lauantai 5. joulukuuta 2020

Marraskuusta joulukuuhun

12.11.

  • Silmiä särkee. Ja sydäntä, sillä muut @FinInstLondon raportit näyttävät olevan "arkistoituina" Issuussa. [Tarkoitin siis, että URL:n ulkonäkö oli kammottava eikä luvannut pitkää säilyvyyttä kyseiselle raportille.]
13.11.
  • Huomenna ekaa kertaa helmikuun jälkeen kävelymatkaa kauemmaksi. Päiväksi. Koen onnistumisen epävarmaksi.
14.11.
19.11.
  • Arkeologipäivät alkavat masentavasti Päivi Maarasen katsauksella 2010-luvulla vaurioituneista muinaisjäännöksistä Suomessa.
  • Loistavaa. Museovirasto ei ole vienyt tietokantoihinsa tietoja niistä löydöistä, joita ei ole ottanut kokoelmiinsa. No, on "sentään" tallessa jotain tietoa vaikeasti hyödynnettävässä muodossa. #arkeologipäivät
20.11.
  • Arkeologipäivät jatkuvat lapsiteemalla. Äänessä lähes ainoastaan naiset. #kuhansanon
22.11.
  • Kysymys sukututkijapalstalla. #verkkosivut #pysyvyys [En itse ollut kiinnostunut sivuston kohtalosta, vain huvittunut nimen ja kohtalon ristiriidasta. Toinen twitteristi otti mukaan AlmaMedian, josta vastattiin: "Moi, tämä on ollut Alman paikallislehtien sivusto. Olemme myyneet kaikki paikallismediat Sanomille viime keväänä. Sieltä voisi kysellä, mikä on sivuston tilanne nykyisin. T.Anniina viestinnästä"]
25.11.
  • Eilen kysyi yksi puolituttu väikkärin edistymisestä ja tänään toinen. Montakos päivää siitä, kun itkin, ettei _kukaan_ välitä _yhtään_? Pitäisi tässä iässä tietää, ettei mikään ole koskaan absoluuttista. [Kati Parppei totesi: "Siinä voi olla sekin, että monet ovat avautuneet kyselemisen ahdistavuudesta, jos väikkäri EI ole edistynyt. Jätetään sitten diskreetisti tinkaamiset sikseen." Vastasin "Niin kai fiksut tekee. Minä olen yleensä tinkaamassa kaikilta kuulumisia. Kun ihmiset eivät muuten sano mitään. (Mainitussa itkemisessä ei ollut kyse kysymättömyydestä vaan yleisemmästä olosta.)" Mihin Kati "Minustakin tinkaaminen on parempi kuin tinkaamattomuus. Noin lähtökohtaisesti. Tietyin poikkeuksin."]
26.11.
  • MIKSI Itä-Suomen yliopiston julkaisuarkiston URN:t avaavat suoraan pdf:n, kun "missään" muualla ei! Ärsyttävää tehdä linkkejä ajatellen mobiilikäyttäjiä tms.[Kansalliskirjaston Esa-Pekka Keskitalo vastasi: "Tulen vetoamaan sinuun, kun joku (taas) haluaa muuallekin suoraa linkitystä." Juuri tällaiset kommentit ovat omiaan luomaan minulle harhakäsitystä vaikutusvallastani.]
  • Kuinka hyvä esiintyjä @MullanAlta on? Niin hyvä, että kuuntelen esitystä jopa muinaisjäännöstyypistä, jota eniten inhoan. Ilarin mielestä "yksi kiehtovimmista". [Ilarin itkuhymiöllä varustettu vastaus: "Kukaan ei ole koskaan sanonut näin kauniisti mun esityksistä". Ja sitten vielä sanotaan, että vain valitan. Kuuntelin Ilaria myös pari päivää myöhemmin, kun hän yhdessä Panu Savolaisen kanssa esitteli hanketta Kattoristikkojen ratkojat SKAS:n kokousesitelmässä.]
27.11.
  • 11.12. muodostui juuri superpäiväksi, jolloin ruudulla pitäisi olla ainakin kolme striimiä yhtä aikaa auki. Yksi summit, kahden tuttavan väitökset, joissa myös vastaväittäjät tuttuja ja aiheet erittäin kiinnostavia, ja päälle vielä arkeologian iltapäivä.
  • Tänään oli tarkastettavana eilen Hesarille antamani tiedonanto/haastattelu ja sitten löysin artikkelini uunituoreen väikkärin(*) kirjallisuuslistasta. Jälkimmäinen huomattavasti hienompaa ja tärkeämpää. 
  • (*) K. Kajander: Talonpoika, herra, puoliherra.
2.12.

3.12.

  • Kyllä oli ennen kunnollista. Postilaukun kanssa sekoillut tuomittiin menettämään ensin kätensä ja sitten henkensä. (On kyllä mahdollista, että tuomio lieveni ylemmissä oikeusasteissa. Lähde: Inrikes Tidningar 11.1.1776)
4.12.
  • Olipa ilo kuunnella (taas) esitystä, jossa ymmärrettiin sekä datan ongelmat että mahdollisuudet. Äänessä @EljasOksanen , jonka aloittamassa projektia Exploring Finnish and English Historical and Archaeological Datasets through Spatial Analysis
  • Sanaston lainauskorvaussummassa ei ole kummasteltavaa, mutta jakauma! Missä h*lvetin korkeakoulukirjastossa on omakustanteitani js kuka niitä on lainannut? (Ekaan vastaa tietenkin 
  • @Finnafi)
    [Korkeakoulukirjastoissa on kirjojani, sillä vapaakappaleoikeus. Kurkkasin Finnaan ja sain lisäsätkyn: "Finnasta näkee myös, että omassa yliopistossani (jossa vapaakappaleoikeus) kirjoistani tällä hetkellä 4/18 lainassa. Olen hämmentynyt ja hätääntynyt.".
    Tilannetta ei auttanut mitenkään, että Johanna Ilmakunnas (Ihan Oikea Historiantutkija ja apulaisprofessori) vastasi alkuperäiseen "Niitä on ainakin @AboAkademi kirjastossa ja minä olen lainannut, muiden muassa." Enhän minä ole ajatellut, että niitä kukaan lukisi! (Eikä lainaaminen lukemista suoraan indikoikaan.)]
  • [Video The Vikings were NOT White Supremacists] Suoria sanoja säästämättä ja pari minulle uutta hahmoa mainiten asia niin kuin se on. (Puhuja tekee väitöskirjaa jostain läheltä liippaavasta.)

Ei kommentteja: