Kiitos BibliOdysseyn älysin tarkistaa viime viikolla avatun World Digital Libraryn antia. Löytyi karttoja (kannattaa sanoilla Finland JA Sweden, mutta erikseen) ja vuonna 1856 Venäjän alueita esittelevä korttisarja. Yllä olevat edustavat Vaasan, Mikkelin, Oulun, Kuopion, Uudenmaan, Viipurin, Hämeen sekä Turun ja Porin lääniä. Mutta kuka on kuka? Vastaus huomisen iltapäivän linkkikokoelman yhteydessä...
lauantai 2. toukokuuta 2009
perjantai 1. toukokuuta 2009
Laulu Papin Rouille 1:nä päivänä Toukokuussa
Papin Rouat, Papin Rouat nyt taas iloitkoonTämän Ukko Nooan sävelellä laulettavan runon kirjoitti Kalajoen entinen nimismies Henrik Achrenius. Se julkaistiin kirjassa Suomen Kansan Wanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja (1822) Zacharias Topeliuksen (vanhempi) toimesta.
Koska saavat luottaa
Että kaksi vuotta,
Vielä vissi, vielä vissi heillä turva on.
Äiät elää, Äiät elää, turvan tuottajat.
Ei ne Rouat huokaa,
Joill’ on kyllä ruokaa,
Asuin sian, asuin sian hyvät laittajat.
Jotka riista, jotka riista kasvattavat kans,
Aittaan aivaan hyvää,
Tarpeheksi jyvää,
Arkun sisäll’, arkun sisäll’, muuta aikanans,
Karja kaunis, karja kaunis aina lisäy,
Eikä maidon mahti,
Kellarista sahti
Juoksemasta, juksemasta koskaan pysäy.
Viinan vilja, viinan vilja monta virvottaa,
Oluttakin nähdä,
Yllyttävät tehdä,
Joka monen, joka monen janost’ kirvottaa.
Siis jo Rouat, siis jo Rouat pian vanukaat
Äiiänne kaulaan,
Niin kuin rauta naulaan,
Suuta pistäin, suuta pistäin heille sanokaat:
Elä kauan, elä kauan minun tukenan!
Paljon multa puuttuis,
Jos sull’ Tuoni suuttuis,
Ennen aikaa, ennen aikaa panis hautahan.
Toukokuun ensimmäinen oli virkavuoden alku, joten runon sanoman perusteella seurakunta oli velvollinen maksamaan papin palkan jos tämä oli tuolloin elossa. Ja jos kuoli vuoden aikana, leskellä oli pääsääntöisesti tämän jälkeen yksi armovuosi .
torstai 30. huhtikuuta 2009
Edelleen maassa
Eilisiin kaiverruksiin jatkoksi verkosta löytyi Piia Stenforsin artikkeli Keskiyön auringon vetovoimaa tunnettujen vierailijoiden jälkiä kaiverrettuina Aavasaksan vaaran kiviin (julkaisussa Tutkimusmatkalla pohjoiseen, 2001).
Stenfors kertoo niin Aavasaksalla matkanneista kuin heidän tekemistään kaiverruksista. Tai oikeammin paikallisten tekemistä kaiverruksista, sillä pääsääntöisesti matkailijat piirsivät liidulla kiveen ja matkailuyrittäjä teki sen mukaan kaiverruksen.
Tornion kävijä Wilhelm von Wright piirsi kiven sijasta paperille "Ylä-Torneolaiset Kesä-voateisaan." Painettu vuonna 1831.
Lehdestä Svenska Familj-Journalen löytyy vuonna 1864 pieni puffi Aavasaksasta.
Virtuaalisen retken 1800-luvun Lappiin voi tehdä vaikkapa radio-ohjelmilla.
Tai lukemalla vuonna 1885 julkaistun kirjan Suomalaisesta tutkimusretkestä Sodankylään ja Kultalaan vuosina 1882-83 ja 1883-84, ynnä kuvaelmia Lapista kanssa. Mukana on muutamia mustavalkoisia valokuvia sekä alla oleva "Virtailukoneella saatu revontuli-säde Pietarintunturilla joulukuun 29 p. 1882."
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Katso välillä maahan
Selasin Flickeristä kotikulmiltani otettuja valokuvia ja osuin muun muassa ylläolevaan. Joka oli onneksi Creative Commons-lisenssillä tänne liimattavissa. Tämän ja muut kuvat Eiran rannasta löytyvistä kivikaiverruksista oli ottanut stickerHelsinki.
Eteläisessä Helsingissä olen asunut jo muutaman vuoden ja mielestäni tutustunut kaikkeen relevanttiin kirjallisuuteen. Kyseisellä rannanpätkälläkin on tullut käveltyä. Mutta vaikka olisin jonkun raaputuksen nähnytkin en tällaista laajuutta ymmärtänyt. Sitä ei myöskään mainittu pari vuotta sitten kun olin kuuntelemassa rannan puistosuunnitelmia? Jotain dokumentointia kai jossain?
tiistai 28. huhtikuuta 2009
Engelsmannit tulevat
Kirjastossa kulkiessa silmäkulmaan osui sarjakuva-albumi Engelsmannit tulevat! Takakansiteksti alkoi ”Tämän kirjan kertomus perustuu historiallisiin tapahtumiin Kokkolassa 7. kesäkuuta 1854”, joka kuullosti lupaavalta.
Ville Rannan ja Mika Lietzenin sarjakuva osoittautui upeaksi action-tarinaksi. Kuvissa oli liikettä ja huumoria. Tällaista lukisi mielellään enemmänkin. Verkkosivun perusteella kyse oli tilaustyöstä.
Ville Rannan ja Mika Lietzenin sarjakuva osoittautui upeaksi action-tarinaksi. Kuvissa oli liikettä ja huumoria. Tällaista lukisi mielellään enemmänkin. Verkkosivun perusteella kyse oli tilaustyöstä.
Viimeisen lomapäivän suorituksista
Eilen aamulla viimeistelin muistiinpanot Pentti Lempiäisen kirjasta Lapsensynnyttäjien ja morsianten kirkkoonotto, jotta sain sen palautettua SSS:n kirjastoon. Kirjoitin ylös mm. pätkän ”Kansanperinteemme kertoo yleisesti, että kirkkoonotto käsitettiin synnyttämisen saastuttaman äidin puhdistamiseksi. On uskottu, että kirkottamaton äiti voi turmella ruuat ja juomat, minkä vuoksi hän ei saanut keittää tai tarjoilla niitä, ei hakea niitä aitasta, ei noutaa vettä kaivosta, ei käsitellä astioita eikä edes aterioida muiden kanssa samassa pöydässä.”
Olipahan emännällä kerrankin vapautus kaikesta työstä reiluksi kuukaudeksi. Kotona piti kylläkin pysyä.
Alkuillasta minulla oli tilaisuus kuulla Esko M. Laineen mielenkiintoinen esitys kummisuhteista. Siitä opin, että 1500-luvulla kummeilta vaadittiin kohtuullista käytöstä ja kasteen todistamista. 1600-luvulla kristinuskon osaamista ja opettamista.
Kummiuden sosiaaliset piirteet korostuivat 1700-luvulla, erityisesti kaupungeissa, joissa kummivalinnoilla rakennettiin suhteita ja sosiaalisen nousun aineksia. Helsingissä vapaudenajalla valtaporvarien lapsilla oli tyypillisesti 7 kummia, joista kaksi naista ja kaksi miestä edustivat korkeinta mahdollista statusta.
Kummien hyödyntäminen sukututkimuksessa on Suomessa kärsinyt puhtaaksikirjoitettujen historiakirjojen käytöstä (lue: minä olen ollut niin laiska, että olen käyttänyt ainoastaan kopioita). Porista on Hiskiin onneksi syötetty myös kummitietoa ja niiden avulla sain ajoitettua melko tarkasti erään avioliiton, jonka vaimo esiintyi ensin kummina neiti-ihmisenä ja sitten rouvana. Ja samalla sain tietää, että hän vaikutti Porissa kyseiseen aikaan, mikä ei myöskään näkynyt muista peruslähteistä.
Olipahan emännällä kerrankin vapautus kaikesta työstä reiluksi kuukaudeksi. Kotona piti kylläkin pysyä.
Alkuillasta minulla oli tilaisuus kuulla Esko M. Laineen mielenkiintoinen esitys kummisuhteista. Siitä opin, että 1500-luvulla kummeilta vaadittiin kohtuullista käytöstä ja kasteen todistamista. 1600-luvulla kristinuskon osaamista ja opettamista.
Kummiuden sosiaaliset piirteet korostuivat 1700-luvulla, erityisesti kaupungeissa, joissa kummivalinnoilla rakennettiin suhteita ja sosiaalisen nousun aineksia. Helsingissä vapaudenajalla valtaporvarien lapsilla oli tyypillisesti 7 kummia, joista kaksi naista ja kaksi miestä edustivat korkeinta mahdollista statusta.
Kummien hyödyntäminen sukututkimuksessa on Suomessa kärsinyt puhtaaksikirjoitettujen historiakirjojen käytöstä (lue: minä olen ollut niin laiska, että olen käyttänyt ainoastaan kopioita). Porista on Hiskiin onneksi syötetty myös kummitietoa ja niiden avulla sain ajoitettua melko tarkasti erään avioliiton, jonka vaimo esiintyi ensin kummina neiti-ihmisenä ja sitten rouvana. Ja samalla sain tietää, että hän vaikutti Porissa kyseiseen aikaan, mikä ei myöskään näkynyt muista peruslähteistä.
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Kyllä Satakunnastakin siirtolaiseksi lähdettiin
Sunnuntaina mainitsemassani haastattelussa Mauri Kunnas totesi ”Koiramäen Tuomaskin on jo pitkään ollut lähdössä kullankaivajaksi, mutta ei se ole vielä päässyt minnekään lähtemään.” Satakuntalaisesta maisemasta, kuten Koiramäeltäkin, lähdettiin siirtolaiseksi. Määrät olivat pienempiä, joten ovat lähes unohtuneet Pohjanmaan käsitteeksi muodostuneen muuttoliikkeen sivuun.
Kokosin jokin aika sitten Ancestry.com:in ”perhepuuksi” Kokemäeltä Amerikkaan lähteneitä Siirtolaisuusinstituutin ja Ancestryn lähteiden perusteella. Tutkimusinto laantui, kun mummoltani kuulin, että osa tuli takaisin (minkä ei kylläkään olisi pitänyt olla uutinen) ja tajusin, että selviteltävää olisi pitkälle 1900-luvulle.
Mutta kokoelmani jäi paikalleen ja tässä kuussa sain tiedustelun Josefiina Linterin Amerikkaan lähteneen pojan jälkeläiseltä. Koska en ollut tehnyt mitään tutkimusta kirkonkirjojen parissa en valitettavasti voinut antaa hänelle valmiita tuloksia. Mutta sain itse tietää, että Aarne Severi Linterin kolmesta pojasta 2 elää päälle 70-vuotiaina.
Kokosin jokin aika sitten Ancestry.com:in ”perhepuuksi” Kokemäeltä Amerikkaan lähteneitä Siirtolaisuusinstituutin ja Ancestryn lähteiden perusteella. Tutkimusinto laantui, kun mummoltani kuulin, että osa tuli takaisin (minkä ei kylläkään olisi pitänyt olla uutinen) ja tajusin, että selviteltävää olisi pitkälle 1900-luvulle.
Mutta kokoelmani jäi paikalleen ja tässä kuussa sain tiedustelun Josefiina Linterin Amerikkaan lähteneen pojan jälkeläiseltä. Koska en ollut tehnyt mitään tutkimusta kirkonkirjojen parissa en valitettavasti voinut antaa hänelle valmiita tuloksia. Mutta sain itse tietää, että Aarne Severi Linterin kolmesta pojasta 2 elää päälle 70-vuotiaina.
Tytöt vieraissa paikoissa 1600-luvulla
Jos ovat naiset useimmiten hukassa historian lähteissä, niin vielä pahemmin naimattomat neidit. Mitä säätyläisten tyttäret tekivät ennen avioliittoaan?
Catharina Hacksin, porvarin tyttären, ruumissaarnan elämänkertaosuudessa todetaan
Catharina Hacksin, porvarin tyttären, ruumissaarnan elämänkertaosuudessa todetaan
"Sijtte laitti Her Räntmestari hänen Stockholmijn, enämmän hywiä tapoja oppimaan, ja siellä Palweluxeen joutui siehän Aican, sen Suuri sucuisen Frökenän F. MARGETA Wrangelin tygö, josa hän oli vscollinen ja nöyrä, tehden mitä hänen tuli, ja oli sinä Palweluxes, ainoastans 2 Ajastaika, erinomaisest sensyyn tähden, että Jumala hänen edescatzoi siehen P. Awioskäskyn Anno 1666 . 19 . päiwänä Heinä Cuusa; Sen Hywästi cunnioitetun ja Hywinoppenen Herr JACOB COLLINuxen tämän culuisan Vskelan Pitäjän Hywinvskotun Kirkoherran cansa"
Ja kaimalleen Catharina Barckille:
"Sitte oli hän racasten Wanhembains tykönä Ajastajan. Wuonna 1680 . on hän hywinmainittuin Wanhembains Tahdost mennyt Stockholmijn, ja cohta joutunut palweluxeen, muinen Wapasucuisen Herran Erich Ährensköldin tygö, joca siehen Aican Cuningal:da Maijestetildä tuli asetetuxi Ståthållarixi Calmarijn, on tämä meidän Sisar wainajam händä sinne seurannut, palwellen händä uscollisest puolentoista Ajastaica: Ja nijncuin hänelle ikäwäxi näkyi olla nijn caucana wieralla Maalla, cusa ei hän mitän Sanomita omaisistans saanut, on hän Wuonna 1682 . tullut Calmarista tacaisin Stockholmijn, aiwoituxes anda siellä itzens johonguun cunnialliseen Palweluxeen."
Vastaavia tietoja on poimittu Riitta Pylkkäsen Barokin pukumuoti Suomessa 1620-1720 –kirjaan (s. 274-275):
- Eräs porvaristyttö matkusti 1635 Turusta Tukholmaan oppimaan korukirjontaa. Hän viipyi siellä 51 viikkoa ja joutui maksamaan 4 taaleria viikolta korvaukseksi.
- Uskelan kirkkoherran tytär Kaarina palveli Vuorentaan kartanossa neiti Karin Hornin kamarineitona 1653.
- Turun hovioikeuden asessorin Erik Rosendahlin tytär Anna palveli sotamarsalkka Kustaa Eevertinpoika Hornin rouvan Maria Silfverhielmin kamarineitona vuonna 1668.
- Rykmentinkirjuri Antti Laurinpoika taas lähetti 1672 tyttärensä kahdeksi vuodeksi Riikaan kenttäpappi Jeremias Gregori Raumstadiuksen perheeseen oppiin.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Mediakatsaus
Torstain Hesarin promon perusteella älysin mennä kuuntelemaan Studia Humaniora –sarjan esitelmän keskiajan kansainvälisestä Suomesta. Tuomas Heikkilä osoittautui edustavaksi esiintyjäksi, papukaijamerkki kauniista kalvosetistä.
Esityksen sisällöstä en saanut paljoa (uutta) irti. Muistiinpanoihini tuli merkittyä, että Pyhän Henrikin sarkofagin kuvia esiteltiin suomalaisena historiakäsityksenä, mutta eikös se tehty ulkomailla? Eli kuului paremminkin samaan sarjaan toisella kalvolla näytetyn italialaisen lihaksikkaan ja ohutvaatteisen Lallin kanssa. Pyhän Henrikin legendan esitelmöitsijä sanoi levinneen laajalle alueelle, mutta kalvon kartalla viivat kulkivat Suomesta Ruotsiin – ei yhtään käsikirjoitusta Baltiassa?
Heikkilän mainitsemasta keskiajan pergamenttifragmenttien tutkimusprojektista voi odottaa lähitulevaisuudessa (?) lisätietoa Suomen kirjallisen kulttuurin kehityksestä. Talouselämän (16/2009) haastattelema Mauri Kunnas taas tuottaa tuoretta kirjallisuutta. Omien sanojensa mukaan ”Minulla on jo vuosia pyörinyt mielessä tehdä lapsille Suomen historia. Kai se on kohta tehtävä.” Varma lukija ilmoittautuu.
Yliopisto-lehdessä (4/2009) käsiteltiin yksityisyydensuojan ja sananvapauden asioita, joita suku- ja historiantutkijatkin joutuvat miettimään. Tutkijatohtori Päivi Tiilikan tiivistys Ruusunen-Vanhanen jutusta : ”Yksityisyyden loukkaamisessa oleellista ei ole esitetyn tiedon loukkaavuus vaan tiedon esittämisen loukkaavuus”. Arkistoaineksen kontekstissa kysymykseen ”Mitä voi tendä, jos löytää itsensä muisteloista, jota ei tahtoisi laajemman lukijakunnan silmiin?” sosiaalipolitiikan dosentti Anni Vilkko vastaa ”Voi ottaa yhteyttä kirjoittajaan ja pyytää häntä muuttamaan tekstiä tai ottamaan kohdan pois. Jos kirjoittaja on kuollut, tekstiä ei enää voi muuttaa.”
Viestivät päät Hietalahden kauppahallilta, siksi että satuin ne äskettäin kuvaamaan:
Esityksen sisällöstä en saanut paljoa (uutta) irti. Muistiinpanoihini tuli merkittyä, että Pyhän Henrikin sarkofagin kuvia esiteltiin suomalaisena historiakäsityksenä, mutta eikös se tehty ulkomailla? Eli kuului paremminkin samaan sarjaan toisella kalvolla näytetyn italialaisen lihaksikkaan ja ohutvaatteisen Lallin kanssa. Pyhän Henrikin legendan esitelmöitsijä sanoi levinneen laajalle alueelle, mutta kalvon kartalla viivat kulkivat Suomesta Ruotsiin – ei yhtään käsikirjoitusta Baltiassa?
Heikkilän mainitsemasta keskiajan pergamenttifragmenttien tutkimusprojektista voi odottaa lähitulevaisuudessa (?) lisätietoa Suomen kirjallisen kulttuurin kehityksestä. Talouselämän (16/2009) haastattelema Mauri Kunnas taas tuottaa tuoretta kirjallisuutta. Omien sanojensa mukaan ”Minulla on jo vuosia pyörinyt mielessä tehdä lapsille Suomen historia. Kai se on kohta tehtävä.” Varma lukija ilmoittautuu.
Yliopisto-lehdessä (4/2009) käsiteltiin yksityisyydensuojan ja sananvapauden asioita, joita suku- ja historiantutkijatkin joutuvat miettimään. Tutkijatohtori Päivi Tiilikan tiivistys Ruusunen-Vanhanen jutusta : ”Yksityisyyden loukkaamisessa oleellista ei ole esitetyn tiedon loukkaavuus vaan tiedon esittämisen loukkaavuus”. Arkistoaineksen kontekstissa kysymykseen ”Mitä voi tendä, jos löytää itsensä muisteloista, jota ei tahtoisi laajemman lukijakunnan silmiin?” sosiaalipolitiikan dosentti Anni Vilkko vastaa ”Voi ottaa yhteyttä kirjoittajaan ja pyytää häntä muuttamaan tekstiä tai ottamaan kohdan pois. Jos kirjoittaja on kuollut, tekstiä ei enää voi muuttaa.”
Viestivät päät Hietalahden kauppahallilta, siksi että satuin ne äskettäin kuvaamaan:
Suomesta sunnuntaiksi kuvia
Näkymä Porvooseen on ajoitettu 1820-luvulle.
Knutsonin kuva vuonna 1873 julkaistussa kirjassa Matkustus Suomessa
Into Inhan valokuva on julkaistu vuonna 1896 kirjassa Finland i bilder = Suomi kuvissa = La Finlande pittoresque.
Tie Porvooseen kuvattuna kirjassa A. Brunou: La Finlande (1899)
Knutsonin kuva vuonna 1873 julkaistussa kirjassa Matkustus Suomessa
Into Inhan valokuva on julkaistu vuonna 1896 kirjassa Finland i bilder = Suomi kuvissa = La Finlande pittoresque.
Tie Porvooseen kuvattuna kirjassa A. Brunou: La Finlande (1899)