tiistai 25. joulukuuta 2018

Katajasta

Vaikka minulle nimi Väinö Kataja ei sanonut mitään, verkkohaun perusteella tällä nimellä kirjoittanut Väinö Jurvelius (1867-1914) muistetaan toisaalla. Hän pääsi eliaikanaan kirjaan Uudempi suomalainen kirjallisuus, hänelle on vuonna 1972 Ylitorniossa paljastettu näköispatsas, hän on mukana Kansallisbiografiassa sekä Wikipediassa ja viimeisin (tai oikeastaan varhaisin) kirjansa julkaistiin vuonna 2014. Digitoituja tekstejään on koottu Wikipedia-sivun alareunaan, mutta tässä haluan jakaa otteita novelleistaan, jotka herättivät kiinnostukseni kirjoittajaan. (Kuva lehdestä Joulutunnelma 1915)
Ahvenjärven kylään ei tullut muille sanomalehtiä kuin Herralan Kustaalle ja Wiialan ukolle.
Sunnuntaisin kokoonnuttiin aina Herralaan kuulemaan uutisia maailmalta. Kustaa luki lehdestään merkillisiä asioita, joita pitkä penkillinen miehiä kuunteli hartaasti ja piippujaan imeskellen.
Sotauutiset ne tietysti enimmän mieliä jännittävätkin. Rauhattomaksi kävi koko kylä, kun sotauutisia odoteltiin ja yhä enemmän teki mieli saada tietää siitä tai siitä tappelusta.

Herralan Kustaa oli palannut markkinoilta. Oli taas tuonut neljä hevosta etelän puolesta, mistä lie tuonut. Kuului heti ympäri kylää, että lihavia, tosi komeita olivat Kustaan hevoset taaskin ja hyvätapaisiksi hän niitä kehui.
Miehissä riennettiin Herralaan uusia hevosia katsomaan, että jos hyvinkin sovittaisiin kauppoihin tai vaihtamaan. Ne ovat semmoiset päivät hevosmiehille hemmetin hauskoja juhlapäiviä, sillä niihin kuului „puolikuppiset" ja „harjakannut", ja hienossa tinassa on silloin lysti ajella ja koneja koetella.

Lauantai-illoin, sunnuntaisin ja varsinkin römppäviikolla on hupaista Pullin kamarissa. Sinne kokootuu kylän nuorta väkeä kujeilemaan ja ilvehtimään. Römppä viikolla varsinkin.
Nuorimmat kylän rengit ovat Pullin parhaita ystäviä. Ja Pulli osaakin asettua sille kannalle, että voipi vieraitansa miellyttää.
Römppäviikolla on Pullilla monenlaista hauskaa, on „renkaan heittoa" on „Viipurissa käyntiä" ja „Moskovasta pikanellin nountia". Niitä urheiluja saavat renkipojat puuhata vissiä maksoa vastaan Pullille.
Etelänpuolen miehiä oli jo parina päivänä nähty kävellä viuhtovan kylän raittia ylöspäin. Reippain mielin näkyivät astelevan, vaikka köyhähän on tukkilainen näin keväällä, ennen tukinuiton alkamista. Kirjava oli etelänmiesten parvikin, kun peräkkäin astelivat pitkin kevätsolskeista maantietä. Reikäinen oli takki ja housut paikattomat. Ei ollut ainoallakaan oikeata kellanruskeata laukkua, joka on uljaan tukkipojan merkki. Viheliäinen, musta ja surkean näköinen oli pussi seljässä, rihmoilla kiinni. Mutta oli kuitenkin useimmalla uudet, kiitettävällä tavalla voidellut pieksut, vaikka oli joukossa viheliäistä, lyhytvartista kaupunkilaisanturakenkääkin. Mutta hatut olivat kaikilla ja rohkeasti ne olivat kallellaan, kun roimasti miehet astuivat ja hyviä toiveita oli mieli täynnä.
Ja
Hauska muisto. Kanerva 15/1901
Ensi luokan myrskypäivä.  Kyläkirjaston Kuvalehti no 8/1902
"Kansamme hyvinvointia" Kyläkirjaston Kuvalehti no 12/1902
Käräjäasia siitä tulee. Liitto : Suomen kaunokirjailijaliiton albumi no 3/1904
Kun niittokone tuotiin. Kyläkirjaston Kuvalehti no 1/1906
Hirvenhiihtäjät. Helsingin Kaiku no 16/1906
Eräs Amerikan kirje. Joulu-aitta 1907
Oman katon alla. Kyläkirjaston Kuvalehti no 6/1910
Kanakolera taisi olla. Kekri : siipikarjan, mehiläisten ja pikkukarjan hoitaja no 3/1912

P. S. Nimellä verkkohakua tehdessä osuin Museoviraston mainioon muinaiskaluluetteloon. Väinö Jurvelius oli vuonna 1912 myynyt isänsä kosiomatkalla vuonna 1865 käyttämän kellon, joka lienee jossain varastossa tallella numerolla KM6064.

Ei kommentteja: