Peltomiehen kotikoulu : maataloudellisia kertomuksia, tietoja, neuvoja y.m. y.m. Suomen kansalaisille no 4/1891 toi kuvan kanssa esille ylöjärveläisen Juha Penjami Mäkkylän elämäntyön. Hän
syntyi Mäkkylässä 22 p. helmik. v. 1821. Vanhemmat olivat ratsutilallinen Kaarle Kaarlenpoika Mäkkylä ja hänen vaimonsa Eeva Kaisa Juhanantytär. Tämän pariskunnan 9:stä lapsesta oli Juha Penjami kolmas järjestyksessä, joten siis näytti että hänestä oli tuleva "setämies". Mutta kun sitten vanhin lapsista, sisar Eevastiina, ja vanhin poika Kaarle kuolivat noin parinkymmenen tienoilla, niin sai Penjami isä-ukoltaan huomautuksen, että nyt hänen oli tehtävä työtä niinkuin noin itseänsä varten. Kun sitten isä kuoli sai Penjami poika talon noin 30:n vuotiaana. Yhdelle veljelle ja 4:lle sisarelle oli maksettava yhteensä 4,500 ruplaa.
Poikana oli P. setänsä merikertomusten viehätyksestä tuntenut halua päästä merille ja nähdä avaraa maailmaa; mutta sittekin osoitti hän jo poikamiehenä harvinaista pontevuutta ja työtarmoa. Paikkakunnalla on tapana että "lapset" saavat erikoisviljelyksiä ikäänkuin palkan asemesta. Niinpä nuori Penjamikin. Mutta eipä hän kotinurkkiin pysähtynyt. Tuolla 4 tai 5 km. päässä pohjoiseenpäin oli avara Salinkorven suo, oikea rahka, jossa jää ja halla ainaisesti hallitsivat. Siinä sitä oli miehen työtä! Sitä siis ojittamaan ja muokkaamaan. Tosin juhanneksenkin aikaan tirskahti lapio ja kuokka jäähän, tosin oli suossa liekoja ja juuria "ristissä rauhassa", mutta vähät siitä, sulaksi sitä suota sentään sai jonkun verran. Ja jo seuraavan vuoden sato "pannin" (20 kapan) kylvöstä oli runsas. Mitäpäs muuta kuin uusiin ponnistuksiin! Suota taas sulaksi entistä enemmän, ja toivossa tekee Penjami kylvön entisestään monenkertaisen. Ja viljaa tuli taaskin maan päälle, tuli ojatkin ja pyörtänöt täyteen. Mutta yhtenä yönä vei halla kaikki. Samoin seuraavanakin vuonna. Tyhjänä, käyttämättömänä seisoa törrötti Salinkorven sivuun rakennettu riihi ja luuva puitavia odotellen; laiho ei enään hallalta säilynyt. Mutta Penjami kyllä keinon keksi, pani koko hallaisen korpensa heinälle. Tosin joskus heinäkin hallalle kelpasi, ja niittomies sai vaan suolakkeita; mutta ainahan siitä jotakin sai. Tuottavampaa, kiitollisempaa työ'alaa kaivaten ryhtyy P. kuivaamaan erästä talon tilusten piirissä olevaa lampia, Vasamajärveä. Ja monen, monen hikisen ja helteisen päivän noustua ja mailleen mentyä juosta lirittää vesi vihdoin avattua uraa järvestä ja jättää uutteran uurastajan palkaksi laveat, ruohoa kasvavat vesijätöt.
Mutta sittenkuin P. talonhallituksen saa, vasta myllertäminen alkaa. [...] Eikä ollut henkinenkään viljelystyö suoranaisemmastikaan Mäkkylälle vierasta. Paitsi hengellisiä kirjoja, joita talossa viljeltiin, todistavat moniaat vuosikerrat "Maamiehen ystävää", "Sanomia Turusta" ja myöhemmiltä ajoilta "Suometar", että mies, joka ennen tuumaili merille mennä, harrasti sellaisiakin asioita, jotka tapahtuivat Mäkkylän tilusten ulkopuolellakin. Yhteisiin asioihin osaa ottaissaa lausui M. ajatuksensa lyhyesti melkeinpä ujosti, mutta suoraan. Hän olikin tottunut antamaan töittensä puhua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti