torstai 11. marraskuuta 2021

Helsingin kaupunginarkistosta (4/5)

Neljäs osa, joten korkea aika opetella jotain uutta. Juha Vuorela on eilen mainitun perukirjaesittelyn lisäksi tehnyt myös videon Kunnallisverojen kantokirjoista, joihin en ole koskaan koskenut. Esittelyn perusteella Rahatoimisto. Kunnallisverojen kantokirjat anti ei merkittävästi eroa henkikirjoista.

Varmuuden vakuudeksi yritin etsiä Töölön asukkaat varhaisimmasta eli vuodelta 1875. Koska kirjat oli palasteltu kertoen pelkät sivunumerot, piti avata kaksi isoa pdf:ää ennen Taipaleen löytymistä. 


Ainakin voi sanoa, että Maria Causélla oli isommat veroäyrit kuin pajakisällillä?

Vuorela ei maininnut, että kantokirjoihin on myös rekisterit vuodesta 1886 alkaen. Testaushaku:

Samalle sivulle osui kaksi "tuttua": Carolina Emilia Carger ja Maria Causé. Ilahduttavasti tulkitsin merkinnän 2-14 aivan oikein: Carger löytyi 2. kaupunginosan sivulta 14. Tästä voi siis olla totista hyötyä verovelvollisten ihmisten metsästämiseen 1800-luvun lopun Helsingissä!

Henkilöhistorialliseen tutkimukseen pitäisi olla hyötyä myös Kuolleiden kortistosta osalta, sillä Mikko Kuitula markkinoi sitä FB:ssä jo iät ajat sitten todeten
Helsingin kaupunginarkisto digitoi kaupungin tilastotoimiston kuolleiden kortiston 1914–1935. Kortisto kattaa tiedot henkilöistä, jotka ovat kuollessaan asuneet, olleet kirjoilla tai kuolleet Helsingissä. Nimi- ja kuolinaikatietojen lisäksi kortteihin on kirjattu vainajan syntymäaika, ikä kuollessa, siviilisääty, kuolemansyy, ammatti tai yhteiskunnallinen asema, asuinosoite, kirjoillaoloseurakunta sekä kuolinpaikka. 

Valitettavasti Maria Causé kuoli jo vuonna 1903, joten häntä en pysty käyttämään koekappaleena. Aivan onniarvoon ihmisiä ei vaivattomasti voi hakea, sillä kortit on järjestetty vuosittain. Silkalla selailulla selvisi, että mukana on (tai voi olla) toisaalla kirjoilla olevia, jotka ovat kuolleet Helsingissä esimerkiksi sairaalassa.
 

1 kommentti:

Kari K kirjoitti...

Hyödyllisiä katsauksia, en ollut ymmärtänyt että kaupunginarkistolla on näin paljon digitoituja aineistoja. Tuo kuolleiden kortiston linkki ei muuten taida toimia.

Omaan käyttööni olin tehnyt sivun, jossa on suorat linkit muutamaan useimmin käyttämääni aineistoon ja kuolleiden kortiston osalta pieni "hakukonekin", joka helpottaa etsimistä sukunimen perusteella. Saa tätä muutkin käyttää: https://kkujansuu.github.io/hka/