perjantai 19. lokakuuta 2018

Autonomian ajasta opinnäytteitä

Äskeisessä graduharavoinnissa löytyi autonomian ajasta opinnäytteitä muustakin kuin Urajärven kartanosta. Ja lisää oli jäänyt varastoon. (Gradujen lisäksi mukana kanditöitä ja muutama väitöskirja.) Suunnilleen kronologisesti, ripauksen Ruotsin ajan puolelta aloittaen
Kuvitus Rudolf Koivun, WSOY:n kuvitusarkistosta. Kaikki (1, 2, 3) Kansallisarkiston digitaaliarkiston kansiosta Sitruunankeltainen papukaija, Raul Roine 1938-1938 (12). Mikä ei tarkoita, että ne olisivat kyseisen kirjan kuvitusta, kuten olen joskus hätäisesti tulkinnut, sillä keskimmäinen ote on P. Päivärinnan muistelman kansikuvasta. Mutta Kansallisarkistossa ollaan ammattilaisia, joten kaikki on varmasti ihan kunnossa....

Mutta kun nyt olen ihminen, joka käyttää palautelomakkeita, laitoin viestiä menemään. Sain vastauksen samana päivänä (!) "Kiitos tiedosta. Koivun piirustuksia on digitoitu asiakastilauksena, jotka ovat virheellisesti päätyneet digitaaliarkistoon. Poistamme kuvat lähiaikoina." Arvatkaapas mitä tein viestin lukemisen jälkeen?

Selvennykseksi todettakoon vielä, että Rudolf Koivun tekijänoikeudet ovat rauenneet ja kuvat ovat olleet digitaaliarkistossa viimeistään 3.9.2017, sillä silloin olin ladannut yhden niistä FB:n yläpalkkikuvaksi. Ilmeisesti muut kuvia katsoneet eivät ole kysyneet turhia/tyhmiä.

2 kommenttia:

Irma Suksi kirjoitti...

Hei! Oletko huomannut mitään yhteyksiä tai kirjeenvaihtoa Adelaide Ehrnroothin ja Lilly von Heidemanin välillä? Terveisin Irma Suksi

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Jos Eeva Kotiojan väitöskirjassa ei ollut Heidemanista viitettä ja jos asia on tärkeä, hän on oikea ihminen jolta kysyä.