Taas itse tehty 1700-luvun Ruotsin virtuaalikonffa

Edellisen virtuaalikonffan anti oli niin merkittävä, että kokosin toisen. Painotus on 1700-luvun alussa ja merellä, mutta sain silti irti väitöskirjatutkimustani avittavia ajatuksia.

Ensimmäisessä esityksessä Jim Hedlund ja Martin Ahlström keskustelivat vuonna 1702 oikeudessa käsitellystä rakkaustaiasta. Mielenkiintoinen tapaus, mutta en pitänyt tavasta, jolla menneisyyden ihmisistä puhuttiin. Ahlström jatkoi keskustelemalla Mia Nilssonin kanssa vuosien 1710-13 ruttoepidemioista. 

Huomattavasti vieraampaa asiaa oli Emma Forsbergin Den Svenska Konspirationen, joka käsitteli Ruotsin lähettilään vaiheita Englannissa 1715-1717. Poliittista historiaa, josta en niin hirvittävästi välitä, mutta Forsberg oli selkeä ja hyvä esiintyjä. Jokseenkin samoja vuosia käsitteli Åsa Karlsson otsikolla ”Spåren efter Guds fötter” – Karoliner på resa i det Heliga landet. Kuten odotinkin, kyse oli Kaarle XII:n Benderistä lähettämistä tutkimusmatkailijoista. Yllättävää oli se, että he kertoivat havainnoistaan kuninkaan lisäksi suullisesti pitkin Eurooppaa.

Samaan aikaan Ruotsissa oli joukko tuhansia tanskalaisia, venäläisiä, saksilaisia ja puolalaisia sotilaita, joihin törmäsin Helsingin ympäristössä Petter Sundia tutkiessani. Vankien suhdetta paikallisyhteisöön tutkiva Olof Blomqvist laajensi Urban Lindstedtin haastattelemana kuvaa. Samaisen Sund-tutkimuksen yhteydestä oli tuttu myös Linus Karlssonin esitelmässään Skeppen under rysshärjningarna käsittelemä aika eli venäläisten hyökkäykset varsinaisen Ruotsin rannikolle. Karlssonin fokus oli tiukasti laivoissa eikä niistä päästy kovin kauaksi teemaan kuuluneella virtuaalikäynnillä Sjöhistoriska museetissa. Karoliinisen ajan lopetti Håkan Strömbergin kirjan Allt om Karl den tolfte esittely. Ilahduttavasti hän ei väittänyt saaneensa syvällistä ymmärrystä kuninkaasta. Åsa Karlsson, Magnus Linnarsson ja Joakim Scherp keskustelivat kuninkaan kuoleman jälkeisestä tilanteesta vuonna 1720.

Vapauden ja hyödyn aikaan johdatti Gunnar Brobergin kirjaesittely Carl von Linné – mannen som ordnade naturen. Olen kyseisen tiiliskiven kantanut kirjastosta kotiin, mutta selailuni jäi vähäiseksi ja keskustelusta irtosi näin uutta. Ajan uskonnollisesta liikehdinnästä kuultiin katsaukset Gråkoltarna ja Främlingarna. Näitä seurasi lyhyitä katsauksia vuosisadan puolivälistä: Kungl. Vitterhetsakademien - Drottningens Akademi, Medalj från 1751 ja Bellman och Cajsa Warg Punsch från år 1755. Mitaliin olin törmännyt tutkimuksissani ja tehtyä punssia ei valitettavasti tarjoiltu.

Ei myöskään teetä, josta oli puhe, kun Mattias Berg selvitti Itä-Intian komppanian historiakuvaa otsikolla Den hemliga historien om det svenska Ostindiska kompaniet. Minulle oli uutta, että Britanniaan salakuljetetun teen merkitys ei ole yleisesti tiedossa. Bergin museolle esittämä kritiikki tuntui aiheelliselta. Teemaa laajensi Susanna Petterson otsikolla Museerna och samlandets historia.

Valistuksen kirjallisuushistorian esitys oli tarkoitettu hieman toiselle yleisölle, mutta ihan hyvä muistutus tähän väliin. Tietosanakirja kun olisi ollut ihan relevantti lisäys vuoden alussa luonnosteltuun väikkärin lukuun.

Arvokkaimmaksi sisällöksi tutkimuksen kannalta osoittatui kaakeliuunin historia. Ensimmäisessä osassa Carl Frängsmyr puhui 1700-luvun ilmasto-optimismista ja käsityksistä, jotka yhdistivät ilmaston ja kansanluonteen (Värme, kyla och nationalkaraktäri svenskt 1700-tal). Claes Petterssonin esittelemistä kaakelituotannon arkeologisista jäänteistä en saanut paljoa irti (Landsortens kakelugnar: en verkstadsproduktion under tre generationer i 1700-talets Jönköping), mutta Karl Grandinin käsittelemät ajatukset puunsäästöstä olivat jälleen omasta tutkimusaineistostani tuttuja (Veden, värmen och vetenskapsakademien). Toisessa osassa Bo Vehnen taidehistoriallinen katsaus kuninkaanlinnojen uuneihin ei jaksanut kiinnostaa (Kakelugnen: verklig, svensk, ibland ingetdera). Linnea Rollenhagen Tilly taas puhui erittäin mielenkiintoisesta aiheesta eli kaakeliuunin kehitysvaiheista, joiden lopputulos on attribuoitu yhdelle ainoalle ihmiselle (Carl Johan Cronstedt och rationaliseringen av den svenska kakelugnen).

Laivahistoriasta sain yliannostuksen jo alussa, joten Hans-Lennartin linjalaivan ja Amphionin menivät yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. (Jälkimmäinen alkoi 10 minuutin viiveellä.) Sama koski Anneli Gustavssonin keulakuvaesittelyä. 

Toisella tavalla yksipuolinen oli "Christopher O'Regans 1700-tal". TV-katselijoille tuttu, mutta minulle vieras mies on syvällä 1700-luvussa, mutta otsikkossa näkymätön rajaus on se, että kyse on Tukholmasta, Kustaa III:n ajasta ja pääasiassa yläluokasta. Tämä ei miellyttänyt, mutta toisaalta olin tietenkin erittäin mielissäni, että useassa osassa (erityisesti 3&6) tietoa löytyi ajan sanomalehdistä. Pidin myös (taas) siitä, että jokaisessa osassa lähdettiin liikkeelle esineestä. Esimerkiksi osassa 4 esitellyt siluettisormukset olivat minulle uusi tuttavuus.

1. En aptitretare

2. En nyckel till alla dörrar

3. Mysteriet med soldaten Grehn

4. En skugga av förgångens kärlek

5. En skitig historia

6. Min söta jungfru

7. Nå välan, så tag dig då en sup?

8. En fängslande historia

9. Vad är väl en bal på Börsen?

10. Den osminkade sanningen

Tätä yhtenäistä kokonaisuutta seurasi sillisalaatti. Martin Markelius esitteli sotilasunivormuja Kustaa III:n hallintokaudella. Kustaa III:n kaudella ensimmäisestä maahanasettuneesta juutalaisesta kerrottiin. Marina Demina kertoi Utile Dulci -seuran nuottikokoelmasta ja musiikista, joka soi kun Kustaa III:a ammuttiin. Rebecca Olsson esitteli avioerosta vuonna 1793 syntynyttä arkistolähdettä. Cecilia von Heijne esitteli Årstan rouvan silkkistä lompakkoa. Leos Müller puhui otsikolla Sverige och globaliseringen - från 1700-talet till idag. Sopiva loppu oli Hjalmar Forsin ja Christer Sturmarkin keskustelu När tomtarna och trollen försvann, josta sain väikkärin tekoon kirjavinkin.