torstai 14. tammikuuta 2021

Kun sukututkija kohtaa toisen...

Tämän viikon ohjelmana on ollut hahmotella artikkelia, jota varten saan tehdä henkilöhistoriallista selvitystä. Hermolepoa, josta on haastavaa siirtyä vaadittuun kirjoittamiseen. (Mihin puolet tammikuusta on jo hävinnyt?!)

Yksi selvittelyn kohde oli paloviinan polttoa, oluen panoa ja marjaviinin tekoa 1700-luvulla kehitellyt Fromhold Torsten Groth, jonka persoona ei ole tähän mennessä (ilmeisesti) kiinnostanut ketään. Kiitos joulupukilta saamani ArkivDigitalin kuukauden käyttöoikeuden sain alta aikayksikön esiin perukirjan paikasta, josta en millään haulla olisi sitä älynnyt hakea. Liikkuvaisen miehen ainoa pysyvämpi asuinpaikka oli ollut Tukholma, mutta hän olikin kuollut ollessaan veljensä luona ja tämä puolestaan asui molempien syntymäpitäjässä...

Perhettä alkoi selvitä. Veli ja isä olivat vuoriteollisuuden johtavissa asemissa, mikä teknisenä taustana oli tuotekehittelijälle mielenkiintoista. Eksyin kuitenkin selvittelemään sitä, mikä oli saatavilla eli sukulaisuussuhteita. (ArkivDigitalin sukupuuominaisuus osoittautui suureksi pettymykseksi. Käyttöliittymä ei ollut intuitiivinen ja asiakirjojen linkitys vaatii käsittämättömän käsityön Ancestrycom:iin verrattuna.)

Googlailu paikannimillä sai esiin kyseisen paikan vuoriteollisuuden harrastajan sivuston. Käytin yhteydenottolomaketta kun sellainen oli. Parissa päivässä selvisi, että kyseessä oli itseäni osaavampi sukututkija, joka oli jo syöttänyt omiani laajemmat löydöksensä siististi ja yksityiskohtaisesti Wikitree-alustalle. 

Viestissään minulle hän mainitsi, että avainhenkilöni veljen vaimon vanhemmat olivat Suomesta. Tämähän on aina mielenkiintoista. Ei kylläkään tuottanut lisää mietittävää, sillä äidin vanhemmat löytyivät nopeasti Ramsayn rälssisuvuista. (Tutkijalle jakamani linkki oli wikisivulla ennen kuin sain tämän tekstin kirjoitettua loppuun.)

Miten ruotsalainen tutkija oli sitten päässyt selville vanhempien lähtöpaikasta? Koska lähteensä oli linkityksen lisäksi kirjoitettu auki, tämä oli helppo nähdä. Veljen vaimon äiti oli sattunut kuolemaan Arbogassa kun siellä oli erittäin virkaintoinen pappi.

Vastaavaa ja elämäkerrallisempaakin sisältöä on Ruotsin puolella haudattujen listoissa havaittu. Mutta kun yritin viime viikolla kaverille etsiä tästä ilmiöstä esimerkkiä, niin eihän sitä silloin löytynyt. Positiivisen kautta: jokainen lähde kannattaisi tarkistaa.

Ei kommentteja: