lauantai 25. maaliskuuta 2023

Pappilan karhu

Kesyjen karhujen trilogian kolmantena osana Alpo Noposen tosikertomuksena Joulupukki-lehdessä 1902 julkaistu kertomus Mirska. (Aiemmat osat: Kesyjä karhuja ja Kesy karhunpentu Kytäjän kartanossa)

Mirska oli karhun lapsi. Hän oli kotoisin Karjalan itärajoilta, kuten hänen nimensäkin ilmoittaa. Erään pitäjän herrat olivat sen tuoneet sieltä pienenä pentu vuhkurana. Se sai asua pappilan pirtissä eräässä karsinassa uunin luona. Siellä sillä oli hyvin lämmin olla, varsinkin kun sen oma karvainen turkki alinomaa vahveni ja tiivistyi. 

Pappilan asukkaista tulisille tutuimmaksi kaksi henkeä: piika Katri, joka toi sen takimaisille nystyrähampaille kaikellaista hienontamista ja kirkkoherran poika Samuli, joka seurasi aina Katrin muassa ja jäi sitten karsinan laidalta katselemaan Mirskan pyörähdyksiä ja kuperkeikkoja. Parhaimmat herkkupalansa saikin Mirska Samulin kädestä. Samuli rakasti Mirskaa. Jos hän sai äidiltään makean tortun, katkasi hän siitä puolet karhun pojalle. Mutta hyvä äiti antoikin niitä tavallisesta kaksi, niin ettei makeisia tarvinnut katkoakaan. Mirska puolestaan osotti kiitollisuuttaan. Kun Samuli lähestyi karsinaa, alkoi se heti iloisesti mylläköidä ja kohosi sitten takatassuilleen pappilan pojan eteen. Silloin sen suuhun aina jotakin hyvää pistettiin. 

Kesän tullen oli Mirska niin perehtynyt ihmisiin, että se saatettiin karsinastaan vapaaksi päästää. Se juosta vähkyröitsi Samulin jälestä pihamaata pitkin polkien tannerta leveillä jalkapohjillaan. Ja kun Katri meni liiteriin halkoja noutamaan, niin Mirskakin mennä vihkasi sinne, tempasi halon tahi kaksi ja kantoi ne keittiöön Katrin jälestä. 

Karhun poika tuli pian tutuksi koko kylässä. Sen kaulaan pantiin vahva side, johon kiinnitettiin hihna. Siitä talutettiin Mirskaa kylän läpi. Kun se milloin irti pääsi, saattoi se juosta joksikin ajaksi piiloon, mutta palasi jälleen. Eräänä pyhäpäivänä kipasi se tikapuita myöten kirkon katolle, jolloin koko kirkkoväki sitä katsoa töllisteli eikä muistanut kellojen soidessa saarnaa kuulemaan lähteä, ennen kuin Mirska saatiin houkutelluksi pois Herran huoneen harjalta. 

Samulin ja Mirskan ystävyys jatkui koko kesän. Kun Samuli seisoi onkivapa kädessä rantakivellä kaloja pyytämässä, istui Mirska uskollisesti ystävänsä luona ja vartioitsi nurmelle heitettyjä hyppiviä ahvenia, etteivät ne päässeet jälleen veteen ponnahtamaan. Yhdessä he myöskin kävivät marjassa. Näillä retkillä osotti Samuli paljon suurempa itsensäkieltämistä kuin Mirska; sillä hän poimi marjat tuokkoseen ja vei ne kotiin, mutta Mirska pisti kaikki heti karvaiseen suuhunsa. Sitten keikahtivat asiat sille kannalle, että Samulikin joutui poimimaan marjoja Mirskan suuhun.


Samulilla oli kaunis pallo. Hän leikki sillä usein pappilan pihalla. Mirska oli mukana ja juoksi pallon jälestä. Monta kertaa tähtäsi Samuli pehmeällä pallollaan Mirskaa; tämä väliin hypätä loiskautti syrjään, väliin taas karahti pystyyn ottaen muksun leveään rintaansa. Molemmat pojat innostuivat leikistä ja jatkoivat sitä väsymykseen ja helteeseen saakka. Kerran sattui pallo kirpoamaan pihan reunassa olevan yksinäisen aitan katolle ja jäi sinne räystäslaudan taakse. Samuli koetti pudottaa sitä pitkällä puulla, mutta se ei onnistunut. Tikapuita ei katolle ollut. Samuli katseli mielipahoillaan suosittua leluaan, jota ei hän voinut käsiinsä saada. Silloin kuulee hän rapinaa aidan salvamesta. Hän katsahtaa sinne. Mirska siellä kapuaa katolle. Se pääsikin sinne onnellisesti, tulee räystäälle pallon luo ja viskaa oikealla etutassullaan pallon alas. Mutta silloin rusahtaa mädännyt kattolauta, keikahtaa ylös, ja Mirska pudota mätkähti laudan kanssa seinävierellä olevaan kivikkoon. Samuli ei ollut ennen koskaan kuullut ystävänsä suusta sellaista mörähdystä kuin nyt kuuli. Hän riensi taputtamaan Mirskan karvaista turkkia. Elukka jatkoi murisemistaan, nousi sitten ja lynkkysi kolmella jalalla tavalliseen makuupaikkaansa. Toiseen takajalkaan oli pudotessa pahasti koskenut. 

Mirska ei voinut päiväkausiin liikkua paikaltaan. Samuli suri, että ystävä sai kärsiä kipua hänen tähtensä. Hän koetti kaikin tavoin lieventää karhunpennun kipuja. Hän kantoi sen syötäväksi, mitä parasta taisi ja keräili marjoja sille. Hyvä oli niin ollen elukan sairastaa; ennen pitkää se paranikin täydellisesti ja kisaili jälleen kumppaninsa kanssa.


Syksyllä täytyi ystävyksien erota. Samuli lähetettiin kaupungin kouluun. Kumppanin mentyä tuntui Mirskasta elämä sangen ikävältä. Hän oli jo kasvanut niin suureksi, että oudot eläimet ja lapset häntä pelkäsivät. Lähellä oli kansakoulu. Siihen saapui poikia läheisistä kylistä. Ne kävivät Mirskaa katsomassa. Mutta ne lähestyivät häntä arasti osotellen häntä sormellaan ja jotkut kepilläkin. Kukaan ei Samulin lailla saapunut häntä ystävällisesti turkkiin taputtelemaan, ei kukaan antautunut leikkiin hänen kanssaan. 

Eräänä syyspäivänä kokoontui taas joukko kansakoulupoikia hänen ympärilleen. Ne ojentelevat häneen sormiaan, jotkut matkivat hänen mörähdyksiäänkin. Pojat pysyttelivät kuitenkin kohtuullisen kaukana, mutta takimaiset tyrkkivät edessä olevia lähemmäksi Mirskaa. Mirska päätti vihdoin hänkin puolestaan alottaa leikin, syöksyi kiivasti poikajoukkoon ja tempasi yhden pojan kiinni. Kun toiset alkoivat kauheasti kirkua, suututti se karhua, niin että se paiskasi pitelemänsä pojan sangen voimakkaasti maata kohden ja alkoi häntä siinä vanuttaa. 

Poikain huudon kuultuaan kiiruhtivat aikaihmiset paikalle ja koettivat houkutella Mirskaa pois pojan kimpusta. Kun houkutukset eivät auttaneet, lyötiin nuorta karhua. Silloin heräsi siinä pedon luonne. Se alkoi vihaisesti mylviä ja yritti karata lyöjän päälle.

Mirska otettiin nyt miesvoimalla kiinni ja sidottiin lujilla köysillä pappilan päärakennuksen seinustalla olevaan pylvääseen. Tästä vankeudesta sen mieli enemmän ärtyi. Kun päivällä ei muistettu sille ruokaa toimittaa, särki se keskiyöllä lähellä olevan kuistin lasiset seinät. Kuistissa säilytettiin maitoja ja muita ruokia. Mirska ne söi tahi muuten lahmasi. Rangaistukseksi sulettiin hänet vanhaan tyhjään riiheen, johon hänelle annettiin niukalta ruokaa, ja jossa hän makasi yli talven kämmen suussa. Kun häntä keväällä yritettiin sieltä irti laskea, karkasi hän ensiksi lähellä olevan hiehon päälle. Silloin hän sai kuolettavan luodin otsaansa. 

Syntyperäinen valtaan päässyt raju luonne vei Mirskan turmioon. Samuli suri syvästi ystävänsä kovaa kohtaloa.

Ei kommentteja: