lauantai 21. huhtikuuta 2018

Maaliskuusta ja huhtikuusta

22.3.
30.3.
  • Punalippu 11/1929: "Helsingissä oli vappuna lunta n. 15 cm. vahvuudelta. Juhlat onnistuivat senvuoksi heikosti." [Kevään 2018 sää oli melko pitkään luminen.]
1.4.
  • Tänään tein nopean ja nautinnollisen etelänreissun käymällä @sinebrychoffart , missä seinillä Venetsiaa y.m. Ja tietenkin vinkui @museokortti . Suosittelen.
  • Oletteko nähneet "intiaanien tapaista" luvun lopetusta?
2.4.
  • Kun vanhempien on pakko lähteä töihin - havainto kesältä 1873.
3.4.
  • FB-tili @NatLibFi vastasi kysymykseeni 7:30. Kuusi minuuttia sen jälkeen kuin olin sen esittänyt. Ekana arkena pääsiäisen jälkeen. #otettu #palvelu
4.4.
  • Tänään luettu kommentti: "Tottakai konferenssipaperi luetaan paperista. Ei se ole luento." Ajatuksia?
    [Terhi Ainiala: "Aarggh. Toivottavasti tämän ajatuksen kannattajat eivät osu kanssani samoihin konferensseihin."
    Sanna Aro-Valjus: "Höpöhöpö. Kukin vetää tyylillään. Useimmiten ne, jotka ovat valmistautuneet puhumaan vapaasti esiintyvät parhaiten, mutta on niitä ihan hyviä paperista luettujakin. Toiset pysyvät annetussa ajassa paremmin kun ovat testanneet kauanko lukeminen kestää. Sekin on hyvä asia."]
5.4.
  • "miksi suomalaiset eivät voi suhtautua sisällissotaan kuin nuijasotaan" Duota, verkosta ja Pohjanmaalta löytyy ihan tarpeeksi niitä, jotka eivät nuijasotaankaan suhtaudu "historiallisena tapahtumaketjuna". [Kommenttina Aamulehden juttuun 1918-tapahtumasta, jossa presidentti Niinistö oli puhunut. Ks. seuraava.]
  • Eilen Tampereella: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö - Sodasta sovintoon
7.4.
  • Ekaa kertaa Länsimetrossa. Pitkästä aikaa Weegeehen ja sitten rituaaleja Helinä Rautavaaran museossa. Puhumassa m. m. @AnnaHaverinen. #museot #espoo
  • Yhden taistelun Espoossa kerrotaan tekstipainotteisessa näyttelyssä, että sisällissotaan "ajauduttiin" . #eisyyllisiä #ajopuuteoria2 #museot
  • Weegeen "katseluvarastossa" varastoa edustaa vitriinien malli, tekstittömyys ja hieman tiivistetty esineiden esillepano. #museot #espoo #bryk #wirkkala
  • Metron mainonnasta bongattua. Tanskalaiset ovat yrittämässä Suomen ylioppilaslakkimarkkinoille. #globalisaatio
10.4.
13.4.
15.4.
  • Rakennusvuotta "ei tiedetä", kun olin sen "kertonut" viitaten @Kaupunginmuseo -verkkonäyttelyyn ja esittäen vahvistavia asiakirjalähteitä. #lähdekritiikki #Helsinki
  • Idiootteja on joka vuosisadalla. Miksipä ei muurata uunia löytöpommista? [Sonja Hukantaival kommentoi, että "Kanuunankuulia on muurattu uuneihin uskomusten vuoksi. Ammus on voimallinen esine, mutta räjähde ei ehkä niin kätsy..."]
16.4.
  • Kun etsii tietoa Puolan historiasta tuntuu, että mikään kirjoitusajankohta ei otollinen tasapuoliselle esitykselle.
  • Kirjoitettu eka versio elämäntarinasta, joka päättyy vuonna 1806 Venezuelassa irtileikatun pään esittelyyn seipään päässä. Pikkasen vaikeuksia siirtyä sisäsiistin sukulaisensa vaiheisiin Tukholmassa.
18.4.
  • Tätä Keitele-variaatiota ei muistaakseni ollut @NationalGallery näyttelyssä. Varmaan kuitenkin tuttu @GKmuseo ? [Vastattiin "On meidän kokoelmissa ja julkaistiin kuvana @NationalGallery n kirjassa."]
19.4.
  • Kun ei ole turhaa kiirettä. Puhtaaksikirjoitetun _alemman_ kaupunginoikeuden pöytäkirjan joka sivu on rajattu viivoin. Käsityönä.
20.4.
  • "Häpet läser man att Mannerheim i januari 1918 ”upprättat militärhögkvarter i S:t Michel, utanför Vasa" [Samaisessa Per Erik Lönnforsin kritikissä Maria-Pia Boëthiuksen kirjasta Vitt och rött myös lausahdus "Sådana fel kunde vara förlåtliga i en pratig familjebiografisk essä där tredjedelen eller de första 50 sidorna är pratig släkthistoria". Hmmm, sanon minä ja tarkistan sanakirjasta, että pratig tarkoittaa puheliasta. Tässä yhteydessä kai jaarittelevaa.]

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Detau, Dettau, Dettou, Dettow

Sidoprodukt av Schildt-forskning. Enligt sökningar idag fanns liknande sammandrag inte på nätet och några sidor gav bristfällig eller felaktig information. Källor i parenteser.

Hans Dettau. Hattmakare, Norrköping
1. G. 1656-8-17 m. Anna Johansdotter Wijnholtz
Barn:
1) Johan Dettau, döpt 1657-06-04, begrofs 1691-07-12 Norrköping Olai. G. 1678 med Anna Andersdotter Hollsten, dotter till bryggare Anders Holstensson i Norrköping och Maria Stockenström-Larsdotter (enligt Annsofi Sterner). Hustru begrofs 1687-01-02 i Norrköping Olai. G. 1687-08-28 Norrköping Olai med Maria Schildt, dotter till borgare Matthias Schildt och Gertrud Jacobsdotter. Barn av senare gifte
  1. Matthias, döpt 1688-04-07 Norrköping Olai. Lever 1707. Om du har ytterligare information, kommentera gärna! 
  2. Joachim, döpt 1689-04-14 Norrköping Olai, begrofs 1689-08-18 Norrköping Olai 
  3. Annika, döpt 1690-07-05 Norrköping Olai. Lever 1707. Om du har ytterligare information, kommentera gärna! 
2) Joachim Dettau, döpt 1659-01-28, d. 1705 (enligt Geni-profil). G. 1682 med Malin Andersdotter Hollsten, dotter till bryggare Anders Holstensson i Norrköping och Maria Stockenström-Larsdotter (enligt Annsofi Sterner).

3) Daniel Dettau, döpt 1660-01-31

2. G. 1660-11-27 m. Maria Mårtensdotter Bernt.
Barn
4) Elsa Dettau. D. före 1744
5) Samuel Dettau, döpt 1663-04-18, d. före 1744
6) Anna Dettau, döpt 1664-07-13. G.m. Anders Rodin hattmakare. Son
  1. Olof Marrelius, hovpredikant 1744 
7) Maria Dettau, döpt 1667-08-27, d. före 1744
8) Mårten Dettau. D. före 1744. Hattmakare, Norrköping. G. m. Maria Andersdotter Hollsten, dotter till bryggare Anders Holstensson i Norrköping och Maria Stockenström-Larsdotter (enligt Annsofi Sterner).

Barn:
  1. Anna Christina Dettau. G.m. Paul Zachau, guldsmed 
  2. Hans Dettau. År 1744 handelsman i Norrköping (*) 
9) Elsa Dettau, döpt 1661-10-18, d. 1743-10-19 (Bouppteckning: 1744/1:90 Stockholm ger hela familjen). G. m. Salomon Steinfort, gulddragare.
10) Joachim Dettau. D. före 1744. Barn
  1. Anna Catharina. Bor i Karlskrona 1744. (Geni-profil som stämmer)



(*) Hans Anders Dettow. D 1790-02-05 66 år gammal (Inrikes Tidningar 1790-03-01). (Bouppteckning 1790/43:213 Norrköping)
1. G. m. Maria Cöhler, d. 1770 (Bouppteckning 1770-1775/4(b):3 Norrköping). Dotter av Johan Gottlieb Cöhler (bouppteckning 1757/2:913 Stockholm, Geni-profil)
Barn
1) Maria Christina Dettow f.~1759. G. m. Giöran Lindahl
2) Ulrica Charlotta Dettow f. ~1761. G. m. Herman Georg Machel
3) Caisa Lisa Dettow f.~1766. G. m. Fredric Thollander

2. G.m. Johanna Joachimsson, d. februari 1776 (Bouppteckning 1776/29:821 Norrköping)
Barn
4) Hans Fredrik Dettow f. ~1772, d. november 1809 (Norrköpings Tidningar 1809-11-29, 1809-12-09)

3. G. m. Catharina Keisler/Lovisa Catharina Keyser, dotter av Govert Keyser och Magdalena Catharina Willemoth (bouppteckning 1785/2:625 Stockholm)
Barn
5) Carl Gottlieb Dettow f. ~1781, d.1853. G. 1819-09-23 i Norrköping m. Margareta Mitander, tidigare gift med en Söderberg (Inrikes Tidningar 1819-01-05). Son:
  1. Carl Robert Mauritz Dettow f. 1819-6-29. Fullständig student examen (Östgöta Correspondenten 1840-12-23) 
6) Johan Gustaf Dettow f. ~1782. G. m. Cathr. Lowisa Åhmansson (Norrköpings Tidningar 1807-04-08)

N. B. I Mariestad som dopvittne 1726-09-27 "Hattmakare Anders Dettaus hustru Greta Media". Troligen någon koppling till familjen ovan.

Kalle Svensk Kuopiosta

Victor Barsokevitsch. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU. CC BY-NC-SA 2.0
E. Granit-Ilmoniemi kertoili vuonna 1929 perustamassaan lehdessä Arkadia-Töölö enemmän kaikesta muusta kuin lehden nimen alueesta Helsingissä. Ehkä noin 1880-luvulle sijoittuu seuraava muistelma lehden ensimmäisestä numerosta. Granit-Ilmoniemen isä Adolf Fredrik Granit (alla ukko Ranetti) oli pappi Kuopiossa.
Kalle Svensk oli kujeistaan kuulu kuopiolainen ja humoristista oli hänen perhe-elämänsäkin. Hänellä oli itseään vanhempi vaimo, joka ei lahjoittanut hänelle yhtään lasta. Sitä enemmän hänelle niitä hankki nuori palvelijattarensa, jota kirkoteltiin kokonaista 12 kertaa. Mutta oma vaimo ei tätä pannut pahakseen, vaan hoiteli miehensä lapsia kuin omiaan.  
Kumminkin "Venski" pyrki erilleen aviovaimostaan. Muistan vielä elävästi, kun Kalle kerran tuli, tavallisuuden mukaan aika hiprakassa, isäni "Ukko Ranetin" luo asiasta puhumaan. Minä asuin n.k. peräkamarissa, aivan kansliahuoneen takana, ja kun kuulin Kallen äänen, raotin ovea. Hän alkoi juhlalliseen sävyyn: "Totisesti minnoun koko häppeepilekku ristikunnassa". Ranetti, joka hänkin erinomaisen hyvin leikin ymmärsi, selitti kumminkin: "Ei tuomiokapituli laske sinua vaimostasi irti, kun hän ei anna suostumustaan." Venski vakuutti, etteivät lapset rakasta "mummoa", mutta tämäkään naula ei vetänyt.  
Lopulta kirkkoherra kiukustui, ja käski Kallen tulla uudestaan, mutta selvänä miehenä, ja kun tämä hoki: "Emminnou humalassa", niin Ranetti sanoi, että mennäänpäs tuonne ulos. Seinävierustaa pitkin kulki kapea lankku, jota käytettiin keilaratana. Kirkherra käski nyt Kallen kävellä lankkua myöten, mutta kun jalat vikuroivat sinne tänne, täytyi niiden omistajan tunnustaa olevansa niin täydessä seilissä, että sika viideltä paistoi.  
Kalle ei palvelijatartaan saanut omakseen, ennenkuin "mummo" erkani kuoleman kautta tästä murheen laaksosta. 
P. S. Lisää valokuvia Kuopiosta on KUHMUn albumeissa Victor Barsokevitschin kokoelman maisemakuvia,  Victor Barsokevitschin kokoelman kaupunkikuvia ja Victor Barsokevitschin kokoelman henkilökuvia

torstai 19. huhtikuuta 2018

Kotiarkistosta digitaalisen historian historiaa

Sukututkimusharrastuksesta minulla on kertynyt lukuisia koteloita paperia, joita olen nyt yli 20 vuotta usein siirtänyt ja toisinaan järjestellyt. Mistään ei tietenkään tulisi mitään, ellen pahvikansioihin olisi kiinnittänyt post-it -lappuja, joissa on jonkinlainen kuvaus sisällöstä.

Niin kauan kuin lappu oli kiinni, ei "lehtileikkeitä"-kansio ollut saanut vuosiin huomiota osakseen. Mutta lapun irrottua oli pakko kurkistaa sisään. Ja huomata hillonneeni m.m. sanomalehtiuutisia verkkohankkeista, joista yksikään ei enää ole alkuperäisessä osoitteessa.


Hesarin jutussa 7.9.2000 kerrottiin, että opetusministeriön ja Jyväskylän yliopiston digitoimat yli 1700 maakirjakarttaa muodosti koko maailmassa ainutlaatuisen kokoelman. No, nykyään vastaavat kartat on Ruotsissakin digitoitu ja Suomessakin uudelleen Kansallisarkiston toimesta. Jyväskylän digitoinnit ovat (kai) nyt osa Rantatuvan karttasivustoa.

Saman päivän lehdessä (?) kerrottiin silloisen Sota-arkiston avaamasta Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedostosta. Tuolloin tutkija Riitta Lentilä oli todennut, että tiedoston laajuuden takia siihen ei ole pystytty kirjaamaan yksittäisen henkilön koko sotahistoriaa. Nykyäänhän näitä täydellisempiä tietoja on kerätty Sotapolkuun, jonka pohjatietoina oli Arkistolaitoksen tietokanta, jota on myös käytetty Sotasammossa. Arkistolaitoksella tietokanta on jokseenkin samannäköinen kuin 18 vuotta sitten, mutta parhaillaan tuovat verkkoon menehtyneiden kantakortteja digitoituina.

Sivun kokonaisuudessa 19.5.2001 Hesari kertoi, että "puolet Suomessa vuodesta 1771 vuoteen 1860 ilmestyneistä sanomalehdistä on saatu digitaaliseen muotoon" ja tulisivat syksyllä avautumaan verkossa. "Uusi tallennustapa avaa historiantutkijoille aivan uuden maailman" toteaa haastateltu Majken Bremen-Laamanen. Järkyttävää - mutta totta - on, että olen kuullut saman lausahduksen samasta materiaalista aika usein viime aikoinakin. (Varsinainen julkaisu sai pienemmän uutisen 25.10.2001.)

Hesarin kuukausiliitteessä marraskuussa 2001 Unto Hämäläinen seikkailee Iikko Voipion neljässä vuodessa tallentaman yli 240 000 nimen Sursillin CD-ROM:n verkostoissa. Matti Klinge oli siitä innostunut: "Työssä uusi tekniikka, suuri ahkeruus ja aikaisempi sukututkimuskirjallisuus yhdistyvät ikkunaksi menneisyyteen, joka on kyllä uudenlainen."

Nyt CD-romput ovat historiaa ja isot sukupuut muodostuvat ryhmätyönä kansainvälisiin tietokantoihin (kun SSS:n Suomi-tietokannasta ei käsittääkseni ole (vielä) tullut mitään). Esimerkiksi Suomessa suosittua Geniä en muista digitaalisten historiantutkijoiden lähteenä, mutta maaliskuussa Science julkaisi verkkopuistaan siivottuun tietokantaan perustuvan artikkelin Quantitative analysis of population-scale family trees with millions of relatives. (Tutkimuksen tekijät ovat työsuhteessa Genin emoyhtiöön MyHeritageen.)

Ja kyllä, kansioita siirrellesäni löysin myös sen aineiston, jota olin oikeasti hakemassa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kauppa-apulaisen elämää

Augustinus Vuori (s. 1851), jonka elämästä on ollut jo aiemmin puhetta, ei raittiustyötään perustelevassa muistelmassa mainitse rippikirjassa näkyvää lyhyttä aikaa puusepän oppipoikana. Ajallisesti rippikirjan merkintä sopii samoihin vuosiin, jolloin Vuori omien sanojensa mukaan joutui 12-vuotiaana 4 peninkulman päähän kotoaan puotilaiseksi maakauppaan, jonka talossa pidettiin myös kestikievaria sekä tuomiokunnan käräjät.
Vaikka ei elämäni aamu ollut kotonakaan kirkasta päivää lupaava, niin täällä, kaupan, hollimiesten ja matkamiesten alituisessa hyörinässä se kerrassaan musteni. Päivät toimiskella myymälässä, yöt olutta kanniskella janoisille sieluille, joita tien risteyksessä runsaasti liikkui miltei kaikkina aikoina vuorokaudesta. Harvoin oli aamusilla tarpeeksi lepoaikaa sunnuntaisinkaan. Elämä oli kuin kaupungin kapakassa, josta silloin kuulin puhuttavan, vaikka en ollut nähnyt. Kirkkoon ei joutanut muulloin kuin jouluna, jolloin aamusella ennen matkaan lähtöä renki-Janne juotti hevosen humalaan, jossa tilassa se vimmatusti kiiti eteenpäin niin ettei mikään kilpahevonen riennä sen rajummasti. [...] 
Olin noin 13 vuotias, kun minä määrättiin Jannen kanssa kaupunkiin, kumpikin eri hevosella olutkuormia noutamaan. Saavuimme iltapäivällä oluttehtaan kartanolle. Kuormia tehdessä annettiin Jannelle olutta ja minulle vierrettä. Sitten menimme kaupunkiin ostoksille, joita tehdessä Janne sai muutamia tukevia ryyppyjä, ja lienee hän ostanutkin. Palattuamme oluttehtaalle, annettiin siellä taas kumppanilleni mielin määrin nautittavaksi voimakasta "Baijerin" olutta, mikä entisten juomain kanssa vaikutti sen että mies väsähti. 
Kun meidän kumminkin piti vielä samana päivänä alottaman matkaa, ja ilta alkoi lähestyä, en voinut tietää muuta neuvoa, kuin aloin rukoilla oluttehtaan miehiä, että he kanssani auttaisivat hevoset valjaisiin. Renki, joka jo kuorsasi kartanolla, nostettiin perimmäisen kuorman päälle, johon minä vedin miehen vähän nuoralla kiinni, ettei putoisi. Lähdin sitten ajaa retuuttamaan kaupungista ulos. 
Kuljettuamme 4—5 kilometriä, laskiessamme alas siitä ahteesta, joka vie Vänrikki Stoolin Tarinoissa mainitusta Hattelmalan harjanteelta etelään päin, heräsi Janne kuormansa päällä ja alkaa huutaa, kirota. Hän on pantu köysiin, vaikka ei ole mitään pahaa tehnyt. Nyt ehdotteli hän sovinnoksi, että suostuisin antamaan hänen avata eli rikkoa pari pulloa, saadakseen olutta. Hän pitää huolen, ettei sitä tulla tietämään. On tavallista että muutama puteli kuormassa rikkaantuu, joko omaa heikkouttaan tai tärinän vaikuttamasta käynnistä. Hän rikkoi parikin pulloa, katkasi kaulat ja asetti taas kohdalleen. Tuo tosin minua harmitti, mutta vielä enemmän se kun hän ehdotteli että antaisin, epäilyksen välttämiseksi, hänen ottaa minunkin kuormastani pullon tai pari. En suostunut siihen, ja suurella vaikeudella se matka suoritettiin. [...]
Palveltuani pari vuotta, sattui seikka, jota en koskaan unhota. Eräitten käräjäin aikana, kun oli noin pari, kolme viikkoa herroja passattu ja muittenkin matkustavaisten tähden valvottu, sattui kerran pari herraa puoliyön aikaan olutta vaatimaan. Kellari oli mäessä, melkoisen matkan päässä. Toin oluet pöydälle, ja istuin sohvalle. Odotellessa aikaa, jolloin herrat saisivat oluensa juoduksi, alkoi minua uni uuvuttaa ja väsymys vaivata, niin etten huomannutkaan milloin nukahdin ja makasin istuallani aamuun asti. Menin toimiini, kuten ennenkin. 
Ennenkuin isompi liike alkoi kutsui kauppias minut kamariin. Siellä hänellä oli varustettuna paksunlainen rottinki, jolla hän alkoi minua mitata ja selkääni silitellä. En oikeastaan huomannut, mistä tässä nyt on kysymys, mutta erinomaisella kylmäverisyydellä otin vastaan ääntä päästämättä ne jokseenkin tukevat ja taajat lyönnit, joita suuri, voimakas mies hartiainsa takaa jakeli. Luulin ne olleen seurauksena jostain juoppouden vaikuttamasta väärinkäsityksestä, kun hän, isäntä, silloin oli päivittäin melkein yhtämittaisessa pöhnässä. Mutta kysyttyäni sittemmin syytä tuohon salaman lyöntiin, joka, kuten ainakin, ennen ukkosta leimahtaa, sain tietää että rouvan äiti, vanha kieroluontoinen noita, joka oli saapuvilla minun olutta tuodessani, oli aamulla käännellyt asian siksi, että minä muka heittäydyin makaamaan ja jätin herrat olutta juomaan. Jollei hän olisi ottanut rahoja, olisivat herrat saaneet mennä maksamatta. Jo minulle selvisi asia. Sen jälestä aloin koota kapineitani, vaatteeni työnsin säkkiin, kirjat panin pakettiin. 
Menin sitten hyvästi jättämään ja kiittämään. Isäntä ällistyi. Minä selitin kuinka asia oli. Kun minä olin päivät ja yöt ollut liikkeellä, niin ettei ruumiini ehdi levähtää eikä jalkineeni kuivaa — sivumennen sanottu oli jalkani kahdesti useampia päiviä ajetuksissa pelkästä kulkemisesta — niin en voi moista kestää. Ja kun heillä oli paljo työtä, olisi asianmukaista pitää useampi palkollinen. Ja kun minulla ei ollut mitään palkkaa, vaikka meno- ja tuloarvio-listassa olin listaa tehdessäni määrätty merkitsemään palkkani 80 m:kaa, niin oli tuo selkäsauna mielestäni saatu enemmän kuin ansiosta. 
Isäntä nyt myönsikin äkkinäinen olleensa, mutta arveli että tuosta voidaan sopia. Hän teettää minulle uudet vaatteet ja jalkineet heti, kun räätäli ja suutari taloon tulevat, sekä antaa muita vaatetustarpeita. Minä arvelin että, koska ei minulla ole toivoa että hän heittäisi ryyppäämisen, en voi tietää, mitenkä monella selkäsaunalla mahdollisesti minun pitäisi ne uudet saatavani maksaa. En siis voi jäädä ehdolla millään. Sitten ehdotti hän, että kun pian taas mennään olutta noutamaan, pääsen hevosella tyhjän olutpullokuorman päällä. Kumminkin tahdoin lähteä samana päivänä, ja olinkin iltapuolella kotona, mutta vaatesäkkini jäi Jannen tuotavaksi. 
Lähteet: Työväen lehti 35/1896 ja 36/1896, Aamunairut 15-16/1894, Lopen kastetutLopen rippikirja 1846-1852 s. 298, Lopen rippikirja 1853-1859 s. 283Lopen rikosluettelo, Lopen muuttaneiden luettelotVanajan muuttaneiden luettelotVanajan rippikirja 1852-1858 s. 281Vanajan rippikirja 1859-1865 s. 311, Vanajan rippikirja 1859-1865 s. 322Vanajan rippikirja 1866-1872 s. 324,

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Pyhämaalta Peruun

Pyhämaan Kauhianpään Ollin talossa syntyi Johan-poika 18.12.1787 Henrik Henrikssonille (s. 1758) ja vaimolleen Lisa Matsdotterille. Pojanpoikansa ehti näkemään vanhaisäntä Henrik Henriksson (s. 27.9.1732) (RK 1786-1791 s. 20). Tämä oli päästänyt tai lähettänyt opintielle Michel-poikansa, joka vihittiin papiksi vuoden 1788 lopussa.

Yrjö Hormian tulkinnan mukaan "V. 1788 tuli Ollin taloon uusi omistajasuku, kun eräs Jaakko Henrikinpoika sai sen haltuunsa." Jostain syystä nuorempi Henrik tosiaan luopui isännyydestä ja muutti perheineen Uuteenkaupungin lähelle Sundholman Wehax-torppaan muutamaksi vuodeksi. (RK 1790-94). Vuonna 1794 Henrik ryhtyi kalastajaksi ja muutti varsinaiseen kaupunkiin. Samalla hän otti käyttöön veljensä omaksuman sukunimen Åhlgren (RK 1796-1801, 1802-07).

Maaseudulla syntynyt Johan lähti rippikirjan merkinnän mukaan vuonna 1802 isoveljensä Henrikin kanssa Tenholaan, jossa setänsä oli kappalainen. Johan ei siellä viihtynyt vaan jatkoi matkaansa vuonna 1807 Tukholmaan. Tuolloin pikkusiskonsa Lisa asui Tenholassa.

Johanin matka jatkui Ruotsista Pohjois-Amerikkaan ja lopulta Perun rannikolle, jonne hän perusti perheen vuonna 1827. Parikymmentä vuotta myöhemmin kotikaupunkiinsa rantautui pietarsaarelainen alus Rapide, jonka kapteenin kautta Johan Åhlgren lähetti kaukaiseen kotimaahan terveiset ja rahaa jaettavaksi köyhimmille sukulaisilleen. Hän kun oli taloudellisesti Perussa menestynyt (Åbo Tidningar 28.10.1846, Helsingfors Tidningar 6.2.1847).

Modernissa kartassa Islay, jossa Johan asui ja kohtasi suomalaisen kapteenin, on etelässä lähellä Chilen rajaa.

Karttakuva Internet Archive via Flickr Commons

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Sisaret Forsten

Kun varamaanmittari F. M. Forstén kuoli Joensuussa syksyllä 1858 tyttärensä Rosa oli juuri täyttänyt 15 vuotta. Ehkä hän ei siis ollut 14-vuotias toimiessaan "henkikirjoittajan puhtaaksikirjurina auttaakseen äitiään, joka oli jäänyt leskeksi ja 5 lapsen ainoaksi huoltajaksi" kuten Naisten äänessä 5-6/1929 väitetään. Mutta aloitti työuransa kuitenkin hyvin nuorena ja ajankohtaan sekä sukupuoleensa nähden varsin virallisesti. Ja vielä virallisemmaksi se muuttui myöhemmin:
Jo 20-vuotiaana toimi hän v. t. tuulaakikirjanpitäjänä ja vaakamestarina. 1867 nimitettiin hän kruunun ja kaupungin rahastonhoitajaksi. 1871 toimitti hän henkikirjoituksia Liperin kihlakunnassa. Vuosina 1877—1887 oli hän rahatoimikamarin kirjurina ja Pohjoismaiden Yhdyspankin rahastonhoitajana ja kirjurina. Samaan aikaan hän välitöikseen useita vuosia hoiti Joensuun postikonttoria, saaden 1874, sukupuolestaan huolimatta, oikeuden postinhoitajan ja reistraattorin virkoihin. 1887 nimitettiin Rosa Forsten Lahden postitoimiston hoitajaksi ja seuraavana vuonna postinhoitajaksi Saloon, josta virasta hän erosi syksyllä 1925. [...] Postinhoitaja Forstenilla oli hyvin korkea käsitys virkamiehen velvollisuuksista. Hän oli sitä mieltä, että aina on tehtävä enemmän kuin on pakko. Vaikka kaiken pitikin tapahtua täsmällisesti ja virallisesti, ei hilpeä leikinlaskukaan puuttunut Rosa Forstenin virastoluukulta. Alaisiltaan virkamiehiltä vaatii hän huolellisuutta ja täsmällisyyttä, mutta kohteli heitä myös auliudella, joten hänen koulussaan olleet virkamiehet muistelevat häntä kaipauksella ja kunnioituksella. (Postitorvi 4/1929)
Muut isän kuoleman jälkeen elossa olleet sisarukset olivat Alida Aleksandra (s. 10.2.1837 Tohmajärvi), Flora Maria Sophia (s. 12.4.1846 Kontiolahti), Olga Augusta (s. 24.5.1850 Kontiolahti) ja Matilda Vivika, joka mainitaan nuorimpana.

Viidestä sisaruksesta kaksi oli kuuroja ilmeisesti lapsuudestaan asti. Alidan täyttäessä 80 vuotta Kuuromykkäin lehti 3/1917 kertoi, että
V. 1860 tuli neiti Forsten yhdessä nuoremman sisarensa Olgan kanssa oppilaaksi Porvoon vanhaan kuuromykkäinkouluun. Matka Joensuusta Porvooseen ei siihen aikaan ollut helppo. Se kesti 2 viikkoa. Ensin matkustettiin pienellä laivalla Joensuusta Viipuriin ja sieltä toisella laivalla Helsinkiin. Helsingistä jatkettiin matkaa Porvooseen. Käytyään läpi Porvoon koulun asui neiti Forsten ensin Joensuussa, mutta muutti sittemmin Saloon. Siellä on hän asunut jo lähes 30 vuotta yhdessä sisartensa kanssa. Neiti Forsten on vielä hyvin terve ja reipas. Ahkerasti tekee hän vielä kaikkia kotitöitä.
Vielä kymmenen vuotta myöhemminkin päästiin tekemään syntymäpäiväuutinen, jonka ohessa valokuva neljästä sisaruksesta. Joukosta oli tällöin jo pois Flora.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

CSI Härmä 1891


Viktor Olanderin kirjassa Elämyksiäni ja muistelmiani vuosilta 1878-1919 (suomennos) on monta muistoa Isontalon Antista, mutta myös seuraava tapaus.
Minun korviini tuli kerran huhu, että erästä torpanvaimoa, joka joku aika sitten oli kuollut ja haudattu, olisi hänen miehensä niin pahoinpidellyt, että hän sen johdosta oli kuollut. Tutkiakseni oliko huhussa mahdollisesti perää, lähdin lautamies mukanani torppaan, joka sijaitsi syvällä metsässä, kaukana muista asumuksista. Pihalla tuli vastaani tyttölapsi, jonka otin hiukan syrjään ja kysyin häneltä suriko hän kovin kuollutta äitiään ja näkikö hän isänsä lyövän äitiä. Tähän vastasi tyttö surullisin katsein: "Kyllä, kaipaan niin rakasta äitiäni, jonka isä halolla löi kuoliaaksi".
Käskin nyt tytön jäädä pihamaalle siksi aikaa kun lautamies ja minä menimme sisään tapaamaan isää. Tähtäsin kohta mieheen terävän, tutkivan katseen; häntä se näytti vaivaavan, ja hän loi katseensa alas kuten se, jolla on syytös omallatunnollaan. Otin hänen kätensä käsiini ja sanoin hänelle: "Puhdista omatuntosi; näyttä kuin kantaisit jotain kärsimystä. Sano minulle suoraan mikä oli vaimosi kuoleman syy. Sinä vain sen tiedät, lähinnä Jumalaa". Hän vastasi: "Hän sairastui äkkiä ja kuoli pian sen jälkeen".
"Jätän sinut miettimään asiaa ja toivon että kerrot minulle kaikki, jos tahdot saada omantunnon rauhan. Hyvästi toistaiseksi!" sanoin hyvästiksi.
Lähin toimenpiteeni oli nyt saada asianomainen määräys piirilääkärille suorittamaan ruumiinavaus, josta vaimon kuolemansyy tulisi ilmi, jolloin annoin kaivaa ruumiin ylös hautausmaasta.
Hämärissä saapui piirilääkäri ja toimitti ruumiinavauksen ja tutkimuksen tulen valossa. Kun hän oli lähemmin tarkastanut rinatkehää, hän syvällä äänellä lausui sanan: "murhattu"! "Tässä on useita kylkiluita murtunut, niinkuin jollakin raskaalla ja karkealla suoritettujen lyöntien jälkeen, jotka ovat olleet vaimon kuolemansyy".
Nyt voin täydellä syyllä vangita miehen, mikä toimitettiinkin samana yönä. Vanki passitettiin lääninvankilaan odottamaan laillista tutkimusta. (s. 32-33)
Otsikkokuvan pohja ote A. Luomosen kuvituksesta Suomen kuvalehteen 20/1918.