tiistai 23. heinäkuuta 2019

Yhteenkasvaneita kaksosia eli 18 tragediaa

Tammikuussa totesin löytäneeni ensimmäisen maininnan yhteenkasvaneista (eli vanhahtaen siamilaisista) kaksosista Suomessa ja kun asiaan alkoi kiinnittää huomiota niin vastaan tuli lisää mainintoja. Ja hain lopulta oikeasti. Löytyi kuvakin, jonka lapsista lisää alempana. 


Turun Wiikko-Sanomissa 2.11.1822 esitetylle tiedolle, että
Muutamia vuosia sitten syntyi Suomessakin, Viipurin Läänissä kaksi vattasta yhteen kasvanutta tyttö-lasta, jotka kuolivat muutaman päivän päästä, ja Turun Akademian leikkaus-huoneessa sitten leikeltiin.
en ole löytänyt vahvistusta. Sanomia Turusta lainasi 7.1.1851 Maanmiehen ystävältä tiedon, että
Enonlahden kylässä Kuopion pitäjässä synnytti 15 vuoden vanha nainen, Katriina Laakkonen, 15:sta päivänä kuluneessa Marraskuussa kaksi tyttö-lasta, jotka olivat rinnasta napaan asti yhteen kasvaneet. Molemmat kuolivat kuitenkin onneksensa vuorokauden elettyänsä. 
Hämäläinen raportoi 2.3.1860, että 
Hattulassa Lepaan maalla on viikkokausi sitten eräs lampuodin vaimo synnyttänyt sikiön, jolla oli kaksi kaulasta asti yhteen kasvanutta ruumista, kaksi päätä, neljä kättä ja neljä lalkaa. Henkeä ei siinä tavattu, ja olikin muutoin ennen aikainen. — Nyt luemme että Säkkjärvellä talonpojan vaimo Maria Kälviä on samanlaisen lapsen saanut helmik. 11 p.
ja täydensi 9.3.1860 Hattulan osalta, että
molempain ruumiit olivat sivullepäin olkapäitä kohden. Kädet ja jalat olivat eroitetut, neljä kumpaisiakin.
Oulun Wiikko-Sanomissa kerrottiin 24.3.1860, että Säkkijärven Ylijärven kylässä syntyneet kaksoset puolestaan elivät "ainoastaan tiiman, siksi että ennätettiin saada hätäkasteesen." 

Suomen julkisia sanomia painoi 19.3.1860 Kälviällä kuukautta aiemmin kirjoitettuna
Vaan kuin valkeni eileis (18) päivä, niin selkeni asia arvollensa. Piika synnytti kaksi niin merkillistä lasta ettei äsken ole semmoista tapahtunt, vaan olivat kuolleena eikä oikein täysi-kasvuiset eli täysi-aikaiset. Kuin olivat kasvaneet yhteen rinnasta molemmin ja vatsasta olivat myöskin yhdistetyt aivan toisiinsa kiini, olisi ollut merkillinen jos olisivat hengissä syntyneet ja kasvaneet miehiksi, sillä net olivat poikalapset. Toisella ei ollut kuin neljä varvasta kumpaisessakin jalassa. Ihmiset päättävät että net kasvovat sillä yhteen kuin äiti pitii niin kovin puristuksissa ja kiintiästi kruuvasi itsensä koko niiden kasvamisen ajan, ettei kukaan pitänyt tietää hänen olevan vahvana.
Tapiossa 8.3.1862 julkaistu kirje Juuaasta kertoo, että
Tämän kuun 18 p:nä synnytettiin Nunnunlahden kylässä talonmiehelle Markus Lehikaiselle kaksi poikalasta (kaksoista,) jotka olivat merkilliset siitä, että ne olivat mahapuolelta kiini toinen toisissaan, lapset olivat muuten täysi-jäseniset, vaan maha ja rinta oli yhteen kasvanut. Toinen näistä lapsista oli syntyissä ollut vielä niinkuin hengissä, mutta samassa kuollut.
Oulun Wiikko-Sanomia 10.3.1866
Pulkkilasta 20 p. helmik. Täällä syntyi viime viikolla yhdessä talonsa kaksoiset, molemmat tyttäriä, jotka olivat sentähden mainittavat, että olivat rinnoista lähtiin navan alapuolelle asti yhteen liitetyt ja siis aivan kiini toisissaan, ja olivat eläneet 1/2 tnnnin vanhaksi ja ehditty panna hätä-kasteesen. 
 Joensuussa ilmestynyt Karjalatar raportoi 7.3.1879, että
Äsken synnytti täällä erään työmiehen vaimo lapsen eli oikeastaan kaksi yhteen kasvanutta lasta. Tällä lapsella oli yksi pää, syrjään vääntyneenä, jossa näkyi kaksi silmää, yksi nenä, suu ja leuka, vaan neljä korvaa, joista kaksi oli luonnollisella paikallaan, kaksi pienempää sitä vastoin takaraivolla. Vielä oli neljä kättä yhteen kasvaneessa ruumiissa, vaan navan kohdalta olivat lapset aivan erillään toisistansa. Tämä onneton lapsi kuuluu syntyessään vielä eläneen, vaan kuoli kohta syntymisen jälkeen.
Oulun lehti kertoi 22.2.1882, että
Teiskossa erään talon emäntä on synnytänyt kuolleina kaksi poikalasta, jotka olivat vatsastansa yhteen kasvaneet. Muuten kummallakin kaikki jäsenet erikseen ja semmoisessa asennossa, että syleilivät toisiansa.
Ensimmäisistä tuntia kauemmin eläneistä yhteenkasvaneista kaksosista kertoi Oulun lehti 15.3.1884
Viime helmikuun 28 p:nä syntyi muutaman työmiehen vaimolle Jaalangan kylässä Säreisniemellä kaksoset, jotka navan kohdalta alaspäin olivat kasvaneet yhteen. Napa on yhteinen. Toisen oikea ja toisen vasen jalka on vapaa ja täydellinen, mutta toiset kaksi jalkaa ovat kasvaneet yhteen ja kangistuneet jäykäksi tyngäksi, jonka päässä on kahdeksan varpaantapaista ja joka on toisen lapsen korvaa kohden ojennettuna. Muutoin ovat lapset navan yläpuolelta täydelliset ja sievät. Vielä tämän kuun 9 p:nä elivät lapset, Anna ja Liisa, ja olivat terveet ja virkeät. Ruokahalu oli erinomaisen hyvä. Ne makasivat silloin vasussa, toisen pää toisessa päässä vasua, toisen toisessa. Täydelliset jalat levenivät silloin kummallekin puolelle ja kangistunut jalantynkä makasi vierellä. Omituisen surullisen näyn tarjoovat nämät lapsukaiset maatessaan vasussaan, kun keskikohdat ovat peitteen alla ja johtavat ajattelemaan gumminukkea, jossa on pää jalkainkin sijalla, mutta valitettavasti on nukki elävä! Lapset ovat niin toistensa suhteen, että toinen voi nukkua, toinen olla herällään. Toivottavaa olis, että heitä hoidettaisiin mitä paraimmalla tavalla ja että yleisökin avunannolla olisi siihen avullisena. Uteliaita onkin jo paljon käynyt kummaa katsomassa ja antaneetkin aina jotakin kaksoisten hyväksi.  
Vain viikkoa myöhemmin (23.4.1884) Oulun lehti joutui raportoimaan, että
Säresniemen yhteenkasvaneet kaksoset, joista jo ennen olemme kertoneet, ovat pääsiäisen aikana kuolleet, molemmat aivan yhtaikaa. Ei yhtään lääkäriä, tiedemiestä eli ketään muuta, joka olisi niitä tarkemmin tutkinut, kuulu niitä katsomassa käyneen.
Rauman lehdessä 14.4.1888 todettiin, että
Yhteen kasvaneet kaksoset oli synnyttämäisillään työmies Oksasen vaimo Säkylän pitäjän Kalvon torpassa, vaan äiti sekä sikiöt kuolivat synnytys-tuskissa.
Wiipurin Sanomissa 5.1.1894
Viime joulukuun 21 p.nä syntyi Uukuniemellä kaksoistytöt, jotka muuten olivat täydellisesti kehittyneet (sääret vaan olivat tavallista hinterämmät), mutta olivat koko rinnan ja vatsan leveydeltä navan alapuolelle asti yhteen kasvaneet. Lapset saivat hätäkasteessa nimekseen toinen Miina, toinen Anna Maria ja elivät noin puoli tuntia.
Alussa olleen kuvan kaksostytöt synnytti 1.3.1909 torpparinvaimo E. K. Kilvakkalan kylässä Ikaalisissa. (A. Achrén: Yhteenkasvaneet kaksoset. Epione 1/1910)
SSHY:n jäsenilleen tarjoama digitoitu kastetieto. Julkaisuun saatu erillinen lupa.
Martta ja Maria saivat lääketieteellistä huomiota, kun äitinsä vuoden lopulla toi lapset Helsingin diakonissalaitokselle. Ville-Juhani Sutinen on tuoreessa kirjassaan Kääpiöistä kolosseihin. Kummajaisten historia Suomessa (s. 187) antanut ymmärtää, että äiti toi lapset julkisesti "näytille", mutta minusta useissa lehdissä toistettua pikku-uutista ei voi näin tulkita. Lapset kuolivat ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä (Epäsikiöistä. Terveydenhoitolehti 2/1922).

Tohtori B. Norén kertoi Uudenmaan läänin kätilöyhdistyksen vuosikokouksessa 24.2.1916 yksityiskohtaisesti 5.2.1916 tapahtuneesta synnytyksestä, jossa kaksipäinen, -keuhkoinen ja -sydäminen lapsi oli jo kuollut. Esitystään täydentääkseen Norén oli tarkistanut synnytyslaitoksen preparaattikokoelmat, joista oli löytänyt 
2 tapausta yhteenkasvaneita kaksosia. Toinen kaksoissikiö, jonka eräs lääkäri Turusta on lähettänyt, lienee syntynyt luonnollisesti eikä ole täysiaikainen. Toinen, joka on jonkunverran pienempi, on ennenaikanen synnytys VIII:nnessa kuussa ja on Tamperelaisen kätilön lähettämä v. 1891. Jälkimäisestä on merkitty muistiin, että se on syntynyt luonnollisesti avonaisessa tilassa ja 5 minutin aikana sen lihaksissa havaittu nytkähtelyjä. (Kätilölehti 4&5/1916)
Kätilölehdessä 1/1922 tiivistettiin lehdessä Tidskrift för barnmorskor i Finland no 12/1921 julkaistu raportti Vaasan seudulta
Anna Kullström kertoo 28/11 21 avustaneensa synnyttäjää, joka kovien polttojen kestettyä 3 tuntia synnytti yhteenkasvaneet kaksoset. Ensin syntyi yksi sikiön pää, senjälkeen tuli välilihan yli esille molemmat hartiat, sitten yhteenkasvaneet vartalot ja viimeksi toisen sikiön pää. Kaksoset elivät syntyessä, paino 4,500 gr, molempien pituus 47 cm. Ne olivat yhteenkasvaneet kaulasta alas hiukan navan alapuolelle, muuten kumpikin hyvin muodostuneita poikalapsia. Toinen voi nukkua sillä aikaa kun toinen söi tai itki. Kuolivat 37 tunnin kuluttua muutaman minutin väliajoin.
Maaliskuussa 1923 useiden lehtien julkaiseman uutinen jakoi vielä tiedon, että
O. l. Pyhäjärveltä ilmoitetaan, että siellä on äskettäin eräs vaimo synnyttänyt yhteenkasvaneet kaksoiset. Molemmat lapset ovat poikia ja ovat ne kasvaneet yhteen siten, että niiden kasvot ovat vastakkain, joten ne eivät voi syödä äidin rintaa. Nukkua nämä kaksoiset voivat ainoastaan kyljellään. Muuten ilmoitetaan niiden jaksavan hyvin.
Tammikuussa löytämäni Ylioppilaslehden jutun mukaan "Suomessa syntyy siamilaisia kaksosia keskimäärin yksi tai kaksi vuosikymmenessä". Yllä on 18 tapausta sadan vuoden ajalta, jolloin Suomen väestö oli pienempi, ja selvästikään kaikista ei sanomalehdissä kerrottu enkä varmasti kaikkia uutisia löytänytkään. Jossain lääkärien tilastossa luulisi olevan tarkempaa tietoa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luulisi myös usein äidin kuolleen hankalaan synnytykseen, jos kiinnikasvaneet lapset ovat olleet täysiaikaisia - joten näitä varmasti jäänyt myös raportoimatta.

Esmeraldan eetos kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus. Mietin juuri tuota, että nykyisin siamilaisia ei synny juuri koskaan. Varmasti iso tekijä on mahdollisuus varhaiseen raskaudenkeskeytykseen.
Onneksi näiden lähteiden siamilaiset kaksoset vaikuttivat saavan inhimillistä kohtelua osakseen, vaikka heitä saatettiinkin pitää samalla esiteltävinä kuriositeetteina.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, katso Tuusniemi Syntyneet 1912 s.105 . Synnytys 16.1.1912.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos lisätiedosta Anonyymi! Sanomalehdissä ei tuosta tapauksesta (ainakaan Tuosniemellä hakemalla) löydy uutista eli tavat ovat jo muuttuneet 1800-lukuun verrattuna. (Tai sitten minulta jäi siltä vuosisadalta löytämättä useita uutisoimattomia tapauksia.)