perjantai 10. tammikuuta 2020

Härkämiehet ja härkäkannut karsikoilla

Eilisestä jatkaen, Henrik August Reinholmia (Uusi Suometar 15. ja 16.1.1896) edelleen lainaten
"Syksystä suolan nouto, keväistä kasken poltto" oli sananlaskuna Satakunnan ja Hämeen pohjoisosissa, josta tavan mukaan ennen joulun jaloa juhlaa matkustettiin Pohjanlahden rantakaupunkeihin suoloja ynnä muita tarpeita ja "kaupunnin tuliaisia" noutamaan. Sillä matkalla oli usein kymmenittäin hevosia ja miehiä, sillä tavallisesti liittyivät koko paikkakunnan isännät yhteen seuraan. Jos silloin sattui joukkoon härkämiehiä, jotka eivät olleet ennen kaupungissa käyneet, niin eipä kauan matkaa jatkettu, ennenkuin pantiin toimeen "härkämiesten nostaiset". Niitä vietettiin matkan korkeimmalla mäellä ja härkämiehen piti toimittaa "härkäkannut" nostajaisjuhlan kunniaksi, muuten hän ei kelvannut muitten seuraan. Härkäkannuja tyhjentäessä kaikui raikeita ilohuutoja ja onnentoivotuksia härkämiehelle matkan menestykseksi. Mutta härkäkannuja ei saatu tyhjentää tiellä, vaan sitä varten oli tien sivussa paikka katsottava. Tavallisesti kallistettiin härkäkannuja ison puun juurella, johon härkämiehen oli tie poljettava ja viitattava. Siellä juotuina olivat härkäkannut onnellisemmat. Jos ne tiellä tyhjennettiin, niin meni muka kaikki toivottu onni tien eikä härkämiehen hyväksi.
Mutta ennenkuin härkäkannuja juotiin, piti härkämiehen nousta puuhun jotakuta syltä korkealle. Jos puu oli oksaton, ettei sinne muuten päässyt, niin oli mies miehissä sinne autettava. Vasta sitten, kun härkämies tuolla ylentämisellä eli nostamisella oli tehty kelpaavaksi toisten joukkoon, alkoi härkäkannujen kallistaminen, ja juotuansa jokainen lausui onnentoivotukseksi sopivat sanat. Ensimmäinen tavallisesti alkoi näin:
Nyt on koottu härkäkannut,
Matkajuomat maistettuna
Tässä juhlassa jalossa
Joukon kanssa julkisesti,
Joston meillä nyt jokaisen
Toivo runsas rinnassamme
Että soisi suuri Luoja
Tämän matkan mainiomman,
Ensi kerran aljettuas,
Olla onneksi sinulle j. n. e
Toiset kukin vuoroonsa jatkoivat useinkin näin.
Kun ol meillenkin osamme
Näistä juhlajuomingeista
Vakavasti valmistettu,
Niinpä mekin mielin suomme
Sulle, miesi muukalainen,
Tälle tielle tuntematon,
Menestystä mieltäs myöten,
Onnea ololta vielä
Tällä tiellä turvaksesi,
Matkan mainion kuluksi j. n. e
Kun koko matkaseurue näin oli puheensa puhunut, sanonut sanottavansa, niin leikattiin vuosiluku ja härkämiehen nimimerkki puuhun, jonka juurella pidot oli pidetty, härkäkannut kallistettu, muistoksi ja todistukseksi kuinka uusi jäsen oli seuraan yhtynyt.
Museovirasto. CC BY 4.0
Vaikka puun kaiverrus kuullostaa karsikkoperinteeltä, Reinholm pitää sitä artikkelissaan erillisenä asiana.
"Olet härkämies", sanotaan Iitissä isännästäkin, kun hän ensikerran käy jossakussa talossa tai töllissä, mutta siellä sekä Nastolassa ja Hollolassa on jo karsikkokin käytännössä. Härkämiehelle näet tehdään kaupunkimatkalla karsikko, josta hänen tulee antaa härkäkannut. Niinikään tehdään karsikko vanhukselle, joka luulee olevansa viimeisen kerran matkalla. Iitistä oli tapana "viedä suolalautoja" kaupunkiin, s. o. viedä lautakuormaa, jonka hinnalla suolat y. m. tarpeet ostettiin.
Mutta karsikon teko on oikeastaan savokarjalainen tapa, joka näkyy olevan outo länsipuolella Päijännettä. Siitä kerrotaan Mikkelissä näin. Ennen vanhaan kun asutus oli harvaa, kaupunkeja vähän ja tiet olivat huonoja, jos oli ensinkään, niin oli kaupunkimatka melkoinen tapaus miehen elämässä. Kun lähestyttiin kaupunkia ja oli tultu viimeisen metsän läpi, niin matkaseura seisahtui hetkeksi, jotta ensikertalainen saisi oksia itsellensä karsikon. Tuo matkustaja valitsi karsikoksi sopivan havupuun ja karsi sen oksat melkein latvaan asti. Latva jätettiin, jos hän oli naimaton, tehtiin kaksilatvaiseksi, jos oli nainut, mutta katkaistiin, jos oli leskimies. Karsitut oksat pantiin sitten kahteen riviin kummallekin puolelle polkua, joka johti matkustajan kuormalta karsikolle, talvella tietysti lumelle. Sitten tuo ensikertalainen kestitsi koko seuraa. Myöhempinä aikoina tehtiin karsikkoja koulupojillekin. Renki tosin silloin karsi puun, mutta koulupoika kestitsi. Sellaisia karsittuja puita nähdään vieläkin viimeisissä metsiköissä kaupunkien edustoilla ja sanotaan savolaisten viinapuiksi. Paikoittain härkäkannut juodaan karsituilla oksilla seisten. [...]
Vaikka Savossa ja Karjalassa enskertaisista kyllä huolta pidettiin karsikoilla, ovat siellä "härkämiehet" ja härkäkannut miltei outoja käsitteitä. Savolaiset myöskin kunnioittivat enskertaisia talossa kävijöitä karsikoilla jättämällä toisin paikoin keskelle puuta yhden oksan naimattomalle ja kaksi oksaa naidulle vieraalle. Savon vesillä tehtiin karsikoita myöskin niemille, joilla soutajia vaihdettiin. Jos niemellä kasvoi ainoastaan koivuja, joita ei ollut tapana karsia, niin naulattiin vaan koivuun sydämenmuotoiseksi tai muuten sopusuhtaiseksi leikattu lautaliuska.
Jo toista penikulmaa tuolla puolen Haminan kaupungin alkaa tien vierissä näkyä karsittuja havupuita. Vanhalle karsittiin alimmaiset oksat, keski-ikäiselle keskimmäiset j. n. e. ja jos puu oli sopivalla paikalla, voi se tulla monelle eri-ikäiselle karsituksi, vihdoin oksattomaksi latvaan asti. Semmoinen petäjä on Jouhi-kainun talon luona Husulan kylässä Vehkalahden kirkkomaan takana, viidettä virstaa Haminasta, jossa vielä kuulee enskertalaisia nimitettävän hämäläiseen tapaan härkämiehiksi.
Kun Uukuniemeltä mentiin kaupunkiin ja kaupunkia alkoi näkyä, niin enskertaista nostettiin ja pidettiin ylhäällä, kunnes lupasi kestitä. "Mitä tulloo?" kysyttiin. Nostettu lupasi vanhoille viinaa, nuorille vehnäleipää y. m.
Myöskin Kemijoen ja Kitisen varsilla tehdään vielä karsikkoja enskertaisille vieraille. Tuollainen karsikko tuottaa kunniaa sekä vieraalle, jolle se on omistettu, että kylälle, sillä kaikki utelevat kenelle karsikko on tehty. Karsikon kaatamista pidettäisiin suurena häväistyksenä, mutta samalla kaatajan raakuuden merkkinä. 
Niinikään kertoo M. A. Castren Sodankylästä, että enskertainen teettää itselleen joko karsikon, johon jätetään oksa sille suunnalle, josta vieras on kotoisin, taikka ihmismuotoisen veistokuvan, jota sanotaan hurrikkaiseksi. Porstuassa vieraskamarin oven yläpuolella nähdään päällä ja rungolla varustettuja tavallisesti punaseksi maalattuja korttelin pituisia kuvia naulattuna kamarissa asuneen merkillisen vieraan muistoksi. Niitä sanotaan Pohjanperillä hurrikkaiksi ja Savossa hurripuiksi, mutta sen ohella merkitsee nimitys hurrikas Peräpohjassa samaa kuin härkämies Hämeessä, outoa taikka ensikertaista vierasta. Se muistuttaa Hurreja, joiksi Etelä-Pohjalaiset sanovat maakunnan rantamailla asuvia ruotsalaisia siksi muka, että maahan tullessansa olivat voitoistansa hurranneet. Outoja vieraita olivat tietysti hekin. 

Ei kommentteja: