sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Täydennysosia

1) Mieleen painuneimpia museonäyttelyitä on todistettavasti ollut Medelhavsmuseetissa vuonna 2011 nähty Vita Lögner. Palasi viimeksi mieleen, kun luin Tommy Uschanovin esseen Vä­rin pe­lon pit­kä his­to­ria: mik­si mus­ta ja val­koi­nen voit­ta­vat län­si­mais­sa vä­rik­kyy­den?

2) Pasi Ihalaisen esityksestä Jyväskylässä tuli mieleen Facebookiin 10.5. jakamani satunnaislöydös, josta voi kiittää sitä, että valtiopäivien pöytäkirjoja on digitoinut myös Kansalliskirjasto.
Kun olen vältellyt sekä nuijasotaa että vuotta 1918, pitää kysyä tyhmiä historian käytöstä politiikassa. On kai joku noteeraannut, että armahtamislain käsittelyssä SDP:n Hupli (ellei jäänyt huomaamatta puhujavaihdosta) vetosi nuijasotaan? 'Yksimielisesti myönnetään, että Klaus Flemming oli julma kansan sortaja ja kapinan syyksi ei etsitä Jaakko Ilkan. Pentti Poutun y. m. johtajain kiihoitusta tai kapinallisten luontaista halua vain päästä hävittämään kaikkea järjestettyä lainalaista yhteiskuntaelämää, vaan tunnustetaan, kuten Lindeqvistin historiassa sanotaan, että kapinan syynä oli "se monenlainen sorto, jonka alaisena talonpojat kauan olivat olleet”'
3) Kun julkaisin juttuni entisajan takeawaystä, tiesin, että Laika Nevalaisen vastaava oli tulossa pian ulos. Ja tottakai oli parempi.

4) Sukujuurien kultauksen yhteydessä lopetin haastatteluun, juttuun Veli Gunnar Hohenthalin  käynnistä leskikeisaritar Dagmarin luona. Jossain muistelen lukeneeni hänen olleen Zeppelinin kyydissä, mutta kuunnellessani radio-ohjelmaa Kun Zeppelin kävi Suomessa selvisi, ettei hän ollut päässyt kyytiin. Kuten ei kukaan mukaan.

5) Pari vuotta sitten löysin useita ehdokkaita Suomen ensimmäiseksi lakoksi. Vaikka yksi näistä oli vuodelta 1872, kirjoitettiin Kaiussa 9.8.1879, että "Ensimmäinen streikki Suomessa" oli pari viikkoa aiemmin tapahtunut kun 70 työmiestä oli seisauttanut työntekonsa Kuraassa erään Viipurin kaupungin kauppatalon lastauksessa. Eli todennäköisesti ensimmäisiä lakkoja on vielä muutama löytämättä.

6) Kirjoitin 1700-luvun Helsingistä puuttuneista ammattilaisista lehti-ilmoituksen perusteella ja kirjallisuuteen vilkaisematta. Juha-Matti Granqvistin väitöskirjasta olisin saanut taustaksi, että
Kun Helsingin porvaristo pikkuvihan jälkeen järjestäytyi uudelleen, käsityöläisten määrä oli pudonnut lähes puoleen. 1740-luvun lopulla maistraatti värväsi aktiivisesti kaupunkiin lisää käsityöläisiä. Pormestari Henrik Johan Forstén, joka oleskeli pikkuvihan päätyttyä vielä useita vuosia Tukholmassa, sai valtuutuksen ”etsiä hyviä käsityöläisiä ja suostutella heitä muuttamaan kaupunkiin”. Useimmat Forsténin värväysyritykset eivät ilmeisesti onnistuneet, mutta hän sai joka tapauksessa houkuteltua Helsinkiin monia pitkäaikaisia porvareita. Hänen värvätteihinsä kuuluivat muun muassa peruukintekijä Carl Bähr, ruukun- ja kaakeliuunintekijä Enok Franstadius, värjäri Martin Pappe, kirjansitoja Christopher Lorenz Schlyter ja hatuntekijä Lorenz Sjöberg. Maistraatti auttoi näitä tukholmalaisia alkuun verovapauksin, lainoin ja muin etuoikeuksin.
7) En erehtynyt mainitsemaan Benderin yhteydessä SSH-kirjassa kaalikääryleitä, mutta unohdin asiasta mainitessani linkittää Jonathan Metzgerin väitöskirjaan I köttbullslandet. Konstruktionen av svenskt och utländskt på det kulinariska fältet.

Niin ja Benderistä puheen ollen. Herättelin viime kesänä vauhtiin historiallisten nuortenkirjojen projektiani ja lainasin Eino Cederbergin nimillä Erkki Saarenmaa ja Esko Saario julkaisemaa tuotantoa. Ensiksi mainitulla ilmestyi Väkevä paroni, joka oli tuttua tarinaa Otto Flemingistä, ja Päin kuolemaa, jonka päähenkilö Kaarle Krusell ei kuulu kuninkaan pääjoukkoon vaan venäläisiltä karanneisiin yksinään Benderiin kulkijoihin, joita lähteissäkin mainitaan.

Ei kommentteja: