perjantai 17. huhtikuuta 2020

Isostajaosta ja muusta 1700-luvusta tutkimusta

Eilen tuli Twitterissä vastaan ilouutinen. Kirsi Laineen väitöskirja Maatalous, isojako ja talonpoikainen päätöksenteko Lounais-Suomessa 1750 - 1850 on luettavissa. (Väitöstilaisuus on 8.5.2020.) Tutkimus kiinnostaa aiheeltaan ja ajaltaan, mutta oleellisinta on se, että tutkimusalueella (Huittisten, Loimaan, Marttilan ja Pöytyän pitäjät) asui kahdeksasosa esivanhemmistani ja kyseinen sukukirja on tekemättä.

Niin ja nyt voin lakata valittamasta/väittämästä, että suomalaiset historiantutkijat eivät ole ottaneet huomioon behavioristisen taloustieteen tuloksia, sillä Laine viittaa ainakin Thaleriin ja Kahnemaniin.

Joulukuussa 1700-luvulta väitteli Sampsa Hatakka tutkimuksellaan Pohjoista huoltovarmuutta: Kruunun makasiinijärjestelmän toiminta Suomessa Viaporin rakennuskauden aikana 1747–1756. Samoihin aikoihin Sophie Holm puolusti tutkimustaan Diplomatins ideal och praktik : Utländska sändebud i Stockholm 1746–1748.

Ruotsalaisista väitöksistä on tullut eteeni Åhlman, Christoffer: Mötet med det skrivna ordet : Kvinnors läsande och skrivande under 1700-talet.

Graduissa 1700-luku on ollut vähissä, mutta kieppaamalla naapurimaahankin kertyi tämä lista:

Ei kommentteja: