maanantai 6. huhtikuuta 2020

Itsellisen tyttärestä arkkitehdiksi

Itsellinen Josua Kollin ja vaimonsa Henrika Lovisa Salander valitsivat Mäntsälän Nikinojan Saaristossa 4.11.1882 syntyneelle tyttärelleen etunimet Tyyne Lovisa. Ainakaan isän tittelin perusteella perheen tilanne ei seuraavina vuosina merkittävästi muuttunut . Tähän sopii muistelma
Jo pienestä asti oli hän hyvin kekseliäs ja käytännöllinen. Eräs hänen lapsuudentuttavansa kertoi, miten Tyyne pikkutyttönä tuli heiltä maitoa hakemaan, uudet, sievät omatekemät nappikengät jalassa. Hän oli tehnyt ne harmaasta sarasta ja napit vain olivat puodista ostetut.
Jostain saatiin kuitenkin rahat Tyynen koulunkäyntiin.
Porvoossa yhteiskoulua käydessään oli hänellä oma »talous». Osan huonekaluista oli hän itse valmistanut. Itse hakkasi hän puut, kantoi vedet, laittoi ruuat ja piti huolen läksyistään. Tuo hänen kekseliäisyytensä ja käytännöllinen kykynsä auttoi häntä tulemaan sangen vähällä toimeen, eikä hän suureksikaan tultuaan liikoja itseänsä varten kuluttanut.
Porvoon yhteiskoulusta Tyyne kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1903. Isänsä oli tähän aikaan edennyt työnjohtajaksi, mutta kuoli 5.7.1903. Tyyne ja äitinsä siirsivät kirjansa Helsinkiin vuoden 1904 alussa. Oletettuun taloudellisesti vaatimattomaan taustaan sopisi Tyynen työllistyminen tai pikainen kouluttautuminen ajan naisille tyypilliselle alalle, jolla työpaikat varmoja.

Mutta Tyyne aloitti opinnot Polyteknisessä ja valmistui neljässä vuodessa arkkitehdiksi. Opiskelun ohessa hän oli ehtinyt toimimaan raittiusyhdistys Koitossa (US 31.1.1906). Suurena nimensuomennospäivänä hän vaihtoi sukunimensä suomalaisempaan muotoon Kolinen (FAT 12.5.1906).

Arkkitehtinä hän työskenteli ensin pari vuotta rakennusylihallituksessa yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehtinä vastaten ainakin Loviisan kaupungin lyseotalosta. Samaan aikaan hän kuului Kotitaide-lehden toimitukseen. Vuoden 1910 paikkeilla Tyyne Kalinen siirtyi arkkitehti Vivi Lönnin apulaiseksi, ensin Tampereelle ja sitten Jyväskylään.

Vuoden 1911 lopulla sanomalehdet kertoivat, että "Kihlauksensa ovat julkaisseet Kolarin hoitoalueen metsänhoitaja fil kand Ilmo Lassila ja arkkitehti Tyyne Kolinen Jyväskylästä.". Pari kuulutettiin tammikuussa 1912 ja häät pidettiin pian tämän jälkeen.

Avioliitto jäi lyhyeksi, sillä Tyyne Lassila kuoli esikoisensa synnytyksen yhteydessä 20.12.1912 Torniossa. Hänet haudattiin Helsingin uudelle hautausmaalle.

Lähteet:
RK Mäntsälä 1880-89 s. 352, 1890-99 s.432, 1900-09 s. 476
V. V.: Tyyne Kolinen-Lassila. Suomen nainen 2/1913
Hautaus. Uusi Suometar 31.12.1912
Torniossa kuoli. Helsingin Sanomat 29.12.1912

Ei kommentteja: