maanantai 13. maaliskuuta 2023

Miten löydetään Kajaanin vankilan päällikkö?

Viikonloppuna hain blogiin sisältöä eräästä omaelämäkerrasta, josta löytyikin mielenkiintoinen sivukohtalo. Mutta naisen yhdistäminen kirkonkirjoihin tai muihin lähteisiin tuotti haastetta. Onnekseni hän ilmaantui tarinaan toistamiseen "Kajaanin vankilan päällikön vaimona". Ei tarvitsisi kuin löytää kyseisen ajankohdan viranhaltija...

Selaimen tallettama historia kertoo, että aloitin etsinnän Kajaanin rippikirjoista ajatuksella/oletuksella, että päälliköllä olisi virka-asunto vankilan yhteydessä. Hakemistoista kaupungin tai maaseurakunnan puolelta ei kuitenkaan hypännyt vankilaa silmille. 

Seuraavaksi kokeilin Kansalliskirjaston digitoinneissa hakua "Kajaanin lääninvankila" tietämättä oliko Kajaanin vankila lääninvankila. Ei ollut. "Kajaanin vankila" tuotti joitakin tuloksia, mutta ei mainintoja viranhaltijoista tai tarkemmasta maantieteellisestä sijainnista.

Sitten onniarvoon googlasin "kajaanin vankilan päällikkö" ja "kajaanin vankila 1800-luku" ja sain ison joukon sivuja Kajaanin linnasta, mikä ei auttanut mitenkään. Tuli mieleen, että viranhaltija voisi olla mainittuna Valtiokalenterissa, mutta puolihuolimattoman haun perusteella niitä ei ole digitoitu asianomaiselta ajalta. 

Palasin alkuperäiseen "strategiaani" ja kävin läpi Kuopion kaupungin henkikirjaa yhdeltä vuodelta. Kuten olin arvellutkin, laitokset erottuivat, mutta vankilaa ei näkynyt. 

Takaisin googlaukseen, joka vihdoin tuotti Rikosseuraamuslaitoksen sivun, josta selvisi, että Kajaanissa oli kihlakunnanvankila. Haku "Kajaanin kihlakunnanvankila" Kansalliskirjaston digitoinneissa tui esiin Kajaanin lehden 13.5.1908 uutisen, jossa "Kajaanin kihlakunnanvankilan päällysmies" oli "pormestari F. K. Hyöty". Tämä kuullosti liian arvokkaalta aviomieheksi hakemalleni naiselle. Olin jo tätä ennen ottanut huomioon mahdollisuuden, että muistelman päällikkö voi todellisuudessa olla joku alempi positio. Mutta kun jostain pitäisi saada kiinni jotain henkilökuntaa...

Googlaus "Kajaanin kihlakunnanvankila" tuotti linkin Raili Kauppilan kirjaan Kartanonomistajien Kajaani. Se ei ollut enää verkossa luettavissa, mutta tuloslistan pätkä "Kajaanin vankilan vahtimestari ja kaupunginvouti Jaakko Pääkkönen" antoi uuden hakutermin Kansalliskirjaston digitointeihin. Henkilönimellä hakien Kaiku 15.5.1892 kertoi, että "Kajaanin kruununlinnan päällikkö Jaakko Pääkkönen" oli tuomittu sakkoon ja virkansa menettäneeksi. Hän ei siis ollut päällikkönä muutamaa vuotta myöhemmin, mutta tekstistä sain taas uuden hakutermin. Sillä selvisi Kaiusta 12.12.1892, että "Kajaanin kruununvankilan vahtimestariksi, entisen eron saaneen vahtimestari Pääkkösen sijaan, on läänin kuvernööri vankeinhoitohallituksen ehdotuksesta nimittänyt täkäläisen läänin vankilan vartian Matti Kemppaisen."

Tämä oli erittäin lupaava tulos, sillä muistelma oli jättänyt hakemani naisen yhdessä vaiheessa Ouluun. Matti Kemppaisen nimellä ja lisätermeillä Kansalliskirjaston digitoinneissa hakien löytyi Kainuun sanomista 14.7.1931 sekä kuolinilmoitus että lyhyt elämäkuvaus, joka kertoi Kemppaisen (s. 5.2.1865 Sotkamo) olleen vankilan vahtimestarina vuoteen 1928 eli hyvin todennäköisesti hän oli oikea mies.

Kuolinilmoituksen vuosiluvuilla vahvistettu googlaus tuotti lupaavan osuman Myheritagen sukupuuhun, josta julkisesti näkyneen osittaisen tiedon perusteella Matti oli mennyt naimisiin vuonna 1891 ja vaimonsa syntynyt muistelmaan sopineena vuonna sopivassa seurakunnassa. Vaimon tyttönimeä käyttäen avioliiton paikaksi vahvistui sanomalehden kuulutusilmoituksella Oulu eli pääsin vihdoin ja viimein kirjoittamaan muistelman tarinaa auki lisälähteiden vahvistuksella.

Tällä kirjoituksella halusin dokumentoida yhden esimerkin sekä digitoidun materiaalin mahdollisuuksista että niiden käytön vaatimasta sitkeydestä. Kaikki tieto ei löydy yhdellä haulla ja samalla tavalla. 

Ei kommentteja: