maanantai 28. marraskuuta 2022

Helmi-mummoni lapsuuden digitaalisia rippeitä

Kuva kesäleiriltä.
Helmi Kyläkoski oikealla.
Maaliskuussa 2013 kuollut Helmi-mummoni olisi tänään täyttänyt 100 vuotta. Omassa lapsuudessani mummo oli läsnä arjessa ja pidimme yhteyttä myös Kokemäeltä muutettuani. Älysin jopa toisinaan kysellä lapsuudestaan ja äänittääkin yhden keskustelun.

Mutta jos lähtisin nyt tyhjästä ja nojautuisin Kansalliskirjaston digitointeihin?

Lähes kaikki osumat koskevat maatalouskerhotoimintaa. Syntyy kuva ahkerasta suorittajasta, mikä ei ole kaukana persoonallisuudesta, jonka minä tulin tuntemaan.

Satakunnan Kansa 27.8.1932: Noormarkun maatalouskerholaiset opintoretken Kokemäelle. Käytiin "Kalle ja Helmi Kyläkosken sekä Heikki ja Ester Alavuon vihannespalstoilla. Kummassakin nähtiin hyvin hoidetut vihannesmaat, joissa kasvillisuus oli hyvä. Oli ilahduttavaa todeta itse paikan päällä, miten nuoretkin pystyvät, tahtovat ja oppivat maata viljelemään ja kirjanpidollisesti sen taloudellisen hyödyn näyttämään."

Kuntalainen 20.10.1932 & Satakunnan Kansa 18.10.1932 & Lailli 18.10.1932: Maatalouskerholaiset esittelivät tuotteitaan näyttelyssä. Helmin isoveli Kalle sai ensimmäisen luokan palkinnon sikurista ja pellavasta ja Helmi toisen luokan palkinnon vihanneksista.

Lalli 9.9.1933: Kokemäen maatalouskerho järjesti tytöille "ruuanlaitto- y.m. kursseja" ja Helmi mainitaan Tulkkilan koulupiirin kaksipäiväisen kurssin oppilaana.

Kuntalainen 5.10.1933 & Satakunnan Kansa 3.10.1933 & Lalli 3.10.1933: Kokemäen maatalouskerhojuhlassa oli 120 kerholaisen tuotenäyttely. Ensimmäisen luokan palkittuihin kuuluivat Helmi ja veljensä Kalle. Pikkuveli Veikko sai toisen luokan palkinnon. Helmi sai lisäksi yleismerkin, sillä oli kuulunut kerhoon 2 vuotta.

Kuntalainen 27.9.1934 & Lalli 25.9.1934 & Satakunnan Kansa 25.9.1934: Maatalouskerholaisten näyttelyssä Kalle sai ensimmäisen luokan palkinnon ja Helmi ja Veikko toisen luokan palkinnot,

Kuntalainen 22.11.1934 & Satakunnan Kansa 20.11.1934 & Lalli 20.11.1934: Maatalouskerholaisten juhlassa Kalle sai ansiomerkin viiden vuoden kerholaisuudesta. Ensimmäisen luokan palkintoja jaettiin 85 ja hopeaisen teelusikan saivat Kalle, Helmi ja Veikko. Veikko sai myös yleismerkin 2 vuoden kerhossa olosta.

Satakunnan Kansa 29.5.1938: Helmi mainitaan Kokemäen yhteiskoulun keskikoulun kurssin suorittajien listassa.

Satakunnan Kansa 9.7.1938: Helmi on yksi kolmesta, jotka ottavat vastaan ilmoittautumisia seurakuntalaisnuorten matkalle Reposaareen.

(Kalle, jota oli kasvatettu Kyläkosken seuraavaksi isännäksi, kaatui jatkosodan alussa 19.7.1941 eli kantakorttinsa on digitoitu. Mummoni lottamerkkihakemuksen sain arkistossa eteeni.)

Ei kommentteja: