Ylioppilaslehdestä kopsaamilleni Gunnar Suolahden metodiopeille löytyi jatketta hieman yllättävästä paikasta eli lehden Päiväkirja reunahuomautuksina, joiden lähteenä "Gunnar Suolahti historian metodiopin luennollaan".
- Kehitys ei kulje harkinnan mukaan, vaan sen kulku on epämääräistä, vaaranalaista. - Päiväkirja 2/1934
- Poroporvari on ennakkoluulojen saartama. Hän ei tunne tarvetta rikkoa niitä. - Päiväkirja 2/1934
- Kehitys ei riipu yksinomaan siitä, mitä on ennen luotu, vaan myöskin siitä, mitenkä se omaksutaan. - Päiväkirja 2/1935
- Nero unohtaa itsensä luovassa työssään, poroporvarin oma itse on hänen toimintaansa tärkeämpi. - Päiväkirja 8/1935
- Kehitys sisältyy ihmisluontoon. (...) Jokainen sukupolvi vie eteenpäin edellisten sukupolvien työn. Saavutukset eivät kuitenkaan periydy koneellisesti, vaan aina muuttuen. - Päiväkirja 5/1936
Mahdollisesti sitaatit oli kerännyt Maija Juvas, joka Huomioita-artikkelissa (Päiväkirja 3/1938) toteaa
Meidän hyvin kunnioitettu historian tutkijamme professori Gunnar Suolahti sanoi ainakin kerran eräässä keskustelussa —ehkä muissa yhteyksissä useamminkin — tulleensa siihen tulokseen, että historian tutkimiseen tarvitaan taiteellista kykyä, muuten se ei onnistu.
Gunnar Suolahti siis katsoi, että tarvitaan taiteellista kykyä juuri totuuden löytämiseen.
Ja lisäksi
Saman keskustelun kuluessa, jota tässä olen muistellut, professori Suolahti sanoi tähän tapaan : »Jos ei tutkimustyö jollain tavalla liity maailmankatsomuskysymyksiin (siis kokonaiskatsomukseen), niin se on käsityötä.» — Tässä lausunnossa on spesialismi asetettu omalle paikalleen.
Käsityö on tietysti paljon helpompaa ja varmempaa tehdä kuin tutkimus.
Löydös innoitti lisähakuihin ja Uusi Suometar 25.11.1916 tarjosi Historiallisen yhdistyksen kokousselostuksen. Keskustelussa
Tri G. Suolahti yhtyi mielihyvällä alustajan mielipiteeseen erikoisen metodillisen kouluutuksen tarpeellisuudesta. Sillä tavalla pääsevät opiskelijat perehtymään historiaan. Ei ole tarkoitus, että ahdetaan päähän asiatietoja ilman syvempää tietoa. Bernheimin teos on kovasti systematisoitu ja sen takia raskas, mutta opettaja voi selityksillä helpottaa opiskelua. Historian metodilliset kysymykset ovat yhteiset aikakausille ja sen takia ei ole väliä, mistä esimerkit ovat.
Bernheimin teoksella lienee tarkoitettu jotain editiota Ernst Bernheimin kirjasta Lehrbuch der historischen Methode (1889). Esimerkiksi vuoden 1908 painoksen yli 800 sivua on verkossa luettavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti