sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Ruotsia puhuvien asettuminen Suomen rannikolle (DSH, 2. aamu)

Kun lauantaiaamuna kävelee elottoman Helsingin läpi kuunnellakseen kello 9 alkavaa esitelmää ruotsia puhuvien tulosta Suomeen ei ole kiva kuulla sen aluksi ilmoitusta "Minä en ole historiotsija. Minä olen kielitieteilijä, mutta en ole erikoistunut ruotsin kieleen." Minä puolestani totean heti aluksi, että en osaa arvioida puhuiko Mikael Parkvall samaa kuin monet muut aiemmin, olennaisesti jotain väärin tai jossain kohdin kummallista. Mutta yritän kertoa mitä kuulin ja ehdin muistiin merkitä. Ja yleisökeskustelussa eläköitynyt professori Nils Erik Villstrand antoi Parkvallille kannustavan kommentin eli ei kai juttu täyttä kuraa ollut.

Parkvallin mielestä aiheesta on kirjoitettu vähän ja sotia ennen enimmäkseen kielikiistan värittämänä. Parkvall oli innostunut selvittämään itselleen "milloin, miten ja mistä" ja kertoi saaneensa kokoon kirjan käsikirjoituksen verran tietoa. Ihan kaikkea käyttämäänsä aineistoa ja tekemiänsä päätelmiä hän ei siis tosiaankaan ehtinyt 45 minuutissa esittämään.

Koska Parkvall ei ole historioitsija hän oli omien sanojensa mukaan yllättynyt siitä, että kirjoitetut lähteet eivät muutosta kerro mittän. Murreanalyysi todistaa sen puolesta, että Suomen puolella ei ole puhuttu muinaisskandinaavia ennen viikinkiaikaa, sillä täkäläisen ruotsin erot läntisiin variantteihin ovat syntyneet keskiajan jälkeen. Tästä olisi voinut tietenkin esittää yleisökysymyksen siitä, miten yhteisen valtakunnan kieli on vaikuttanut paikallisiin murteisiin.

Rikkaampaa tietoa tarjoaa (ei mitenkään yllättävästi) paikannimet. Suomesta ei löydy paikannimien päätteitä, jotka Ruotsissa esiintyvät viimeistään viikinkiaikaan astuilla paikoilla. Sen sijaan täällä on nimiä, joiden päätteet Ruotsissa ovat tyypillisiä 1200-luvun uudisasutukselle. Suomen ruotsinkielisissä paikannimissä ei ole muinaisuskoon viittaavia osia.

Paikannimien perusteella asumaan on siis asetuttu kristinuskon omaksumisen jälkeen, 1100-luvun lopulla tai 1200-luvulla, jolloin Pohjolassa meni taloudellisesti hyvin. Eurooppaan meni kaupaksi suolakalaa paastopäiviä varten ja turkiksia, joita ei siellä enää saatu pyydystettyä. Seuraavalla vuosisadalla meni taloudellisesti huonommin jo ennen kuin rutto vei ison osan porukasta hautaan autioittaen kokonaisia kyliä. Tuolloin ei siis enää ollut syytä lähteä.

Suomen alueiden ruotsalaisasutuksen aloitusjärjestystä voi päätellä jo mainittujen päätteiden lisäksi paikannimiin sisältyvistä etunimistä. Olettaen, että kristinuskon omaksumisen jälkeen meni muutama sukupolvi ennen kuin omaksuttiin siihen kuuluvat nimet, voidaan tarkastella näiden suhteellista osuutta verrattuna skandinaavisiin nimiin. Tällä periaatteella ruotsinkielinen asutus tuli ensin Ahvenanmaalle, sitten läntiselle Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen, Etelä-Pohjanmaalle, itäiselle Uudellemaalle ja lopuksi pohjoisemmalle Pohjanmaalle.

Tai oikeastaan näitä varhaisempaa oli asettuminen kauppaa varten Kokemäenjoen ja Kymijoen suuhun, mutta tämä porukka on luopunut kielestään.

Jotkut siis tulivat kaupantekoon tai -valvontaan, mutta entäs muut? Oliko muutto jonkun päsmäröimää, kuten Eerikinkroniikka antaa ymmärtää? No, kuten juuri eilen kuulimme, tähän aikaan ei ollut valtiota. Eli mahdolliset organisaatiot ovat kirkko ja ledunglaitos. Parkvall oli etsinyt nimiä, joiden osat viittaisivat hallintoon, ja ainoa paikka, jossa tällaisia oli merkittäviä määriä oli Porvoo. Ahvenanmaalla puolestaan on puoli tusinaa kylää, jotka on nimetty Ruotsin maakuntien mukaan ja Parkvall epäili tämän kielivän rekrytoiduista muuttajista.

(Tästä syntyy ristiretkinarratiivin kaltainen aikasarja, jossa Ahvenanmaa asutetaan ensin sillanpääasemaksi ja Porvoo on myöhempi itärajan turva.)

Kun päästiin kolmanteen kysymykseen "mistä?" aika alkoi loppua ja keskittymiseni herpaantui kriittisellä hetkellä. Käsittääkseni sanastollisesti Hälsingland oli vahva hypoteesi ja muutenkin Norrlannin suunta vahvoilla. Helsingin nimestä keskustellessahan vastaava on usein tyrmätty sanoen, ettei tuolla alueella ollut ylimääräistä väestöä lähtijöiksi. Parkvallin vasta-argumentti tähän oli, että väestömääriä pitää tarkastella suhteessa alueen resursseihin.

Lopuksi Parkvall esitti synteesin tuloksistaan asutuksen alkuajoista, -syistä ja lähtöpaikoista, mutta sanoi selvästi (ja varoituskolmion kera), että kyse on spekulaatiosta.
  • Kaupallisista syistä Turussa, Kokemäenjoen suussa ja Kymijoen suussa 1190-1200.
  • Viljelymaan perässä Varsinais-Suomessa 1200.
  • Porvooseen 1240 jonkinlaisen hallinnollisen aktiviteetin seurauksena
  • Uudenmaan rannikko 1240, tanskalaisilla voi olla jotain osuutta asiaan.
  • Pohjanmaan rannikolla Vaasan eteläpuolella 1250 ja hieman pohjoisempana 1280, enimmäkseen maanviljelyksen, mutta myös jonkun järjestetyn muuton seurauksena
Lähtöpaikat paljastavat värit kartalla eivät erottuneet ja en kuullut kaikkien merkitystäkään. Toivottavasti ei mene kauaa, että tutkimuksensa on julkaisukunnossa ja osaavampien arvioitavana. Tai, että joku muu osaaja esittää oman tutkimuksensa niin, että maallikkokin ymmärtää (ja muistaa) johtopäätökset.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

”Tällä periaatteella ruotsinkielinen asutus tuli ensin Ahvenanmaalle, sitten läntiselle Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen, Etelä-Pohjanmaalle, itäiselle Uudellemaalle ja lopuksi pohjoisemmalle Pohjanmaalle.

Tai oikeastaan näitä varhaisempaa oli asettuminen kauppaa varten Kokemäenjoen ja Kymijoen suuhun, mutta tämä porukka on luopunut kielestään.”

Tätä en ihan tajunnut. Eikö Kokemäenjoen suun alueiden ruotsinkielistä nimistöä voida analysoida asiakirjalähteiden perusteella, vaikkei nykyään enää siellä ruotsia puhutakaan?

Anonyymi kirjoitti...

Aika paljon näkyy ruotsinkielisiä tulleen vasta 1500-jälkeen kun tutkinut esim aatelissukuja ja muita kirjoja. Suomi ei koskaan kokonaan painunut Ruotsin vallan alle niin kunnolla, kuin mitä koulun historian oppitunneilla on pitkiä aikoja opetettu. Ruotsi on ollut niin uusi itsekin tuolloin 1200-luvulla, eli sekin valta minkä sai, tapahtui tuolloin 1500-luvulla.