiallisessa sanomalehtikirjastossa hakusanalla Gottleben. Ja nyt löytyi vihdoin todiste Forsbystä Satakunnan museolle luovutetuista tauluista, joista oli vain perimätietoa. Ja joista Satakunnan museo ei enää tiedä mitään. Leike lehdestä Westra Finland 16.9.1891.
(Vai onko minulla amnesia ja olen löytänyt tämän aikaisemminkin? Hällä väliä!)
Luin Tiedettä
Selasin kirjastossa vuoden 2009 Tiede-lehdet läpi. Pääasiassahan se käsittelee luonnontieteellisiä aiheita, mutta joukossa oli jotain historiallistakin.
Numerossa 5/2009 oli artikkeli Susiluolasta, mutta oleellisemmin Kysy mitä vaan palstalla mietittiin "Pärjääkö ihminen ilman lukusanoja?" Oivaksi jatkoksi parin viikon takaiselle referaatilleni Ulla-Maija Kulonen vastaa "Ilmeisesti ei, sillä alkuperäiskansojen yksinkertaisimmatkin lukujärjestelmät tuntevat käsittet 'yksi', 'kaksi' ja 'monta'." "Enempien lukusanojen tarve riippuu kulttuurista. Lukusanojen tarve on lisääntynyt tyypillisesti vaihtotalouden ja kaupan myötä."
Numerossa 11/2009 Tytti Steelin jutun otsikko oli "Myrsky nieli Raaseporin linnanrouvan ja aarrelaivan." Hienoa olisi löytää 1468 uponnut laiva, mutta aarre oli myös huomata kysymyspalstan vastauksesta "Pohjoismaiden ensimmäinen tunnettu neulottujen sukkien käyttäjä oli Eerik XIV, mistä on kirjaus vuodelta 1562." Eli ei laiteta sukankudinta ihan ensimmäisen SAY:stä poimitun naisen käteen.
Numerossa 13/2009 Mika Remes oli tiivistänyt Kustaa Vilkunan syksyn uutuuden Neljä ruumista kahteen aukeamaan. Vilkunan kirja oli yksi niistä monista syksyn uutuuksista, jotka kannoin kirjastosta kotiin ja takaisin kirjastoon ilman että niistä oli tänne raportoitavaa. Neljästä ruumiista muistan masentavan hyvän kirjoittamisen ensimmäisellä sivulla ja masentavan hienosti ajatellun metodiliitteen ja ilmeisesti syntyneessä masennuksessa jäi välissä olevat sivut lukematta.
Numerossa 5/2009 oli artikkeli Susiluolasta, mutta oleellisemmin Kysy mitä vaan palstalla mietittiin "Pärjääkö ihminen ilman lukusanoja?" Oivaksi jatkoksi parin viikon takaiselle referaatilleni Ulla-Maija Kulonen vastaa "Ilmeisesti ei, sillä alkuperäiskansojen yksinkertaisimmatkin lukujärjestelmät tuntevat käsittet 'yksi', 'kaksi' ja 'monta'." "Enempien lukusanojen tarve riippuu kulttuurista. Lukusanojen tarve on lisääntynyt tyypillisesti vaihtotalouden ja kaupan myötä."
Numerossa 11/2009 Tytti Steelin jutun otsikko oli "Myrsky nieli Raaseporin linnanrouvan ja aarrelaivan." Hienoa olisi löytää 1468 uponnut laiva, mutta aarre oli myös huomata kysymyspalstan vastauksesta "Pohjoismaiden ensimmäinen tunnettu neulottujen sukkien käyttäjä oli Eerik XIV, mistä on kirjaus vuodelta 1562." Eli ei laiteta sukankudinta ihan ensimmäisen SAY:stä poimitun naisen käteen.
Numerossa 13/2009 Mika Remes oli tiivistänyt Kustaa Vilkunan syksyn uutuuden Neljä ruumista kahteen aukeamaan. Vilkunan kirja oli yksi niistä monista syksyn uutuuksista, jotka kannoin kirjastosta kotiin ja takaisin kirjastoon ilman että niistä oli tänne raportoitavaa. Neljästä ruumiista muistan masentavan hyvän kirjoittamisen ensimmäisellä sivulla ja masentavan hienosti ajatellun metodiliitteen ja ilmeisesti syntyneessä masennuksessa jäi välissä olevat sivut lukematta.
tiistai 22. joulukuuta 2009
Kaveriavusta
Viime perjantain Talouselämän Pelin henki -kolumni oli niin hyvää asiaa, että tekisi kopioida kokonaan tähän. Mutta kun ei voi. Otsikkona oli "Kannattaa aina kilauttaa kaverille" ja lainaukset alla Pekka Seppäsen tekstistä.
Sukututkimuksen 15 harrastusvuoden aikana on mieleen tullut erinäisiä yleisemmän historian kysymyksiä, joihin olisi halunnut samantapaista apua. Mutta Agricola-keskustelupalsta ei ole vastannut tarpeeseen. Viestien avausluvut ovat huomattavasti pienempiä kuin Forumilla. Liityin myös erääseen aikakausiverkostoon, joka olisi teoriassa tarjonnut keskustelumahdollisuuden jäsenten kesken. Yksi rohkea esitti "tyhmän" kysymyksen ja sen saamat vastaukset tappoivat ainakin minulta mielihalut moiseen kokeeseen.
Varmaankin jonkinlainen harrastus/työ -dynamiikan ero. En minäkään työpaikallani tuhlaa aikaa postaamalla kysymyksiä sisäisille keskustelupalstoille. Jos jotain pitää selvittää, soitan kaverille. Osa ammatti-identiteettiä on verkosto, jossa on aina joku, jolle soittaa, ja viimeistään parin soiton päässä joku joka tietää.
"Jonkun mielestä kysyminen kielii tietämättömyydestä. Mutta kaikkein tietämättömintä on kuvitella, että yksi ihminen voisi tietää enemmän kuin muut yhdessä."Esimerkiksi SukuForumin vahvuus on nimenomaan joukkovoimassa. Joku tietää yhdestä asiasta ja toinen toisesta. Ja joku tietää aina toisia paremmin. Mihin kannattaa suhtautua huumorilla eikä ottaa joka kommenttia niin kovin tosissaan. Minä olen toisinaan poiminut forumilta vastauksetta jääneitä viestejä ja vastannut niihin jotain varsin yhdentekevää ja eikös joku toinen ole pian innostunut ilmoittamaan suurempaa totuutta. Eli alkuperäinen kysyjä on saanut apua.
Sukututkimuksen 15 harrastusvuoden aikana on mieleen tullut erinäisiä yleisemmän historian kysymyksiä, joihin olisi halunnut samantapaista apua. Mutta Agricola-keskustelupalsta ei ole vastannut tarpeeseen. Viestien avausluvut ovat huomattavasti pienempiä kuin Forumilla. Liityin myös erääseen aikakausiverkostoon, joka olisi teoriassa tarjonnut keskustelumahdollisuuden jäsenten kesken. Yksi rohkea esitti "tyhmän" kysymyksen ja sen saamat vastaukset tappoivat ainakin minulta mielihalut moiseen kokeeseen.
Varmaankin jonkinlainen harrastus/työ -dynamiikan ero. En minäkään työpaikallani tuhlaa aikaa postaamalla kysymyksiä sisäisille keskustelupalstoille. Jos jotain pitää selvittää, soitan kaverille. Osa ammatti-identiteettiä on verkosto, jossa on aina joku, jolle soittaa, ja viimeistään parin soiton päässä joku joka tietää.
"Suomi on siitä upea maa - tai kerho - että täällä voi soittaa kenelle tahansa. Kaikki eivät tosin vastaa. Mutta ne, jotka vastaavat, tekevät sen mielellään. Mikään ei ole niin imartelevaa kuin se, että itseltä kysytään neuvoa. Kehuissa on pinnallisuuden ja pyyteen sivumaku, mutta neuvojen kyselijä osoittaa nöyryyttä ja todellista arvostusta."En osaa paremmin sanoa. Mutta muistan kyllä myös opiskeluajoilta sen tyypin, joka tuli viikko toisensa jälkeen kysymään kotitehtävästä. En minä niin imarreltu ollut, etten olisi huomannut ettei hän enää yrittänytkään tehdä tehtäviä itse. Ja avunantoni loppui siihen.
maanantai 21. joulukuuta 2009
Vaikeita sanoja
Vihreän langan vuoden viimeisessä numerossa oli kaksi aukeamaa Kalle Päätaloa. Ensimmäisellä kaksi ihastunutta oman ikäluokkani lukijaa ja toisella kahdeksan toimittajaa oli yrittänyt kukin saada yhden Päätalon kirjoista luettua.
Itse en moista lähtisi edes yrittämään, paljon muutakin arvokasta lukematta. Mutta toimittajien kommenteissa ihmetytti, miten voi kielen ammattilaisille olla noin vaikeaa kestää kieltä, josta ei ymmärrä joka sanaa? Kuinka köyhtynyttä nykykielemme on?
Toimittaja Noora Jussila kommentoi luku-urakkansa kaatumista:
En ole eläissäni myöskään käyttänyt verbiä keturoida, enkä tule käyttämään, sillä en tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta silti olen päässyt sujuvasti ohi sivun 83, jossa kappale alkaa "En ole vuoteessa keturoinut.". Seuraavat lauseet kun korostavat sankarittaren ahkeruutta. (No nyt tarkistin Nykysuomen sanakirjasta. Kun on sellainenkin laitos aikaansaatu ikäänkuin auttamaan ihmisiä, jotka eivät kaikkia suomen kielen sanoja tunne. Keturoida l. ketturoida = heittelehtiä, vääntelehtiä, kieriskellä.)
Jos haluaa lukea menneistä ajoista, joutuu lukemaan vanhoista tavoista, joille ei ole nykykielessä sanoja. Itsestäänselvyyden todetakseni.
Itse en moista lähtisi edes yrittämään, paljon muutakin arvokasta lukematta. Mutta toimittajien kommenteissa ihmetytti, miten voi kielen ammattilaisille olla noin vaikeaa kestää kieltä, josta ei ymmärrä joka sanaa? Kuinka köyhtynyttä nykykielemme on?
Toimittaja Noora Jussila kommentoi luku-urakkansa kaatumista:
En juuri lue kotimaista kirjallisuutta ja välttelin tätä tiiliskiveä pitkään. Kirjan kieli sai minut raivon partaalle jo sivulla 11. Mitä sanoja! En ymmärrä niitä enkä edes halua.Päätoimittaja Elina Grundström vastaa kysymykseen "mitä et ymmärtänyt?":
"Talossa puidaan eloja ja siksi ulkoa kuuluu ryskin nousevaa ja laskevaa hurinaa." Ja tämä oli jo sivulla 2.Jussila lopetti urakointinsa sivulle 24 ja Grundström sivulle 16. Suosittelen heitä pysymään kaukana omasta lempiromaanistani, jossa sivulla 16 halkokuurissa heläytetään yhdellä iskulla halko kahtia. Olen lukenut lauseen kymmeniä kertoja enkä koskaan ole pysähtynyt miettimään sitä tosiasiaa etten oikeasti tiedä minkälainen paikka on halkokuuri. Mutta lauseyhteydestä olen melko varma, että siellä hakataan halkoja.
En ole eläissäni myöskään käyttänyt verbiä keturoida, enkä tule käyttämään, sillä en tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta silti olen päässyt sujuvasti ohi sivun 83, jossa kappale alkaa "En ole vuoteessa keturoinut.". Seuraavat lauseet kun korostavat sankarittaren ahkeruutta. (No nyt tarkistin Nykysuomen sanakirjasta. Kun on sellainenkin laitos aikaansaatu ikäänkuin auttamaan ihmisiä, jotka eivät kaikkia suomen kielen sanoja tunne. Keturoida l. ketturoida = heittelehtiä, vääntelehtiä, kieriskellä.)
Jos haluaa lukea menneistä ajoista, joutuu lukemaan vanhoista tavoista, joille ei ole nykykielessä sanoja. Itsestäänselvyyden todetakseni.
Haasteita
Siinä parin viikon takaisessa Annan salongin tapaamisessa oli aiheena arkkiveisujen kirjoittajat. Yksi tuottelias sellainen oli Frans August Caselius, jonka nimi kuullosti tutulta. Kotona tehdyn tarkistuksen perusteella oli kirjoittanut yhden rosvoni elämää kuvaavan laulun. Mutta sukunimen haku kotikoneella tuotti osuman myös Kokemäen lukkarikokoelmaani. Heräsi halu tietää miten tuottelias kirjoittaja linkkaantui muutenkin taiteelliseen sukuun.
Verkkohaut tuottivat ei oota. Suomen kirjailijat -matrikkeli kertoi vain tuotannosta. Caselius-sukuseuran tiedostoissa ei ollut Frans Augustia... Onko joku tosiaan voinut ottaa nimimerkikseen noin todelliselta vaikuttavan nimen? Jonka toinen kantaja oli lähes samaan aikaan Tampereen pormestari?
Tästä epäonnistumisesta en ollut ehtinyt vielä selvitä, kun tarjottiin uusi samantyyppinen haaste. Tännekin vanhojen vitsien joukkoon kopioimieni "Ikaalisista ihan tosia"-juttujen kirjoittajaksi oli tunnistettu "Teemu Sinervo Parkanosta". Pystyisinkö minä löytämään hänestä lisää tietoa?
Historiallisesta sanomalehtikirjastosta näkyy, että T. Sinervon kirjoitukset eivät kelvanneet Sanomia Turusta -sanomalehdelle (9.11.1858, 13.9.1859 ). Ja siihen tämä selvitys jäi. Kirjoittajat 1800-luvulta taitavat jäädä ammattilaisten hoidettavaksi. Tai joulupukin? Yksi tonttu oli liikenteessä SukuForumilla...
Verkkohaut tuottivat ei oota. Suomen kirjailijat -matrikkeli kertoi vain tuotannosta. Caselius-sukuseuran tiedostoissa ei ollut Frans Augustia... Onko joku tosiaan voinut ottaa nimimerkikseen noin todelliselta vaikuttavan nimen? Jonka toinen kantaja oli lähes samaan aikaan Tampereen pormestari?
Tästä epäonnistumisesta en ollut ehtinyt vielä selvitä, kun tarjottiin uusi samantyyppinen haaste. Tännekin vanhojen vitsien joukkoon kopioimieni "Ikaalisista ihan tosia"-juttujen kirjoittajaksi oli tunnistettu "Teemu Sinervo Parkanosta". Pystyisinkö minä löytämään hänestä lisää tietoa?
Historiallisesta sanomalehtikirjastosta näkyy, että T. Sinervon kirjoitukset eivät kelvanneet Sanomia Turusta -sanomalehdelle (9.11.1858, 13.9.1859 ). Ja siihen tämä selvitys jäi. Kirjoittajat 1800-luvulta taitavat jäädä ammattilaisten hoidettavaksi. Tai joulupukin? Yksi tonttu oli liikenteessä SukuForumilla...
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Valitut palat
Lapsena Pohjanmaalla käydessä oli ihmeellistä, kun sukulaiseni pitivät "sisäkauppaa": Kauppa oli alakerrassa, he asuivat yläkerrassa ja välissä oli sisäportaat. Järkevämpiä muistoja Pohjanmaan kaupoista löytyy Paavo Pulkkisen blogista.
Maanantain itsesäälivuodatukseeni oli eräänlaisena vastauksena Kokonaisvaltaisen kirjoittamisen Onko väitöskirjan tekemisessä järkeä? Jossa mm. "Väitöskirjan tekijä saa tietysti itsesäälin hetkenä kaikin mokomin toivoa olevansa töissä kuuluisassa kännykkäfirmassa tai vaikkapa lääkärinä." Ja kuuluisassa kännykkäfirmassa töissä oleva voi miettiä mitä on määräaikaisten rahoitusten varassa oleva tutkijan elämä. Olla tyytyväinen, että lukiossa koulutusuraa valitessa tuli priorisoitua palkkataulukoiden selailu?
Väitöskirjoista puheenollen, Terhi Willman raportoi Kati Mikkolan väitöksestä. Väitöskirjan otsikko on Tulevaisuutta vastaan. Uutuuksien vastustus, kansantiedon keruu ja kansakunnan rakentaminen. Aiheena kiinnostava, mutta onkohan tulokset maallikon ymmärrettävissä, kun tutkimusmetodi on niinkin eksoottinen kuin "aineistojen vasta- ja myötävirtaan lukeminen eri aikatasojen ja puhujien hahmottamiseksi ilmiössä." Kati Mikkolan artikkeli inspiroi blogikirjoitukseni toukokuulta: Uutuuden hyväksyminen.
Isona osana modernisaatiota oli koululaitoksen luonti. Kirlah kirjoitti vuonna 1909 esitetyistä näkemyksistä suomalaisesta sivistystasosta.
Viisaimpia ovat kuitenkin mummot, siitä kirjoitti Matti Mattila.
Maanantain itsesäälivuodatukseeni oli eräänlaisena vastauksena Kokonaisvaltaisen kirjoittamisen Onko väitöskirjan tekemisessä järkeä? Jossa mm. "Väitöskirjan tekijä saa tietysti itsesäälin hetkenä kaikin mokomin toivoa olevansa töissä kuuluisassa kännykkäfirmassa tai vaikkapa lääkärinä." Ja kuuluisassa kännykkäfirmassa töissä oleva voi miettiä mitä on määräaikaisten rahoitusten varassa oleva tutkijan elämä. Olla tyytyväinen, että lukiossa koulutusuraa valitessa tuli priorisoitua palkkataulukoiden selailu?
Väitöskirjoista puheenollen, Terhi Willman raportoi Kati Mikkolan väitöksestä. Väitöskirjan otsikko on Tulevaisuutta vastaan. Uutuuksien vastustus, kansantiedon keruu ja kansakunnan rakentaminen. Aiheena kiinnostava, mutta onkohan tulokset maallikon ymmärrettävissä, kun tutkimusmetodi on niinkin eksoottinen kuin "aineistojen vasta- ja myötävirtaan lukeminen eri aikatasojen ja puhujien hahmottamiseksi ilmiössä." Kati Mikkolan artikkeli inspiroi blogikirjoitukseni toukokuulta: Uutuuden hyväksyminen.
Isona osana modernisaatiota oli koululaitoksen luonti. Kirlah kirjoitti vuonna 1909 esitetyistä näkemyksistä suomalaisesta sivistystasosta.
Viisaimpia ovat kuitenkin mummot, siitä kirjoitti Matti Mattila.
Sunnuntaiksi Suomesta kuvia
Popular Mechanics-lehti kertoi maaliskuun numerossaan 1926 ylläolevan "bussin" liikennöivän Helsingin ja Suomenlinnan välillä. Aiemmin väliä oli kuljettu hevosen voimin, kuva Suomenlinnan museon näyttelystä.