perjantai 19. heinäkuuta 2019

Neljä ja puoli kohdetta Uudessakaupungissa

Jo kaksi viikkoa sitten päättyneen museoretkeni loppu häämöttää, joten kuitataan Uusikaupunki tavallista pidemmällä tekstillä ja lopetetaan koko raportointi tähän.
Otsikon puolikkaaksi kohteeksi lasken muistomerkin, jossa lukee "Tällä paikalla sijaitsi August Nordenskiöldin kullantekijän paja vv. 1785-1787". Olen yhdistänyt kyseisen toiminnan vain Mäntsälään ja täten historiakuvani laajeni. Kiitos muistomerkille pysähtymisen myös huomasin sen takaa kivinavetalta näyttävän kirkon, johon palataan hetken päästä.
Mutta muistomerkin ohi olin kävelemässä kohti luotsimuseota, joka on auki vain kesäisin. Innokas opas tuli pihalle asti vastaanottamaan ja edellisinä päivinä omaksuttuun tapaan kuuntelin kiltisti opastuksen, joka käsitteli monipuolisesti luotsitointa, keskittyen kuitenkin 1800-lukuun, jota rakennuskin edusti.
Uutta oli ainakin se, että luotsien toimeen kuului reimarien teko.
Navettamaisesta päädystään huolimatta Uudenkaupungin kirkko oli todella hieno. Ja yllätys, vaikka juuri edellisenä päivänä olin Kristiinankaupungissa todennut, että kaupungeista pitäisi tarkistaa muutakin kuin museot ja illalla hotellilla olisi ollut aikaa paikkaukseen.
Hautakivet olivat 1600-luvulta ja kirkko valmistunut 1620-luvulla. Isonvihan jälkeen vaadittiin kunnostusta ja komea katto on vuodelta 1735.

Kirkkosalissa oli ruumispaareja ja kellotornin pohjakerroksessa kahdet ruumisvaunut.
Muistotaulu 1600-luvulta.
Sitten Uudenkaupungin varsinaiseen museoon, jossa olin aiemmin käynyt vuonna 2009, jolloin kuvasin stereokortit ja kiinnostuin Agda Blomista.
Stereokortit olivat edelleen pöydällä ja opas selitti Blomin elämää, mutta minä fiksaannuin taikalyhtyyn. oliko erillinen kehys oikealla yksityiseen katseluun?
Yläkerran laivan kantta jäljittelevä esillepano muistutti Kristiinankaupungin merimuseota, mutta tästä sain sentään jotain irti.
Kuten sen, että lasitehtaasta, jota johti nainen(kin) 1600-luvulla, on jäänyt perin vähän jäljelle.
Vanhan Vaasan katastrofissa nimettömäksi jäänyt esine oli pinnakompassi, jonka "kehälle merkittiin narussa olevalla tikulla kuljettu suunta ja aika". Myöhemmin tehtiin varsinaisen merkinnät lokikirjaan.
Matkalla viimeiseen kohteeseen näin tämän portin, jonka olisin voinut laskea toiseksi puolikkaaksi kohteeksi.
Merimiehen talo on toinen kesäisin auki oleva museokohde.
Se kuvaa 1900-luvun alkua. Tuolloin talossa eläneeltä Roslöfin perheeltä oli esillä joitakin esineitä, mutta esillepano on museoammattilaisten. Tietoa ei ollut jaettavaksi ylenmääräisesti ja jälkikäteen mietiskelin, että faktojen luetteloinnin sijaan tarinamaisuus olisi voinut innostaa minua edes hiukan. Ja joku konkreettinen keissi olisi voinut auttaa luotsimuseon sisällönkin mieleenpainumista. (Tyhjästä on tietenkin paha nyhjäistä. Roslöfit eivät juurikaan esinnty sanomalehdissä.)

Ei kommentteja: