"Joutui luopumaan kartanostaan"

Jokioisten kartanon Wikipedia-sivulla kerrotaan menestystarinan omaisesti

Kartanon suuruuden aika alkoi 1752 kun kapteeni Reinhold Johan Jägerhorn osti kartanon, se käsitti tuolloin noin puolet silloisesta Jokioisten neljänneskunnasta, jota myöhemmin ruvettiin kartanon mukaan kutsumaan Jokilääniksi. Jägerhorn kasvatti maaomistuksiaan niin, että kartano lopuksi kattoi lähes koko Jokioisten neljänneskunnan, noin 32 000 hehtaaria. Jokioisten 1750-luvun alussa rakennettu hienoteräinen saha oli Hämeessä lajiaan ensimmäisiä. Jägerhorn joutui kuitenkin luopumaan kartanostaan vuonna 1773.

Jägerhornin Wikipedia-sivulla  myös Ruotsinpyhtään (oik.Tammelan Haudankorvan?) Viksbergin omistus päättyy vuonna 1773, mutta missään ei näy selitystä sille, miksi tiloista piti "luopua".

Todennäköinen syy hahmottuu ajan sanomalehdistä. Posttidningar kertoi 29.1.1767, että Jägerhorn oli tarjonnut suurimman summan eli voittanut tarjoushuutokaupan raha-arvonnan järjestämisestä Trollhättanin sulun rakentamisen hyväksi. Mies siis kaipasi lisätulon lähdettä. Yritys ei kuitenkaan ollut kovin onnistunut, sillä 8.2.1768 Posttidningar mainitsee Jägerhornia vastaan nostetun oikeusjutun ja 1.12.1768 kertoo Jägerhornin luopuneen raha-arvonnan hoitamisesta.

Kiistaton todiste Jägerhornin rahanpuutteesta on Posttidningarin ilmoitus 22.12.1768 valtionpankin panttihuutokaupasta 15.3.1769. Kaupan oli Jokioisten rälssisäteri, 20-teräinen sahamylly, viljamylly ja kymmeniä alustalaistiloja, joiden listaus venytti tekstin varsin pitkäksi. Omaisuuden arvoksi arvioitiin 879213 taalaria ja 12 äyriä. Ilmoitus toistettiin ainakin 26.1.1769 ja 20.2.1769, mutta joko Jägerhorn sai maksujaan hoidettua tai ostajaa ei löytynyt.

Lyhyempi ilmoitus Posttidningarissa 31.7.1769 paljastaa, että Jägerhorn oli saanut kauppaneuvos Jacob af Forsellesilta 46000 taalarin lainan, jonka pantteina olivat Pyhtään Tesjoen rusthollit Storby ja Qvarnby. Forsellesin kuolinpesän selvityksen yhteydessä rusthollien arvo piti määritellä ja ilmoitus liittyi toimenpiteesen.

Jägerhornin maksut valtionpankkiin eivät kulkeneet vaaditulla tavalla, sillä Posttidningarissa 10.9.1770 ilmoitettiin 14.11.1770 järjestettävästä panttihuutokaupasta, jossa omaisuuslista arvoineen oli sama kuin edellisellä kerralla. Ilmoitus toistettiin ainakin 5.11.1770 ja 12.11.1770. Edelleen tilojen omistus jäi Jägerhornille.

Samanlainen panttihuutokauppa todennäköisesti järjestettiin 27.3.1771, sillä siitä ilmoitettiin vielä kaksi päivää aiemmin. Vähintään neljättä kertaa pankki kauppasi samoja pantteja 30.5.1772, mistä ilmoitettiin ainakin 16.4.1772 ja 21.5.1772. Ne olivat jälleen kaupan 3.2.1773, mikä selviää ilmoituksista 16.11.1772, 4.1.1773 ja 28.1.1773. Mahdollisesti viimeisestä huutokaupasta, joka piti järjestää 14.4.1773, ilmoitettiin 15.3.1773. 

Panttihuutokauppailmoituksissa ei mainita Jägerhornin nimeä, mutta eiköhän ainakin aatelisille lehden lukijoille ehtinyt viidessä vuodessa tulla selväksi kuka oli talousvaikeuksissa. Lehteä taisivat lukea myös kaikki potentiaaliset rahoittajat. 

Wikipedia-sivu jättää Jokioisten omistukseen aukon vuoden 1773 jälkeen. Georg Haggrén kirjoittaa Ernst Gustaf von Willebrandista (1751-1809) Kansallisbiografiassa, että "Viimeistään 1770-luvun puolivälissä von Willebrand asui vakituisesti Tammelassa ja hoiti setänsä omistaman Jokioisten kartanon asioita. Samalla hän luultavasti suoritti kartanon puolesta ratsupalvelusta. Von Willebrand osti Tammelan Haudankorvan Viksbergin 1780-luvun alussa ja Jokioisten suuren kartanon 1791."

Vastaaviin epäselvyyksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin olen törmännyt aiemminkin kartanoiden kohdalla, vaikka niiden voisi luulla olevan parhaiten selvitettyjä. Reinhold Johan Jägerhorn kuoli vuonna 1790 eli perukirjansa kertoisi omistustilanteen tuolloin. Mutta asiakirja taisi kärähtää 1827 Turun palossa.