perjantai 7. elokuuta 2020

Pioneerikilpapyöräilijämme John Tourunen

Maanantaiaamuna Twitterissä väitettiin Alppilassa olleen velodromi vuonna 1889. Selvittelyni mukaan ajateltiin Eläintarhan polkupyörärataa, joka oli käytössä suunnilleen vuosina 1897-1903. Sitä oli perustamassa John Tourunen, josta en verkosta löytänyt valmista tietoa. Vaikutti mielenkiintoiselta hahmolta, joten ei kun keräämään paloja kokoon.

Suomen kuvalehti 14/1894

John eli Johan ei ole kiinnostanut (verkkoon tietoja jakaneita) sukututkijoitakaan, joten voin lehtitietojen perusteella todeta vain hänen syntyneen vuoden 1870 paikkeilla Saarijärvellä. Suomen kuvalehden toimittaja  vuonna 1894: 

Hra Tourusesta emme, paha kyllä, tiedä muuta kuin että hän on 24 vuotias, syntyisin Saarijärveltä, on käynyt kauppakoulua, tuli ensiksi veljekset Olinin kauppahuoneen palvelukseen täällä, sitten hra Thylinin Teollisuuskauppaan, josta erosi v. 1892 ja perusti yhdessä hra Lindin kanssa polkupyöräkauppansa Länsi-Henrikinkadun varrelle. Viime syksynä muutti hän asumaan Lontooseen ja on hän siellä useat kerrat hyvällä menestyksellä ottanut osaa kilpailuihin Herne Hillin radalla. Suorittaa parast'aikaa palvelustaan reservissä.

Polkupyöräilijänä Tourunen oli saanut julkisuutta syksyllä 1893, kun hän Arvid Lindin kanssa pyöräili "Helsingin ja Porvoon välin 62 km, 3 tunnissa 24 minuutissa. Ja matka tapahtui yöllä, toisinaan sateessa ja huonoilla teillä. Hra Tourunen aikoi sunnuntaina saada paremman tuloksen, mutta hänen kulettuaan 16 km 34 minuutissa särkyi welosipeedin takapyörä." Vuonna 1894 Tourunen voitti 3 kilpailua Tallinnassa ja Pietarissa (Lauri Patolan kirjan mukaan). Kun kesällä 1894 Helsingin polkupyöräklubi piti "suuren" polkupyöräkilpailun Oulunkylän radalla Tourunen voitti kilometrin matkan ajalla 1:32, viiden kilometrin matkan ajalla 8:35 ja 100 kilometrin matkan ajalla 3:59:28. Alla oleva kuva on viimeksi mainitusta kilpailusta, jossa kierrettiin rata lähes 94 kertaa. Aloittajia oli kuusi, mutta loppuun pääsi vain kolme miestä.


Vuonna 1894 Tourusen ja kumppaneiden polkupyöräkauppa julkaisi ohjekirjasen aloittelevalle polkupyöräilijälle ja 1895 runsaaasti kuvitetun katalogin, jossa oli John Tourusesta ulkomaan kuuluisuuksien rinnalla ylläoleva kasvokuva. Liike sijaitsi Pohjois-Espan länsipäässä. 

Ote A. E. Rosenbröijerin 7.7.1896 ottamasta valokuvasta.
HKM CC BY 4.0

Suomen Urheilulehti 5/1904
Yrityksen ja miehen vaiheissa on runsaasti käänteitä lehdistä ja muistakin lähteistä kaivettavaksi, mutta siirryn loppuun, joka koitti kun 29-vuotias John Tourunen kuoli Lontoossa 25.8.1899 (Merimiehen ystävä 10/1899). Suomen Kuvalehteen 20/1927 haastateltu vanha kilpakumppani totesi

John Tourunen oli erinomainen ajaja ja hän voitti minut usein, kertoili Lindstedt lopuksi. — Mutta Tourusella oli kovin huonoja pyöriä. Hän asui Englannissa, jossa hän keinotteli pörssissä. Hän oli hyvin rikas mies, mutta kerran hän yhdellä keikauksella menetti kaikki rahansa. Senjälkeen hän ei enään jaksanut elää . . .

Tourusen konkurssista kertovassa ilmoituksessa mainitaan leskensä Maria Gustava Tourunen, mutta  kuolemastaan kerrottaessa lähimmät surijat olivat äiti ja veli (Turun lehti 29.8.1899, Päivälehti 4.3.1900).

Ei kommentteja: